(Seuraavaa artikkelia tarjottiin Hesariin vastineen tiedesivujen yksipuoliseen juttuun. Sitä ei julkaistu. Avoin keskustelu olisi luotettavan median perusarvo.)

Suomen johtava media, Helsingin Sanomat, toteaa tiede ja luonto sivullaan (13.10) että ribosomeissa saattaa piillä maapallon kaiken elämän salaisuus. Jo kirjoitusta edeltävänä päivänä lukijoille kerrotaan, että “ribosomien synty evoluutiossa mahdollisti mutkikkaan elämän. Muuten elämä maapallolla olisi voinut jäädä yksinkertaisten virusten varaan”. Tässä toimittaja näyttää unohtaneen, että virukset monistavat itsensä solujen ribosomien avulla.

Ribosomi (kuvassa Bakteeriribosomi 70S) on proteiinisynteesiin osallistuva nanokone, jonka alkuperä ei selity darvinistisen sattuma/valinta-mekanismin avulla.

Ribosomeja käsittelevä artikkeli yksinkertaistaa solujen toimintaa tavalla, joka johtaa maallikon sellaiseen käsitykseen, että esitetyt väitteet ovat kokeellisella tutkimuksella varmistettuja tosiasioita.

Tiedetoimitus kertoo, että “elämä sai ammoin alkunsa kun kemiallinen muuttui biologiseksi”. Toimittaja ei näytä ymmärtävän, että kemian lait vaikuttavat myös biologiassa, eikä “elottomassa ja elävässä” ole muuta eroa kuin atomien ja molekyylien järjestys. Epäselväksi jää toimituksen väite miten “alkuaineista ja niiden yhdisteistä syntyi rakenteita, jotka pystyivät kopioitumaan ja siirtämään tietoa oliosta eteenpäin”. Tässä yhteydessä tulisi todeta rehellisesti, että ei tiedetä miten tämä olisi mahdollista ja että väitettä ei ole kokeellisella tutkimuksella voitu varmistaa.Kokeellinen tutkimus päinvastoin osoittaa, että ylläkuvattu ei ole mahdollista.

Arvoituksen “kumpi tuli ensin, proteiinit vai rna:n ja dna:n monistus” tiedetoimitus ratkaisee toteamalla, että “jossain vaiheessa elämän alussa on sattunut outoja asioita. Joko proteiinit ovat monistuneet ilman rna:n ja dna:n sisältämiä nukleiinihappoja, tai nukleiinihapot ovat syntyneet ilman proteiineja”.

Ribosomeissa tapahtuva tiedon siirto yhdenlaiselta molekyylien ketjulta täysin toisenlaiselle oli tiedetoimituksen mukaan “hurja hyppäys“. Miten se olisi voinut tapahtua, ei tekstistä käy ilmi, eikä sitä kukaan tiedä, mutta tämä jätetään sanomatta.

Tiedetoimitus “tietää”, että “elämä syntyi kuitenkin ensin rna-muodossa” ja viittaa vanhentuneeseen ribotsyymi-teoriaan, joka on joutunut umpikujaan jo vuosia sitten.Toimituksen mukaan ribotsyymeistä “todellinen evoluutio sai alkunsa”.

Asia muuttu vielä mielenkiintoisemmaksi, kun keskustelu siirtyy siirtäjä rna:han, joka “sisältää toisiaan vastaavat “symbolit” rna:n ja proteiinien kielestä”. Mysteeriksi jää, miksi symbolit ovat nykyiset kun erilaisia vaihtoehtoja olisi miljoonittain. Miksi yli 2 000 mahdollisesta aminohaposta on valittu nykyiset 20 ja mikä saa aminohapon liittymään sille ominaiseen siirtäjä rna:han, siitä puhumattakaan kuka koodasi tiedon näihin tiedonsiirtoon kykeneviin molekyyliketjuihin. Ei myöskään sanaakaan ongelmasta, mikä liittyy vasenkätisten aminohappojen ja toisaalta oikeakätisten sokereiden käyttöön eri ketjuissa.Tiedetoimitus kuittaa keskeiset ongelmat toteamalla “sattuma on kiinnittänyt aina yhden kirjainkolmikon tietylle aminohapolle”. Miten tämä tapahtuisi, ei ilmene tekstistä.

Tiedetoimitus ei tule ajatelleeksi, että “alkuliemi” olisi täynnä muitakin molekyylejä, jotka varmasti estäisivät tietoa kantavien molekyyliketjujen muodostumisen. Lisäksi reaktion suunta vesiliuoksessa painottuu aina ketjun hajoamista kohti.

Artikkeliin liittyvässä kuvassa ohitetaan kaikki proteiinien tuottoon liittyvät keskeiset ongelmat ja maallikkolukijalle annetaan ymmärtää, että näin helposti se käy. Kuvassa ei mainita mitään DNA:ssa tapahtuvasta tietojenkäsittelystä, kun dna:sta poistetaan intronit ja eksoneista rakennetaan lähetti-rna. Ei sanaakaan satojen entsyymien toiminnasta. Kunkin eri entsyymin täsmämuoto on yksi 10 potenssiin 70:n mahdollisen joukosta.

Tiedetoimituksella on myös varmaa tietoa menneisyydestä “translaatio oli elämän alussa miljardeja vuosia sitten epätarkkaa. Se kykeni kokoamaan vain lyhyitä aminohappojen ketjuja”. Toimittaja ei näytä ymmärtävän, että kaikkien järjestelmän nanokoneiden, koodin lukujärjestelmien, tietojenkäsittelyohjelmien ja symbolien vastaavuuden dna-rna-aminohappo-tasolla ynnä toimintakykyisen solun energiatuotantoineen on oltava käytössä ennen kuin on toivoa järjestelmän toimimisesta.Tarvitaan sovitut kirjaimet, sovittu kieli, toimintaohjelma, kokoonpanolinja nanokoneineen, energian lähde, automaattinen korjaus- ja tuotantolaitoksen monistustoiminta jne.

Ribosomin alkuperästä ei sanota mitään. Tämä onkin viisasta, sillä kyseessä on niin monimutkainen kemian tehdas, että sen rakentaminen molekyyleistä on mahdollista vain insinöörejä ja bioteknikkoja valovuoden verran nerokkaammalle suunnittelijalle.

Yllä esitetty kritiikki on perusteltua kahdesta syystä. On ensinnäkin valitettavaa, että täysin ratkaisemattomia tieteellisiä ongelmia esitetään tosiasioina pahaa aavistamattomille maallikoille. Toisaalta kritiikki on esitettävä ID-sivuilla, koska kokemus osoitti tälläkin kertaa, että Helsingin Sanomien sekä tiedetoimitus että mielipidesivun toimitus ovat täysin immuuneja kritiikille, eivätkä julkaise kriitisiä arvioita omista artikkeleistaan.

Oikea johtopäätös on, että se mitä kemiasta ja fysiikasta tiedetään vahvistaa näkemyksen, että ribosomit ja solut on suunniteltu.

Pekka Reinikainen

lääkäri

ID-sivujen huomautus: Alkusolun itsestään syntymisen ongelmista kannattaa katsoa englanninkielinen esitelmä. Lisätietoa suomeksi http://apologetiikkawiki.fi/Abiogeneesi.

