Tämä teksti pohjautuu William A. Dembskin kirjan Design Revolution sivuihin 280-290. ID-argumenttien falsifioitavuutta on käsitelty mm. Discovery Instituten artikkelissa . William A. Dembski on kirjoittanut aiheesta artikkelin ”Is Intelligent Design Testable?”.

Testattavuus

Pohdittavaa:
Onko älykäs suunnittelu testattavissa?
Onko darwinismi testattavissa?

Karl Popperin mukaan teoria on testattavissa, jos se voidaan periaatteessa empiirisesti kumota tai falsifioida. Ongelmana on, että lisäämällä sopivasti oletuksia, voidaan empirian kaltoin kohtelemakin teoria pelastaa; ”onhan se silti mahdollinen”. Ainostaan loogisen ristiriidan sisältävä teoria on falsifioitavissa, tosin jo ilman empiiristä evidenssiäkin. Lisäoletuksia on joskus aihettakin tehdä ja tehdään, esim. Newtonin ”likiarvoteorialle” mekaniikasta: rajoittamalla sen selitysvoimaa lisäoletuksin (kappaleen koosta ja nopeudesta). Ptolemaioksen episyklit taas ovat esimerkki väärän teorian pelastusyrityksistä lisäämällä epätoivoisesti kompleksisuutta selityksiin, jotta teoria saataisiin vastaamaan havaintoja.

Mitä seuraisi siitä, jos bakteerisiiman darwiniaaninen evoluutio kyettäisiin demonstroimaan? Eihän sekään yllä olevalla perusteella tekisi suunnittelijaa mahdottomaksi (turhaksi lisäoletukseksi vain). Suunnittelijahan saattoi luoda luonnonlait sellaisiksi, että siima kehittyi materian ominaisuuksien ”emergenssinä”. Tällöin kuitenkin design-hypoteesilla ei olisi enää selitysarvoa (oltaisiin vaihduntakuvion tilanteessa). [Tämä on sitä Pursiaisen ”aineen itseilmaisua” ja tavanomaisin teistisille maailmanselityksille lojaalien pakotie, kun ei itse ajatella ja oteta faktoista selvää, suom.huom]

Popperin falsifikaatiokriteeri kuitenkin tähtää siihen, että teoria tai argumentti on voitava syrjäyttää evidenssillä, ei siihen, että se olisi kyettävä osoittamaan mahdottomaksi (P=0). Tämä on väitteen hylkäämistä, kumoamista. Turha teoria, ylimääräinen oletus tai tarpeeton kompleksisuus hylätään, koska yksinkertaisempikin selitys toimii. Silti monimutkaisempikin selitys voi olla totta.

Kumottavuus kysyy, mihin asti teoria voidaan kumota, ei, mihin asti se jo on kumottu. Tähän liittyen tutkitaan, miten herkkä teoria on tulemaan hylätyksi (syrjäytymään) ylipäänsä ja periaatteessa, ei minkään tietyn evidenssin perusteella. Mitä herkempi teoria on evidenssille yleensä, sitä syrjäytymisherkempi se on. Hyvä teoria on periaatteessa erittäin herkkä syrjäytymään, mutta käytännössä evidenssien valossa taas erittäin resistentti. Teoria antaa paljon mahdollisuuksia torjua se empiirisesti, mutta myös selviää tuon empirian tulikokeesta ehjin nahoin.

ID voidaan hylätä milloin vain: osoittamalla täsmennetty monimutkaisuus ja palautumaton monimutkaisuus illuusioiksi vaikkapa bakteeriflagellan tapauksessa. Darwinismi sen sijaan vaikuttaa olevan kumoutumaton: Darwinismin kumoamiseen ei riitä, ettei mikään tunnettu Darwinilainen mekanismi selitä palautumattomasti monimutkaista rakennetta, vaan jotta teoria voitaisiin kumota, pitäisi myös kaikkien tuntemattomien materiaalisten mekanismien osalta todistaa sama. Tämä vaatisi kaikkien käsitteellisten mahdollisuuksien läpikäymistä, minkä faasiavaruus on (ainakin käytännössä) ääretön.

