Esipuhe suomalaiseen painokseen – W. Dembski

Radikaalien ajatusten hyväksyminen tapahtuu tavallisesti useassa eri vaiheessa. Arthur Schopenhauerin mukaan ”kaikki totuudet kulkevat kolmen vaiheen kautta. Ensiksi niitä pilkataan. Toiseksi niitä vastustetaan voimakkaasti. Kolmanneksi ne hyväksytään itsestään selvyyksinä.” Evolutionisti J. B. S. Haldanen mukaan “teoriat kulkevat neljän hyväksymisvaiheen kautta: i) tämä on arvotonta roskaa; ii) tämä on mielenkiintoinen, mutta totuuden vastainen näkökulma, iii) tämä on totta, mutta vähemmän tärkeää; iv) näinhän minä aina sanoin.” Design-teoria on nyt siirtymässä voimakkaan vastustuksen vaiheesta väkinäisen hyväksynnän vaiheeseen. Tämä on vaikein vaihe.

Kirjani Intelligent Design: The Bridge Between Science and Theology on saanut suomenkielisen nimen Älykkään Suunnitelman Idea: silta luonnontieteen ja teologian välillä. Kirjoitin sen helpottamaan edellä mainittua siirtymävaihetta ja antamaan design-teorian kannattajille välineitä kriitikkojen hyökkäysten torjumiseksi. Design-teorian kriitikot tulevat monelta suunnalta. He eivät ole vain luonnontieteilijöitä vaan myös filosofeja ja teologeja. Tämä kirja antaa yhteenvedon design-teoriasta positiivisena tutkimusohjelmana. Lisäksi perustelen design-teoriaa filosofisesti ja teologisesti erityisesti oman uskonkäsitykseni eli kristinuskon pohjalta. Tavoitteeni kirjan kirjoittamisessa oli antaa lukijoille uusi näky siitä, miltä maailma voisi näyttää sen jälkeen, kun vanha tieteellinen paradigma (darwinismi) on syrjäytetty ja uudelle tieteelliselle paradigmalle (design-teoria) on annettu tilaa kehittyä ja kukoistaa.

Design-teoria on älykkyyden merkkejä tutkiva tiede. Näin ilmaistuna design-teoria vaikuttaa selkeältä ja ongelmattomalta. Design-teoria voi kuitenkin kohdata hurjaa vastustusta riippuen siitä mihin älykkyys sijoitetaan. Arkeologien tunnistaessa älykkyyden nuolenpäissä tai hautakummuissa ei synny ongelmia. Jos sen sijaan biologi tunnistaa älykkyyden biologisissa rakenteissa, se herättää valtavaa huolestumista sekä tiedeyhteisössä että koko kulttuurissa. Miksi näin?

C.S. Lewis syytti asiasta aivan oikeutetusti naturalismia. Hänen mukaansa naturalismi on myrkky, joka täyttää hengittämämme ilman ja infektio, joka on tunkeutunut luihimme. Naturalismi on näkemys, jonka mukaan aineellinen maailma on itseriittoinen järjestelmä, joka toimii sokeiden, yhtenäisten luonnonlakien mukaan. Naturalismi ei suoraan sano, että luonnon lisäksi ei ole olemassa mitään muuta. Se sanoo, että millään luonnon ohella ei voi olla mitään merkitystä sille, mitä luonnossa tapahtuu. Naturalismin vastaus teismiin ei ole ateismi vaan hyväntahtoinen välinpitämättömyys. Ihmiset saavat toki uskoa Jumalaan, kunhan Jumala ei puutu luonnon järjestykseen.

Teismi katsoo Jumalan luoneen maailman viisautensa pohjalta. Maailman synty ja siinä oleva järjestys on seurausta älykkään toimijan, Jumalan, suunnittelevasta toiminnasta. Naturalismi ei kuitenkaan salli älykästä toimijaa kuin vasta sokean, päämäärättömän aineellisen prosessin lopuksi. Naturalismin mukaan kaikki älykkyys on kehittynyttä älykkyyttä. Evoluutioprosessi, jonka avulla älykkyys on kehittynyt, on itsessään sokea ja päämäärätön. Naturalismi ei tee älystä perimmäistä luonnon luovaa voimaa vaan evoluution sivutuotteen. Ihmiset (luonnolliset kohteet, joiden parhaiten tiedetään osoittavan älykkyyttä) eivät ole luomakunnan kruunu, Luojan tarkoituksellisesti suunnittelema, eikä missään tapauksessa hyvän Jumalan kuvaksi luotu. Ihmiset ovat luonnonhistorian vahinko.