Signature in the Cell, uusi kirja biologisen informaation alkuperästä, on ilmestynyt. Kirjoittaja on biologian tieteenfilosofiasta väitellyt ja biologisen informaation syntyä pitkään tutkinut Stephen C. Meyer.

Meyer käy läpi parin kymmenen vuoden tutkimuksensa biologisen informaation eri selityksien parissa. Hän käy läpi alkusolun synnyn eri teorioita, biokemiallisesta predestinaatiosta ja itsejärjestyvistä systeemeistä RNA-maailmaan. Lisäksi hän käsittelee sitä, pystyykö uusdarvinismin mekanismi (mutaatio ja luonnonvalinta) selittämään informaation lisäyksiä, joita uudet monimutkaiset rakenteet ja esimerkiksi Kambrikauden valtava uusien eliömuotojen räjähdys, vaatisivat. Meyerin johtopäätös on, että paras selitys biologiselle informaatiolle on suunnitteluteoria, ID.
Lue koko artikkeli »

Nykytiede ei aina etsi totuutta, koska se on sidoksissa metodiseen naturalismiin, eli näkemykseen, jonka mukaan tieteellisten selitysten tulee perustua vain luonnollisiin syihin. Jos ei-luonnollinen selitys on totta esimerkiksi eliöiden alkuperän tai ihmisen tietoisuuden kohdalla, tiede joka tapauksessa pitää sellaiseen viittaavaa todistusaineistoa ei-tieteellisenä ja tiedeyhteisön näkemys vaihtelee ‘varmasta’ muotiselityksestä toiseen.

Koska naturalistisen teorian oletetaan selittävän eliöiden synnyn, empiiristä tutkimusta teorian todellisesta selitysvoimasta ei juuri tehdä. Esimerkiksi aivan tuore J. Coynen kirja “Why evolution is true” osoittaa, että evoluutioteorian todisteiksi riittävät esimerkit rajatusta muuntelusta, olemassa olevien rakenteiden rikkomisesta tilapäisen edun saamiseksi ja samankaltaisuuksia vertaileva tutkimus (joka ei kerro mekanismin riittävyydestä). Naturalisti ei tule edes ajatelleeksi, onko tunnetuilla evoluutiomekanismeilla rajattu vaikutusalue, saati että hänen pitäisi todistaa mekanismin kyky tuottaa olennaisesti uusia rakenteita. Evoluutioteorian rajojen tutkimus on jäänyt tuhatkertaisesti alirahoitetuille ID:n tutkijoille. Tätä voisi verrata esimerkiksi siihen, että ydintekniikassa enemmistö olettaisi tekniikan-filosofisista syistä, että ydinenergia on turvallista, ja pienikin aihetodiste riittäisi todisteeksi turvallisuudesta. Lisäksi ydinreaktorien turvallisuudesta huolehtisi vain muutaman harrastelijan joukko ja hekin oman toimensa ohessa ja omalla kustannuksellaan?

Onneksi professori Michael Behe sai professuurin ennen kuin alkoi tutkia evoluution rajoja, joten hän on potkuilta suojassa, vaikkei uusia projektirahoja saisikaan. Siten ainakin yksi biotieteitä edustava professori arvostetussa yliopistossa voi julkisesti puhua evoluution rajoista, ilman että joutuu vaihtamaan alaa. Ja empiiristä aineistoa rajoista siis löytyy: Useat pieneliöt kuten virukset ja loiset kokeilevat evoluution kykyjä tuottaa uusia ratkaisuja paljon suuremmilla yksilömäärillä kuin mitä useimmilla lajeilla tulee koskaan olemaan käytössään. Mitään olennaisesti uutta ei havaitun todistusaineiston perusteella synny.

Ohessa on professori Behen videohaastattelu evoluution rajoista.

Vaikka blogging heads tv yleensä uskaltaa pitää sivuillaan tiukkaakin vastustusta saavia keskusteluja, tällä kertaa he saivat niin paljon painetta ilmeisen suljetuilta mieliltä, että Behen haastattelu poistettiin. Onneksi se oli jo netissä ID-tutkijan sivuillakin, joten bhtv palautti videon omille sivuilleen. Beheä haastatteleva ateisti (muita ovat esim. Thomas Nagel) on esimerkki avoimin mielin ongelmaa pohtivasta henkilöstä, joka selvästi pystyy ajattelemaan oman maailmankatsomuksellisen hiekkalaatikkonsa ulkopuolella. Ja myöntämään perustelun olevan hyvä vaikka se ei omalla hiekkalaatikolla olisikaan.

Suomessa aiheesta löytyy osaamista ainakin prof. Matti Leisola mutta häntä tuskin kutsutaan esimerkiksi seuraaville tieteen päiville perustelemaan näkemyksiään. Akateemisten raatien tiukkapipoiset naturalistit ovat tieteelle vahingoksi - omasta mielestään he ovat tietenkin tieteen pelastus sen ja sen puhtauden vartijoita väärinajattelevien hyökkäyksiä vastaan. He ovat mielestään Galilein puolella mutta lopettaisivat hänen uransa jos hän olisi nykytutkijoiden joukossa (ja tämäkään ei ole uusi asia: Matt 23:30).

————

Pian ylläolevan jutun kirjoittamisen jälkeen Beheen kohdistui lisää sensuuria. Tällä kertaa sensuuri tuli huomattavan tieteellisen julkaisusarjan taholta. Hänen työhönsä kohdistuva kritiikki julkaistiin näkyvänä artikkelina, mutta Behen perusteltua vastinetta ei julkaistu:
http://www.evolutionnews.org/2009/09/reducible_versus_irreducible_s.html

Monet tahot pyrkivät tekemään Charles Darwinista sekulaaria sankaria, jopa pyhimystä. Harva elämänkerta suhtautuu Darwiniin kriittisesti. Vihdoin Benjamin Wiker on kirjoittanut Darwiniin tasapainoisen kriittisesti suhtautuvan elämänkerran The Darwin Myth: The Life and Lies of Charles Darwin.

Wiker käy läpi Darwinin suvun lähihistoriaa, osoittaen, että evoluution ajatus oli tämän materialistien ja vapaajattelijoiden suvun lempiajatus. Darwinin isoisä Erasmus Darwinin kirja Zoonomia, jonka Charles luki ensimmäisen kerran jo nuorena, esitteli darwinismin olennaiset ajatukset yli puoli vuosisataa aikaisemmin. Lisäksi Erasmus Darwinin ajatuksista innostunut Robert Grant palkkasi Charles Darwinin avustajakseen etsimään näyttöä transmutaatioteorialle (silloinen nimi evoluutioteorialle) ennen Beagle-laivan tutkimusmatkaa. Muuntelun ja luonnonvalinnan ajatukset olivat siis lähipiirissä jo valmiina ja Charles Darwin lähti Beagle laivalle lähinnä etsimään todisteita darwinismille. (Itse asiassa evoluutioteoria tunnettiin jo antiikin Kreikassa Lucretiuksen esittämänä.) Ilmeisesti Darwin halusi olla idean alkuperäinen keksijä ja piilotteli taustavaikuttajiensa ajatuksia. Darwinin omaelämänkerrallinen huomautus siitä, että hän olisi uskonut lajien pysyvyyteen ja ollut raamatullinen literalisti ennen matkaansa Beagle-laivalla, näyttäisi olevan enemmänkin taitava retorinen valhe. Valhe, joka sopi suoraan Darwinin ja ympäröivän älyllisen eliitin ajatuksiin siitä miten materialistinen tiede syrjäyttää uskonnot ja taikauskon. (Todellisuudessahan uskonto on mahdollistanut tieteen ja antanut useissa kriittisissä kohdissa silloisen tiedeuskon vastaista avoimuutta uusille ideoille. Näistä esimerkkeinä Newtonin ajatus kaukovaikutuksesta ja Maxwellin idea kentistä, jotka molemmat ovat yhä olennaisessa asemassa modernissa fysiikassa.)
Lue koko artikkeli »