Flagellan historiaa ei ole rekonstruoitu. Onko Darwinismia silti hylätty? Tuskinpa. Onhan vielä tutkimatta kaikki muutkin teoreettiset mahdollisuudet alkuaineista flagellaksi.
[Vaikka Darwinismin ankka on ammuttu hajalle jo moneen kertaan, silti se näyttää edelleen kaartelevan uljaana tieteen taivaalla – koska on mestari selittelemään puutteensa piiloon ja maahan pudonneet sulkansa paikoilleen, suom.huom.]

ID:n positiivinen evidenssi riippuu täsmennetystä ja palautumattomasta monimutkaisuudesta – joita luonnossa riittää. Mutta kertooko se, mitä tapahtui – onko se todiste mekanismista? Ei, kausaalinen kertomus puuttuu. Puuttuu se toisaalta silloinkin, jos Jupiterin kuusta Io:sta löytyisi vm.72 Lada nastarenkain ja kontista kori jäistä vodkaa. Sama sana SETI-tutkijoiden antenniin saapuvasta täsmennyksen täyttävästä signaalista: tällöin tehtäisiin päätelmä älystä, vaikkei olisi hajuakaan, kuka tai miten.

Toinen näkökulma testattavuuteen on ennustavuus. Jos teoria ennustaa oikein, sitä voidaan pitää testattuna ja hyödyllisenä. Miten sattuma(t) ja valintapaine tuottavat yksisoluisista monisoluiset organismit tai miten ne selittävät tuhannet uudet tukirankamuodot Kambrikauden alussa? Konsilienssi (yhteensopivuuden mahdollisuus) voisi enintään kuvata darwinismin ja fossiiliaineiston suhdetta, mutta mistään detaljeista teoria ei selviä – eikä Kambrin eliörunsaudesta erityisesti. ”Sopeudu tai tuhoudu” oli tiedossa jo paljon ennen Darwinia, kuten myös mikroevoluutio eli adaptaatio, mikä periaate tunnetaan nykyisin jo varsin yksityiskohtaisesti – toisin kuin evolutiiviset polut, jotka johtivat tunnettuun fossiiliaineistoon.

ID:n ennuste on, että luonnossa on runsaasti täsmennettyä monimutkaisuutta. Lisäksi ID ennustaa täsmennetyn monimutkaisuuden funktioina luonnolle teknologiankin kehitykselle ominaisia malleja, kuten ominaisuuden tai rakenteen äkillistä ilmaantumista, konvergoitumista paikallista optimia kohti ja sukupuuttoja (sutta ei siirretä sarjatuotantoon). Vaikka tutkimus näillä alueilla on vasta aluillaan, ainakin alku tuntuu viittaavan siihen suuntaan, että biologiassa esiintyy näitä teknologisen evoluution piirteitä/malleja. Mallit ovat ei-darwinilaisia.

Venäläinen insinööri Genrich Altshuller tutki 400 000 patenttia eri teknologian aloilta tarkoituksenaan kerätä aineistoa teknisestä kehityksestä. Hän pani merkille, ettei kehitys ollut satunnaista hyppelyä tai tasaista junnaamista, vaan noudatti tiettyjä lakeja, joille hän antoi nimeksi TRIZ (engl. akronyymi on TIPS, theory of inventive problem solving). TRIZ:in sovellukset ovat arkipäivää teollisuudessa. Biologiassa ne ovat vasta alullaan.