Osa 3: Kriitikoiden tyrmääminen
Prof. Matti Leisola

Phillip E. Johnsonin kirja ”Darwin on Trial” sai tiede-eliitiltä murskaavan tuomion. Keväällä 2002 edesmennyt paleontologian professori Stephen Jay Gould kirjoitti kirjasta pitkän arvostelun Scientific American -lehdessä. Arvostelu oli niin tunnepitoinen, että se itse asiassa teki monet uteliaaksi. Gouldin mukaan Johnsonin kirjaa ei voi oikeastaan kutsua edes kirjaksi. Schererin ja Junkerin kirjaa Saksan skeptikkolehti kutsui kreationismin ovelimmaksi propagandaksi. Yhdysvalloissa toimii ”National Center for Science Education” – Tiedekoulutuksen kansallinen keskus, jonka ainoa tarkoitus on kaikin mahdollisin keinoin tukea evoluution opetusta ja taistella evoluution kritiikkiä vastaan. Itse koin heidän reaktionsa allekirjoittaessani yhdessä satojen tutkijoiden kanssa vetoomuksen suhtautua kriittisesti darvinismiin. Sain välittömästi sähköpostin Yhdysvalloista. Siinä udeltiin perusteita kannanottooni.

Matemaatikko-filosofi William Dembski kirjoitti kirjan ”The Design Inference” (Cambridge University Press, 1998), jossa hän kehitti matemaattista teoriaa suunniteltujen ilmiöiden tunnistamiseen. Professori Massimo Pigliucci julisti kirjan ja ”Intelligent Design” -liikkeen BioScience -lehdessä uudeksi pyhäksi sodaksi tiedettä vastaan, koska Dembski vihjasi kirjassaan kehittämiensä menetelmien sopivan myös darvinismin arviointiin. Kirja-arvostelu oli niin ala-arvoinen, että Mark Vuletic teki arvostelusta arvostelun ja osoitti, että Pigliucci epäonnistui Dembskin argumenttien kumoamisessa.

Pigliuccin käyttämä menetelmä on tyypillinen kaiken darvinismia vastaan suunnatun kritiikin tyrmäämiseen. Menetelmä on yksinkertainen ja helposti opittavissa. Ensiksi Pigliucci teki selväksi, että tiede on valistuksen ajan mahtava voima, jonka vastakohtana on fanaattinen uskonnollinen fundamentalismi. Toiseksi hän otti käyttöön termin kreationismi ja korosti sen yhteyttä astrologiaan ja uskoon maan litteyteen. Kun näin on synnytetty stereotypia, hän totesi kolmanneksi, että intelligent design on ”valetiedettä”. Neljänneksi hän väittää, että darvinismi selittää aivan tyydyttävästi kaikki biologian ilmiöt. Kaikki kritiikki on siis täysin turhaa.

Dembskin tutkimustyö keskittyy suunnittelun havaitsemiseen. Pigliucci huitaisee Dembskin perustelut sivuun ja toteaa, että kaikki luonnossa on sattumanvaraisen muuntelun ja luonnonvalinnan synnyttämää. Näin ajatus suunnittelusta on sivuutettu ilman mitään selityksiä biologian nano-koneiden alkuperälle kuten Dembski hyvin perustellen osoittaa.

Eräs pieni esimerkki luonnon nanotekniikasta on edellisessä kirjoituksessani käsittelemäni bakteerin sähkömoottori, joka pyörii hapon voimalla yli 50 000 kierrosta minuutissa ja auttaa bakteeria suunnistamaan kosteassa ympäristössään. Tämän moottorin hienorakenne – roottori, staattori, tiivisterenkaat, vetoakseli, laakerit ja potkuri – vaatii lukuisten monimutkaisten proteiinien yhteistyötä. Tuhansista bakteerimoottoria käsittelevistä julkaisuista yksikään ei edes yritä selittää moottorin darvinistista syntymekanismia. Miksi darvinisteilla on niin suuri luottamus teoriansa voimaan, jos se ei selitä edes yksinkertaisten biologisten systeemien alkuperää?

Tässä vaiheessa Pigliucci ottaa viidenneksi hihastaan pelottavan “ässäkortin”: aukkojen Jumala. Oikea tiede etsii ilmiöille luonnollisia selityksiä! Intelligent design -liike sivuuttaa ongelmat väitteellä: ”Jumala teki sen”. Dembski toteaa, että kyse ei ole yliluonnollisten ilmiöiden vaan älykkäästi suunniteltujen ilmiöiden tunnistamisesta. Rikostutkimus, arkeologia ja SETI-ohjelma (älyllisen elämän etsiminen maailmankaikkeudesta) käyttävät juuri Dembskin kehittelemiä menetelmiä suunnitellun kohteen tunnistamiseen. Suunnittelun poistamin biologiasta johtuu materialistisesta filosofiasta - ei siitä, että biologisten mekanismien alkuperä olisi kyetty selittämään. Dembskin mukaan älykkyys jättää jälkeensä tunnistettavan ”jäljen”, jota hän kutsuu spesifioiduksi kompleksisuudeksi.

Darvinisteilla ei ole aavistustakaan miten bakteerimoottorin kaltaiset systeemit olisivat voineet kehittyä. Tiedämme, että älykkyys mahdollistaa korkean teknologian järjestelmien kehittämisen. Pigliucci kuitenkin väittää, että suunnitteluun vetoavat ovat tietämättömiä ja darvinistit tietävät miten biologiset järjestelmät syntyivät. Jos luonnontiede tyytyisi tutkimaan luonnon mekanismeja, ei mitään ongelmaa syntyisi. Tieteen yritys selittää koko maailmankaikkeuden ja elämän historia ateistisesta lähtökohdasta käsin johtaa väistämättä törmäyskurssille. Tieteen tulisi olla totuuden etsimistä – ei materialistisen maailmankuvan pönkittämistä.

Osa 2: Kolibakteerin sähkömoottori – haaste evoluutiolle
Prof. Matti Leisola

Suolistossa elävää kolibakteeria (Escherichia coli) liikuttaa kuusi pientä sähkömoottoria, joita mahtuisi jonoon 30.000 kappaletta millimetrin matkalle. Kukin moottori koostuu viidestä toimivasta perusosasta. Siima vastaa laivan potkuria. Sen pyöriminen synnyttää bakteeria liikuttavan työntövoiman. Siima liittyy kulmakappaleen avulla pyörimisakseliin, jota laakeri pitää paikallaan solukalvossa ja bakteerin seinässä. Rotaatioakseli ja siima pyörivät vetoproteiinin avulla. Vaikka bakteerin moottoria on tutkittu molekyylitasolla intensiivisesti, biokemistit eivät vielä ole saaneet selville sen toiminnan kaikkia yksityiskohtia. Moottoria pyörittää solukalvon yli vaikuttava 0,2 voltin protonigradientti. Pyörimisnopeus on maksimissaan 54 000 kierrosta minuutissa. Moottoreiden voimalla bakteeri liikkuu jopa 65 kertaa itsensä mittaisen matkan sekunnissa. Tämä vastaa ihmisen uintinopeutta 400 km/h. Moottorin kytkin voi tarvittaessa muuttaa moottorin pyörimissuuntaa, jos bakteerin suunnistusjärjestelmä antaa tarvittavan signaalin.

Evoluutioteorian mukaan on joskus täytynyt olla olemassa bakteeri, jolla ei vielä ollut sähkömoottoria ja siihen liittyvää ohjausjärjestelmää. Millä todennäköisyydellä bakteerimoottori syntyisi evoluutioteorian olettaman mekanismin kautta? (Alla olevat laskelmat kirjasta Evoluutio - kriittinen analyysi, Scherer, Junker, Leisola (toim.), Datakirjat, 2000, ss.129-133. www.datakirjatkustannus.fi). Moottori tarvitsee ainakin jokaisen viidestä edellä mainitusta perusosasta. Jos yksikin näistä perusosista puuttuisi, ei syntynyt rakenne kykenisi toimimaan bakteerin moottorina, eikä keskeneräisen moottorin osia tuottava bakteeri selviäisi hengissä. Se ei siis olisi enää käytettävissä tulevassa evoluutioprosessissa. Molekyylibiologisesti ei ole perusteltua olettaa, että vain nämä viisi osaa kykenisivät edes epätäydellisesti hoitamaan tehtävän, johon nykyisin tarvitaan yli 40 proteiinia. Näitä proteiineja ja niihin liittyviä säätelyelementtejä koodaaviin geeneihin kuuluu yli 60 000 emäsparia eli geneettisen kielen koodimerkkiä. Moottorin osien määrä on seuraavassa laskelmassa aliarvioitu evoluutiohypoteesin eduksi.
Toimiva moottori olisi haitallinen, jos sitä ei kyettäisi ohjaamaan. Alusta lähtien on täytynyt olla olemassa ohjausjärjestelmä, jonka on täytynyt koostua vähintään yhdestä sensoriproteiinista ja yhdestä signaalin välitysproteiinista. Tämäkin on yksinkertaistus, koska ei ole olemassa mitään molekyylibiologista syytä olettaa, että nämä kaksi proteiinia yksinään voisivat hoitaa tehtävän, johon nykyisin tarvitaan ainakin kahdeksan eri proteiinia.
Teemme jälleen yksinkertaistuksen ja oletamme, että kaikki mutaatiot tapahtuivat yhtä suurella todennäköisyydellä kuin pistemutaatiot. Oletamme lisäksi evoluutiohypoteesin hyväksi, että mutaatiotiheys oli kymmenen kertaa suurempi maapallon varhaisaikoina kuin nykyisin eli 10^–8. Jos geeni koostuu 1000 emäsparista, niin minkä tahansa mutaation todennäköisyys tässä geenissä on 1000 * 10^-8 = 10^–5.
Oletamme, että uuden toiminnan syntymiseen riittää kolme täysin mielivaltaisessa geenin kohdassa tapahtunutta mutaatiota. Oletus on ristiriidassa kaiken kokeellisen tiedon kanssa. Geenissä voi tapahtua kymmenittäin mutaatioita ilman, että sen toiminta häiriytyy. Uuden rakenteen synnyttämiseen tarvitaan paljon enemmän mutaatioita tarkasti määrätyissä paikoissa. Oletamme kuitenkin, että kolme mutaatiota riittää uuden toiminnan synnyttämiseen, koska ei tarkkaan tiedetä, kuinka monta mutaatiota todella tarvitaan ja mitkä näiden mutaatioiden yhdistelmät synnyttävät toivotun funktion. Siksi oletamme suoraviivaisesti, evoluutionäkemyksen eduksi, että kaikki mahdolliset yhdistelmät tuottavat toivotun tuloksen.
Tarvitsemme siis yhteensä ainakin 3 * 7 = 21 mutaatiota muuttaaksemme seitsemän proteiinia moottorin ja sen ohjausjärjestelmän osiksi. Näiden mutaatioiden on tapahduttava kahdentuneissa (duplikoituneissa) geeneissä, jotta normaali solun toiminta ei estyisi. Siksi tarvitsemme vielä lisäksi 7 geeniduplikaatiota. Toisistaan riippumattomat 21+7 muutosta tapahtuvat todennäköisyydellä (10^-5)²⁸ = 10^–140. Oletamme, että meret ovat olleet täynnä bakteereita koko maapallon oletetun 4,6 miljardin vuoden historian ajan. Todennäköisyys sille, että toivotut 28 mutaatiota olisivat joskus esiintyneet jossain maapallon historian 1046 bakteerista, on 10^–140 * 10⁴⁶ = 10^–94. Käytännössä näin epätodennäköistä tapahtumaa voidaan pitää mahdottomana.
Todellisuus on yksinkertaista laskelmaamme hieman monimutkaisempi. Evoluutioteoriaa suosivissa lähtö-olettamuksissa jätimme puutteellisten tietojen vuoksi huomioimatta esimerkiksi geneettisen ajautumisen, epätäydellisten moottorin osien periytymisen sekä periytyviin osiin kohdistuvat valintatapahtumat ja haitalliset mutaatiot. Näistä epävarmuustekijöistä huolimatta laskelma osoittaa, että toimivan bakteerimoottorin syntyminen evoluutiomekanismeilla sattuman ja valinnan kautta on hyvin epäuskottava tapahtuma. Makroevoluution mekanismia ei siis tunneta. Sattuma vaikuttaa aivan toiseen suuntaan eli tuhoavasti.
Yersinia pestis on läheistä sukua kolibakteerille. Se on ruttoa aiheuttava bakteeri. Sitä on aina pidetty liikuntakyvyttömänä. Geenitutkimus on osoittanut, että sillä on kaikki sähkömoottorin rakentamiseen tarvittavat geenit. Sen säätelygeenissä on tapahtunut yksi pistemutaatio. Tämä yksi virhe on tehnyt bakteerista liikuntakyvyttömän ja sen kaikista moottoriin liittyvistä geeneistä hyödyttömiä. Hyödyttömiksi tulleisiin geeneihin voi ilmestyä lisää sattumanvaraisia mutaatioita, koska valinta ei enää karsi virheitä pois. Yersinian moottorigeeneistä löytyykin kaksi muuta virhettä.
Evoluutio edellyttää uutta synnyttävää hitaasti etenevää prosessia. Kokemus osoittaa päinvastaisen prosessin olemassaolon – informaatiota menetetään sattumanvaraisissa mutaatioissa.
Molekyylitasolla toimivaa nanomoottoria on yritetty rakentaa tekniikan keinoin. Amerikkalaiselta tutkimusryhmältä (Kelly TR, De Silva H, Silva RA. Unidirectional rotary motion in a molecular system. Nature. 1999; 401:150-152) vei neljä vuotta rakentaa bakteerimoottoria paljon yksinkertaisempi 78 atomin moottori, joka kuitenkin toistaiseksi pysähtyy 120 asteen pyörähdyksen jälkeen. Hollantilaiset ja japanilaiset tutkijat (Koumura, Ziljlstra, van Delden, Harada, Feringa, Light-driven monodirectional molecular rotor, Nature. 1999; 401:152-155) ovat puolestaan kehittäneet 58 atomista koostuvan moottorin, joka pyörii taukoamatta valon fotonienergialla. Yksi kierros kestää kuitenkin useita minuutteja. Lisäksi moottori ei toimi huoneenlämmössä, vaan tarvitsee 60 asteen lämpötilan pyöriäkseen.
Kolibakteeria, jota pidetään usein primitiivisenä ja yksinkertaisena eliönä, voidaan täydellä syyllä kutsua nanoteknologin unelmaksi (www.aip.org/pt/jan00/berg.htm). Edellä kuvatun sähkömoottorin ja potkurin lisäksi sen perusvarustukseen kuuluu partikkelilaskin, nopeusmittareita ja vaihdelaatikkoja. Sen DNA:ssa on 4.639.221 koodikirjainta ja 4.288 geeniä, joista useimmat koodaavat proteiineja. Näistä vain noin 60 %:n toiminta tunnetaan.
Tämä bakteerimoottoria käsittelevä osa kirjoituksestani on sopiva päättää arvostetussa Cell-lehdessä olleeseen toteamukseen: ”Moottorin mekanismi säilyy arvoituksena…Enemmän kuin muut moottorit, flagella muistuttaa ihmisen suunnittelemaa konetta” (DeRosier D.J. , “The Turn of the Screw: The Bacterial Flagellar Motor,” Cell, Vol. 93, 1998, pp.17-20). Ainoastaan usko darvinistiseen fundamentalismiin estää ihmistä tekemästä oikeaa johtopäätöstä.