ID:n ennustettavuutta detaljeissa ja uusien rakenteiden tuottamisessa tietenkin rajoittaa suunnittelijan innovatiivisuus. Ellei rajoittaisi, kyseessä olisi pelkkä determinismi, kuten luonnonlaki. ID:hen ei ole ilmeisesti mahdollista soveltaa luotettavasti ekstrapolointia tai deduktiota historiasta, innovatiivisuus rajoittaa ennustettavuutta, vaikka suunnittelijoilla toki on rutiiniratkaisuja ja toistuvia taktiikoita. Ennusteet siis rajoittuvat tiettyihin trendeihin; kaikkia vapaan suunnittelijan toimia ei voi koskaan ennakoida – pääsemättä itse suunnittelijaksi.

Kolmas testattavuuden aspekti on selitysvoima. William Paleyn design-teoriaan verrattuna Darwinin teorian katsottiin selittävän enemmän luonnon monimuotoisuudesta, joten sen selitysvoiman katsottiin olleen suurempi. Bio- ja informaatiotieteiden tulokset kuitenkin ovat nostaneet design-teorian uudelleen haastamaan darwinismia parhaan selityksen teoriana. Tässä ei nyt vertailla sitä, kumpi teoria on enemmän oikeassa verrattuna käsillä olevaan biologiseen dataan, vaan kumpi teoria selittää laajemman alueen biologisen maailman ulottuvuuksista. ID ja darwinismi eivät ole vain argumenttikokoelmia, vaan myös selitysarsenaaleja – työkalupakkeja – joilla on erilaisia tapoja kuvata, ja strategioita selittää luontoa. Darwinismin pakissa on naturalismi, mikä rajoittaa sen selitysoptiot materian ominaisuuksiksi. Darwinismi on ”pakkoreduktiivinen” selitysmalli. ID:n pakkiin mahtuvat myös teleologiset selitykset, kuten humaanit artefaktat. Vaikkei kumpikaan tavoittaisi totuutta, on ID:n optioarsenaali laajempi. Kysymys kuuluu: Tunteeko biologia ilmiöitä, joille ID-selitys olisi täsmällisempi kuin darwinistinen?

Ensiksi: ID (työkalupakki-versio, selitysmahdollisuuksien joukko) kattaa myös kaikki darwinismin tulokset. Teoriana ID väittää, että design on todellista, darwinismi taas, että se on näennäistä, joten teorioina ne ovat vastakkaiset. Mutta työkalukokoelmana ID sisällyttää itseensä kaikki Darwinin teorian työkalut. ID arvostaa korkealle luonnolliset syyt, mutta pitää niitä riittämättöminä ja avaa oven myös älyperäisille syille. ID ei siis kiellä darwinismia, vaan ainoastaan alentaa sen statusta. Toisaalta vaikka darwinismi huomenna selittäisi kaikki redusoimattomasti monimutkaiset rakenteet luonnossa, ID ei työhypoteesina rikkoisi yhtään luonnonlakia vastaan, ei sortuisi omaan sisäiseen ristiriitaansa, vaan ainoastaan kävisi ylikäsitteenä tarpeettomaksi.

Pahin skenaario ID-työkaluille olisi juuri tämä jääminen turhaksi lisäoletukseksi muiden tekijöiden selittäessä koko potin. Pahin skenaario darwinismin selityskokoelmalle taas olisi, että tiedemiehet sitoutuessaan darwinilaiseen metodiin (tai ideologiaan) sivuuttavat perusteetta luonnossa selvästi näkyvillä olevan suunnitelman ja siten oleellisen osan itse luontoa. Voisi näin ollen väittää, että haitat, jotka koituvat sitoutumisesta darwinismiin, ovat suuremmat kuin ID:n osalta, jos teoria, johon sitouduttiin, osoittautuukin vääräksi.
[Tarpeeton komplisointi (ID) kuitataan silloin toteamuksella, että ”olihan noita flogistoneita ennenkin”, mutta jos reilu vuosisata on veikattu kokonaan väärää hevosta, moka ei enää ole nimeltään ”turha lisäoletus”, vaan ”kaikkien aikojen harharetki tieteen historiassa” , suom.huom.]