Osa 1: Maailmankuvien kamppailu
Prof. Matti Leisola

Yhdysvallat on monessa suhteessa maailman johtava valtio. Sitä leimaa kuitenkin eräs omituisuus. Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että noin 45 % amerikkalaisista uskoo Jumalan luoneen maailman ja elämän lähes nykyisen kaltaisena noin 10 000 vuotta sitten. Toiset 45 % uskoo, että Jumala ohjasi evoluutiota ja vain 10 % uskoo ateistiseen (materialistiseen, naturalistiseen) käsitykseen maapallon ja elämän historiasta. Päinvastoin kuin Suomessa näistä kysymyksistä myös keskustellaan avoimesti. Avoimesta keskustelusta seuraa, että jokaisella on mahdollisuus saada aiheesta todellista tietoa. Maamme johtava mielipiteen muokkaaja, Helsingin Sanomat, ei tällaista avointa keskustelua salli vaan on ottanut selkeän ateistisen linjan tiedeuutisissaan.

Pyrin tässä kolmiosaisessa artikkelisarjassa kertomaan aluksi aiheen taustoja, ottamaan seuraavaksi konkreettisen esimerkin darvinistisen näkemyksen ongelmista ja kuvaamaan lopuksi miten vakaumuksellinen darvinisti suhtautuu kehitysoppia vastaan suunnattuun arvosteluun. Varsinainen taistelurintama asettuu linjalle naturalismi vai teismi. Onko elämä syntynyt pelkästään luonnollisten prosessien seurauksena vai onko elämä luotu tiettyä tarkoitusta varten. Kumpikin näkemys sisältää monia erilaisia käsityksiä siitä miten elämä on kehittynyt tai luotu. Näitä näkemyksiä on koottu oheiseen listaan.

Erilaisia näkemyksiä elämän synnystä ja kehityksestä:

Neodarwinismi: Biologisen maailman hidas kehittyminen alkusolusta nykyiseen monimuotoisuuteen mutaatioiden ja valinnan seurauksena.

Punktualismi: Nopea kehitys pienissä reunapopulaatioissa. Teoria pyrkii selittämään hitaan kehityksen todisteiden puuttumisen fossiiliaineistossa.

Neutraaliteoria: Evoluutiota ei ohjaa valinta vaan täysin sattumanvaraiset mekanismit.

Panspermia: Elämä on tullut ulkoavaruudesta, koska se on liian monimutkaista syntyäkseen maapallolla kemiallisten prosessien seurauksena.

Kreationismi: Luominen tapahtui Raamatun luomiskertomuksen kuvaamalla tavalla. Biologinen maailma on luotu suhteellisen vähän aikaa sitten nopeasti ja valmiina. Vedenpaisumus selittää oleelliset geologiset tapahtumat.

Intelligent Design: Älyllinen suunnittelu luonnossa on havaittavissa tieteellisin menetelmin. Näkemys ei ota kantaa siihen, kuka suunnittelija on.

Intelligent design liike on saanut hyvin paljon huomiota osakseen. Yli 700 eri alojen tutkijaa on julkisesti ilmaissut tyytymättömyytensä darvinismiin. Liikkeestä on kirjoitettu etusivun artikkeleita esimerkiksi New York Times -lehdessä huhtikuussa 2001 ja Los Angeles Times -lehdessä maaliskuussa 2001. Oma lehdistömme on pitänyt meitä täydellisessä uutispimennossa näistä merkittävistä tapahtumista. Seuraavassa on lyhyesti esitelty eräitä liikkeen edustajia ja heidän ajatteluaan.

Fysikaalisen kemian professori Charles Thaxton kirjoitti vuonna 1984 yhdessä Walter Bradleyn ja Richard Olsonin kanssa kirjan ”The Mystery of Life’s Origin” – Elämän Alkuperän Salaisuus. He osoittavat, että elämän synty on ainutkertainen historiallinen tapahtuma, jota ei voi tieteen keinoin tutkia. Meillä ei ole heidän mukaansa mitään perusteita uskoa, että elämä voisi syntyä aineen ominaisuuksista käsin ilman ohjausta.

Australialainen molekyylibiologi Michael Denton kirjoitti vuonna 1985 kirjan ”Evolution – a Theory in Crisis” – Evoluutio – Teoria Kriisissä. Denton osoittaa miten elämä ei suostu taipumaan darvinistiseen malliin ja miten evoluution todisteet ovat kauttaaltaan hataria. Denton ihmettelee miten niin heikolla perustalla seisova teoria on voinut mullistaa koko länsimaisen ajattelun.

Vuonna 1991 rikosoikeuden professori Phillip E. Johnson julkaisi kirjan nimeltä ”Darwin on Trial” – Darwin tuomiolla. Johnson osoittaa miten darvinismin voima ei ole todisteissa vaan naturalistisessa filosofiassa. Johnson on kirjoittanut useita kirjoja, joissa hän hyvin perustellen kritisoi tieteen perustana olevaa naturalismia. Hänen yleistajuinen kirjansa ”Evoluution Maailmankuva” julkaistiin suomeksi vuonna 2000.

Biokemian professori Michael Behe kirjoitti vuonna 1996 kirjan ”Darwin’s Black Box” – Darwinin Musta Laatikko. Behe osoittaa miten biologinen maailma koostuu molekyylikoneista, joita hän kutsuu redusoimattoman monimutkaisiksi. Tällä hän tarkoittaa, että niitä ei ole mahdollista yksinkertaistaa tai ne menettävät toimintakykynsä. Hän ottaa esimerkiksi veren hyytymisen, näköaistin ja bakteerin sähkömoottorin ja vertaa niitä rotanloukkuun. Rotanloukku, joko toimii tai ei. Ei ole mahdollista rakentaa rotanloukkua tai biologisia koneita pienin askelin. Behe osoittaa, että evoluutiota koskeva kirjallisuus keskittyy selittämään miten biologinen kone voi muunnella – ei miten se on voinut syntyä. Behen toinen kirja - ”The Edge of Evolution” – osittaa miten darvinistisen mekanismin luomisvoima rajoittuu hyvin kapealle alueelle.

Matemaatikko ja filosofi William Dembski julkaisi vuonna 1998 kirjan “The Design Inference” – Johtopäätöksenä suunnittelu. Hän antaa Behen näkemyksille tilastomatemaattisen tulkinnan ja kehittää suodattimen, jolla voidaan erottaa suunniteltu sattumanvaraisesta. Dembskin vuonna 1999 ilmestynyt kirja ”Intelligent Design” –Älykkään suunnitelman idea on julkaistu suomeksi. Dembskin käyttämä käsite ”spesifinen kompleksisuus” kertoo biologiaan sovellettuna, että biologinen informaatio ja biologiset koneet ovat suunnittelun tulosta. Dembski perustelee näkemyksiään vielä syvällisemmin äskettäin ilmestyneessä kirjassaan ”No Free Lunch” – Ei Ilmaisia Lounaita.

Biologi Jonathan Wellsin kirja ”Icons of Evolution” – Evoluution Ikonit, käy läpi tärkeimmät evoluution todisteet. Wells osoittaa, että koulussa mieliimme iskostetut kuvat elämän syntyä matkivasta laitteistosta, eri eläinten sikiön kehityksen samanlaisuudesta, perhosten värimuuntelusta, elämän sukupuusta, lentoon lähtevistä dinosauruksista, lintujen nokan koon muuntelusta, hevosen ja ihmisen kehityssarjoista ym. ovat joka suoria valheita, harhaanjohtavia ja parhaimmillaankin todiste jostain muusta kuin todellisesta makroevoluutiosta.

Mikrobiekologian professori Siegfried Scherer on lähes 20 vuoden ajan kehitellyt yhdessä Reinhard Junkerin ja lukuisien muiden tutkijoiden kanssa kirjaa ”Evolution – ein kritisches Lehrbuch”, joka ilmestyi suomeksi vuonna 2000 nimellä Evoluutio – Kriittinen analyysi. Kirja on perusteellinen katsaus evoluutioteorian biologisiin ja paleontologisiin ongelmiin. Kirjan pitäisi kuulua jokaisen lukiolaisen perusvarustukseen. Se tasapainottaa lukion biologian opetuksen yksipuolista evoluutioteoriaa koskevaa aineistoa.

Yhteistä kaikille edellä mainituille tiedemiehille on tieteellinen evoluutioteorian kritiikki. Kaikille aiheesta kiinnostuneille ja englanninkieltä taitaville suosittelen seuraavia evoluutiokriittisiä internet-sivuja: www.arn.org, www.discovery.org, www.icr.org. Saksankielellä löytyy seuraavalta sivulta aineistoa www.wort-und-wissen.de . Taiteilija Kimmo Pälikkö on kirjoittanut aiheesta nasevia kirjoituksia, jotka löytyvät osoitteesta www.taustaa.fi.

Biokemian professori M. Behe on kirjoissaan Darwin’s Black Box ja The Edge of Evolution käsitellyt kriittisesti sitä, pystyykö makroevoluutioteoria todella selittämään uusien biologisten ja biokemiallisten rakenteiden synnyn.
Darwins Black Box - kirjassa hän esitteli biokemiallisia useista komponenteista koostuvia järjestelmiä, joiden kehittyminen vähittäisin muutoksin on erittäin epätodennäköistä, koska kaikkien systeemin osien täytyy olla toiminnassa ennenkuin eliö saas valintaedun.
Tuoreessa The Edge of Evolution - kirjassa Behe tarkastelee merkittävää empiiristä aineistoa mutaatio ja luonnonvalinta -mekanismin suorituskyvystä. Esimerkiksi malarialoisen valtava populaatiokoko (loisia on parhaillaan elossa enemmän kuin useimpien lajien yksilöitä tulee koskaan olemaan). Loisessa on tapahtunut vain vaatimattomia sopeutumia mikä osoittaa, että makroevoluutioteoria ei pysty luomaan olennaisesti uusia rakenteita ja systeemejä. Samaan suuntaan viittaavat kolibakteereilla ja banaanikärpäsillä tehdyt mutaatiokokeet sekä HI virukseen liittyvä tutkimus.

Kehitysoppiin uskovat ovat epätieteellisellä tavalla yleistäneet pientä ja rajallista muuntelua koskeva empiiriset havainnot siihen kertaluokkia suurempaan väitteeseen, että sama mutaation ja luonnonvalinnan mekanismi saisi aikaan olennaisesti uusia rakenteita ja biologisia perusryhmiä (uusia lajeja syntyy pienen muuntelun kautta vain silloin, kun uusia lajeja määritellään riittävän pienien muutoksien perusteella). Tämä ekstrapolaatio ei ole pelkästään vailla todisteita vaan sitä vastaan on vahvaa empiiristä näyttöä.

Blogissaan Behe käsittelee tärkeintä kirjaansa kohdistuvaa kritiikkiä. Sekä kritiikki että Behen vastaus on alunperin julkaistu Genetics-julkaisusarjassa (tässä, tässä ja tässä).

Perusidea kritiikin kritiikissä on, että koska kahden mutaation välivaihe, eli ensimmäisen mutaatio, on todennäköisesti hieman haitallinen, Behen yksinkertainen lasku on realistinen. Tämänkin esimerkin perusteella on siis selvää, että kehitysoppi kohtaa nimenomaan sen olennaisiin yksityiskohtiin kohdistuvaa tieteellistä kritiikkiä.

Evoluutio pystyy siis tuottamaan pientä muuntelua, jota havaitaan ja joka on tarpeellinen mekanismi eliöille ympäristön muutoksien takia. Mutta evoluutiolla on rajat, olennaisesti uusia rakenteita ja systeemejä se ei saa aikaan.
Tieteelliseen auktoriteettiuskoon turvaavalla keisarilla on siis kyllä sukat jalassa, mutta tärkeimmät väitetyt vaatekappaleet ovat kuviteltuja.

http://biologicinstitute.org/2009/02/01/bold-biology-for-2009/

Alla St. Andrewsin yliopiston kemian professori John Waltonin luento abiogeneesistä. Alkusolun synty näyttää olevan mahdotonta ilman älykästä suunnittelua.

The Origin of Life from Phil Holden on Vimeo.

Lisätietoa asiasta suomeksi http://apologetiikkawiki.fi/Abiogeneesi

Professori Tapio Puolimatka luennoi Tieteiden talolla 4.2 Skepsis ry:n isännöimässä tilaisuudessa naturalismista ja sen kritiikistä.
(Skepsis myönsi vuoden 2008 huuhaa-palkinnon Kustannus Oy Uusi Tielle Puolimatkan kirjojen julkaisemisesta. Lisätietoa aiheesta lyötyy mm. http://www.apologetiikkawiki.fi/Huuhaa-palkinto_2008.) Alla luennon videotallenne.

Videon alkuperäinen osoite on
http://video.google.com/videoplay?docid=-1479628532032841642&hl=en

Täytyy kysyä, mitä tässä on sellaista, jota skepsis voi perustellusti väittää huuhaaksi? On totta, että joitain tieteisuskon ja naturalismin pyhiä lehmiä kyseenalaistetaan, mutta tämä on vain älyllisesti tervettä.
Lue koko artikkeli »

Kuten odotettua, tieteen päivät oli lähinnä evoluutioteorian olettamista ja tähän oletukseen sopivan havaintoaineiston valikoimista. Makroevoluutioteorian kyseenalaistavia professoreja (esimerkiksi Leisola ja Puolimatka) ei otettu mukaan keskusteluun, vaikka tätä edeltä ehdotettiin. Erittäin epätieteellistä.

Jos esimerkiksi oletetaan että eliöt ovat kehittyneet, niin virusten samankaltaisuus kertoo yhteisestä esi-isästä. Todellisuudessa samankaltaisuus on yhtä hyvin todiste samasta suunnittelijasta. (Professori Bamfordin eduksi on mainittava, että hän esitti epävarmuudet ja sukupuu-oletukseen sopimattomiakin todisteita, esimerkiksi sen, että virusten kuoriproteiini ei sopinut taksonomiaan. Lisäksi on ymmärrettävää ettei professorikaan uskalla kovin selvästi kritisoida makroevoluutioteoriaa. Kuten eräs kiinalainen tiedemies on todennut, kommunistisissa maissa ei uskallettu kritisoida puoluetta, länsimaissa ei uskalleta kritisoida kehitysoppia.)

Toinen tieteen päivillä tehdyistä oletuksista seuraava asia on, että koska ihminen on kehittynyt, kaikki ihmiseen liittyvä, kuten moraali ja uskonnot, ovat myös kehittyneet. Ongelma tässä on se, että evoluutiopsykologiset selitykset ohittavat järkiperusteet ja totuuden, keskittyen täysin spekulatiivisesti käsitysten syntyprosessiin. (Kannattaa kysyä, voitaisiinko yhtä hyvin selittää päinvastainen havainto: mikäli voitaisiin, kyseessä on nollatutkimus.) Lisäksi näiden ’selitysten’ käyttö valikoivasti vain tiettyihin näkemyksiin vaikuttaa älyllisesti epärehelliseltä. Entä tieteelliset käsitykset itse? Miksei anneta evoluutiopsykologista selitystä esimerkiksi evoluutioteorialle tai omille evoluutiopsykologisille teorioille? (Lopulta makroevoluutioteoria ja naturalismi tuhoavat luottamuksen ihmisen omaan ajatteluun, olisi älyllisesti rehellisempää viedä ajattelu loppuun asti).

Itse seurasin noin puolet tieteen päivien ohjelmasta verkon välityksellä. Mitään selkeitä vastauksia esimerkiksi moniosaisten rakenteiden synnyn ongelmaan (ks. artikkelit päävalikossa vasemmalla) tai fossiiliaineiston hyppäyksellisyyden ongelmiin ei esitetty. Näyttää siltä, että koska makroevoluutioteoria on ainoa teoria joka selittää elämän synnyn luonnollisilla prosesseilla, se käytännössä oletetaan todeksi. Nykyisessä tilanteessa tiede ei siis etsi totuutta tässä kysymyksessä, vaan parhainta vain materiatason päämäärättömiä voimia käyttävää selitystä. Makroevoluutioteoria ei ole käytännössä falsifioitavissa. (Vastaus usein kohdattuun väitteeseen, että evoluutioteoria falsifioituisi mikäli jotain sopimatonta löydettäisiin fossiiliaineistosta, on seuraava: Jos esimerkiksi jänis löytyisi alemmista kerroksista kuin nykyään, oletettu eliöiden sukupuu olisi alun perin tehty sellaiseksi, jossa jänis löytyisi kyseiseltä paikalta. Fossiiliaineistohan on hyppäyksellinen jo nyt, mikä ei todellisuudessa sovi evoluutioteoriaan, jonka sattuma-luonnonvalinta-mekanismin mukaan muutosten pitäisi olla vähittäisiä. Lisäksi jänis vain määriteltäisiin vähemmän monimutkaiseksi eliöksi.)

Havaitsemme vain pientä muuntelua perusryhmien (heimojen) sisällä ja tällä muuntelulla (mikroevoluutio) näyttää olevan rajat. Tieteen päivillä tämä muuntelu ekstrapoloitiin (yleistettiin) ilman perusteita väitteeseen makroevoluutiosta, eli väitteeseen, että sama prosessi voisi synnyttää olennaisesti uusia rakenteita eliöille ja siten perusryhmiä. Tieteen muilla alueilla ekstrapolaation tekijän täytyy voida perustella ja oikeuttaa väitteensä. Kehitysopin ollessa kyseessä ekstrapolaatiota ei ilmeisesti tarvitse perustella, yleistyksen vastaisten havaintojen esittämisestä jopa rangaistaan ammatillisesti.

Professori Puolimatka on erinomaisessa kirjassaan Usko, tiede ja evoluutio näyttänyt toisaalta, kuinka nykyisellään tiedemaailmassa ei ole avointa keskustelua eikä maailmankatsomuksellisia valmiuksia kyseenalaistaa makroevoluutioteoriaa, ja toisaalta kuinka kristitty on vapaa ajattelussaan tässä kysymyksessä. Onkin kuvaavaa, että Darwinin juhlavuonna toistaiseksi tasapainoisimman käsittelyn evoluutiokysymyksessä on julkaissut kristillinen lehti: http://www.ristinvoitto.fi/sisalto/artikkelit/professorit_samaa_mielta_vain_yhdesta_asiasta_elaman_vahittaisen_kehityksen_uskottavuus_ratkeaa_solutasolla_/?session=70240698

Yllä oleva tukee myös Puolimatkan teesiä, että siinä missä kristinusko on johtanut tieteen syntyyn ja avoimeen keskusteluun, materialismi ja ateismi johtavat tyypillisesti keskustelun sulkeutumiseen ja lopulta tieteen rappioon, koska moraalilta ja ajattelun luotettavuudelta puuttuu maailmankatsomuksellinen pohja.

Tasapuolisesta keskustelusta kiinnostuneen kannattaa lukea Evoluutio - kriittinen analyysi -kirja, oppikirjamuotoinen ja tasapainoinen tietopaketti evoluutiosta (tai hankkia se tutulle lahjaksi tai omaan hyllyyn tarpeen varalle).

Tuore Aamulehden artikkeli ( http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/124711.shtml ) geneettisistä algoritmeista on hyvä esimerkki siitä mitä mutaatio-luonnonvalinta -tyyppisillä algoritmeilla saadaan aikaan. Tieteen päivien tapaan Vanhalakan juttu on kuitenkin yksipuolinen ja aivan liian yleistävä.

Juttu liian yleistävä siksi, että hissien parantaminen osin satunnaisella ja perintäominaisuuden omaavalla algoritmilla ei todista mutaation ja luonnonvalinnan voivan selittää eliöiden miljoonia kertoja suuremman monimutkaisuuden. Hissien parantelu on pientä muuntelua, jota asiantuntijan säätämä ja usein jopa ohjaama algoritmi optimoi hieman. Eliöissä on paljon monimutkaisia rakenteita, joiden jokainen osa on oltava valmiina ennenkuin eliö saa valintaedun. Itse asiassa kokeilut geneettisillä algoritmeilla kuten Avida ja ev osoittavat, että tällaisten rajojen yli ei päästä, ellei välivaiheille anneta etua (käyttäjän toimesta). On myös huomattava, että tietokoneilla päästään melko helposti suuriin sukupolvien ja yksilöiden määriin, joten biologisilla eliöillä ei ole mitenkään selvästi enemmän resursseja käytössään verrattuna algoritmeihin. Silti algoritmeilla optimoidaan vain verrattain pieniä, kompleksisuudeltaan alle yhden proteiinin tasoisia ongelmia. Algoritmit kertovat siis enemmänkin evoluution rajoista. Tätä puolta geneettisistä algoritmeista ei tieteen päivillä eikä Aamulehden jutussa mainittu.

Kuten useimmat geneettisiä algoritmeja käyttäneet tietävät, algoritmin käyttäjän täytyy miettiä melko tarkkaan ongelmansa rakenne ja algoritmin yksityiskohdat jotta hyvä ratkaisu löytyisi. Tätähän geneettisten algoritmien käyttäjät usein tekevät työkseen: he suunnittelevat algoritmin sopivaksi ongelmaansa. Onkin osoitettu, että informaatiota ei synny millään algoritmilla ilmaiseksi. Keskiarvoisesti kaikkien mahdollisten ongelmien yli, mikään algoritmi ei toimi sokeaa sattumaa paremmin. Algoritmi on valittava edeltäkäsin sopivasti tehtävää varten ja siihen on syötettävä informaatiota sopivissa muodoissa, tämä kaikki on älykästä suunnittelua. (Ja suunnittelijan avustamanakin kyse on pikemminkin eliöiden perusryhmän/heimon sisäistä muuntelua vastaavista tuloksista.)

Aiheesta löytyy tasapainoisia teknisiä papereita osoitteessa
http://marksmannet.com/EILab/Publications.html

Monesti oletetaan, että ihmisen ajattelu on vain materiatason neuroverkko. Onko tämä totta? Toki neuroverkko on samankaltainen kuin esimerkiksi osa pikkulapsen oppimisprosessia. Tämähän on selvää jo siitä syystä, että neuroverkko käsitteenä on kehitetty ihmisen ajattelun ja oppimisen perusteella. Ihmisen ajattelussa on siis neuroverkkomainen komponentti koska neuroverkolla pyritään osin mallintamaan ihmisen oppimista.

Neuroverkko ei kuitenkaan ymmärrä mitään eikä neuroverkko ole tietoinen itsestään. Sillä ei myöskään ole intuitiota, joka on keksimisprosessin ja luovuuden tärkein komponentti. Lisäksi neuroverkko on suljettu algoritmi, kun taas ihmisen ajattelu on vapaata. Jo pelkästään ajattelun vapaus on niin vahva intuitio, että sen vastaisten perusteluiden tulisi olla hyvin vahvoja ennen kuin niihin kannattaa uskoa.
Lue koko artikkeli »

Skepsis ry on myöntänyt vuoden 2008 huuhaa-palkintonsa professori Puolimatkan kirjojen julkaisijalle, Kustannus Oy Uusi Tielle. Ilmeisesti Skepsis ry olisi halunnut, että Puolimatkan kirjat poltetaan mieluummin kuin julkaistaan.
Katsotaanpa ”skeptikkojen” perusteluja, käyttäen heidän omaa argumentoinnin virheet –listaansa (http://www.skepsis.fi/jutut/virhelista.html), joka muuten tietenkin sisältää vain muiden ajatusvirheitä, ei ”skeptikkojen”, skeptikothan ovat absoluuttisen erehtymättömiä materialismin puolustajia. (Materialisti väittää että materiataso on kaikki mitä on. Materialismi on Skepsis ry:ssä absoluuttisen kyseenalaistamattomasti totta.)

Ensinnäkin, koko huuhaa-palkinnon jakaminen toimintatapana rikkoo Skepsis ry:n listan kahta ensimmäistä kohtaa:

1) Henkilöä vastaan hyökkääminen - Hyökätään väitteen esittäjää eikä itse väitettä vastaan.

2) ”Straw man” eli olkinukke - Ohitetaan vastustettava väite tekemällä siitä karikatyyri, olkinukke. Sitä vastaan hyökkäämällä ja naurettavaksi tekemällä pyritään mitätöimään vastustajan väite.

Huuhaa-palkinto näyttää olevan Skepsiksen tapa leimata henkilö naurettavaksi niin, ettei hänen argumenttejaan tarvitse ottaa vakavasti.
Lue koko artikkeli »

Tieto lisääntyy. Ja tietämisen halu lisääntyy. Ihminen joka haluaa tietää paljon, ei enää ehdi tarkistaa tietonsa perusteita. Hän luottaa auktoriteetteihin. Tästä seuraa, että aikamme ihmisten ajattelu on täynnä myyttejä, joihin uskotaan koska niitä kuulee usein eikä niitä kyseenalaisteta julkisessa keskustelussa. Kasvatuksen teorian ja tradition professori, filosofi, Tapio Puolimatka on juuri oikea henkilö paljastamaan oman kulttuurimme myyttejä, joille olemme usein itse sokeita. Trilogiansa kolmannessa osassa hän keskittyy joihinkin tieteeseen liittyviin myytteihin ja erityisesti evoluution ympärillä käytyyn keskusteluun ja sen oletuksiin.

Myös tieteen historian ja olemuksen suhteen ajattelumme on osin myyttistä. Olemme uskoneet osin myyttisiä ja vähintäänkin yksinkertaistavia kertomuksia siitä miten tiede syntyi ja mitä tiede on. Nämä myytit ovat kulttuurissamme tyypillisesti materialistisia ja tiedeuskoisia. Materialistit ja tiedeuskovaiset tietysti hyväksyvät nämä myytit huomaamattaan ja saattavat siten esittää tieteen tuloksina omia uskomuksiaan, jotka kuitenkin ovat vailla empiirisiä perusteita. (Skepsis ry ja valikoivat vapaa-ajattelijat ovat tästä malliesimerkkejä.)
Lue koko artikkeli »