Naturalismi on selvä kiusaus tieteelle ja monet luonnontieteilijät ovat langenneet tähän kiusaukseen. Naturalismin kiusauksena on siisti ja sievä maailma, jossa kaikki voidaan ymmärtää tarkasti määriteltyjen sääntöjen tai mekanismien avulla (tässä tapauksessa luonnonlakien). Siksi naturalismi toivoo, että tiede keksii suuren yhtenäisteorian (theory of everything), joka selittää kaiken. Tämä toive ei ole täyttynyt eikä se voi koskaan täyttyäkään. Design-teoria vastustaa tällaista ylimielisyyttä. Se väittää, että älykkyys on maailman perimmäisin olemus ja että kaikki yritykset pelkistää älykkyyttä luonnollisiin mekanismeihin on tuomittu epäonnistumaan. Naturalismi toivoo luonnon olevan avoin kirja. Älykkyydet eivät ole avoimia kirjoja. Ne ovat vapaita toimijoita, jotka voivat loukata hartaimpiakin odotuksiamme.

Asiassa on tiettyä ironiaa. Naturalistin maailman perimmäinen olemus ei ole älykkyys eikä hänen maailmaansa ole luotu. Se on rationaalinen maailma, jossa kaikki tapahtuu luonnon lainalaisuuksien mukaan ja jossa seuraus seuraa syytä järkähtämättömällä säännöllisyydellä. Design-teoreetikon maailman perimmäinen todellisuus on älykkyys ja hänen maailmansa on suunniteltu. Maailma ei ole rationaalinen, koska älykkyys voi tehdä odottamattomia asioita. Jos annamme maailmassa tilaa älykkyydelle, joka ei ole kehittynyt, niin naturalismin mielestä maailma joutuu syöksykierteeseen. Säännöllinen luonnonlaki vaihdetaan epävarmuuteen ja luonnontiede tuhoutuu. Kuitenkin vain meidän älykkyytemme tekee tieteen ja maailman ymmärtämisen mahdolliseksi. Naturalistin mielestä maailma on ymmärrettävä vain silloin, jos se on saanut alkunsa ilman älykkyyttä ja kehittänyt älykkyyden. Jos se on saanut alkunsa älykkyydestä ja kehittää älykkyyttä alkuperäisen älykkyyden avulla, niin maailma ei ole enää ymmärrettävä.

Harkitaanpa seuraavaa: lentokone, jossa istut, toimii tunnettujen luonnonlakien mukaan. Sitä ohjaa kuitenkin lentäjä. Lentäjä on älykäs toimija. On totta, että älykkäänä toimijana lentäjällä on vapaus painaa kone syöksyyn ja tappaa kaikki matkustajat. Et kuitenkaan istu koneeseen huolehtien siitä, että lentäjä on vapaa toimija, joka saattaa tehdä jotakin hullua. Olet todennäköisesti paljon huolestuneempi lentokoneeseen vaikuttavista luonnollisista voimista (kuten säästä) kuin älykkyydestä, joka ohjaa konetta. Syytös, että design-teoria merkitsee luonnontieteen ja rationaalisuuden loppua, on väärä. Jos mikään, niin juuri maailman ymmärrettävyys viittaa kaiken taustalla olevaan älykkyyteen. Luonnontiede olisi itse asiassa mahdotonta ellemme sovittaisi omaa älykkyyttämme maailman ymmärrettävyyteen. Meidän älykkyytemme ja maailman ymmärrettävyyden yhteensopivuus ei ole vahinko. Se ei ole seurausta luonnonvalinnasta.

Huomautin, että naturalismiin vihkiytyneiden luonnontieteilijöiden on vaikea hyväksyä design-teoriaa. Yllättäen kuitenkin teologien saattaa olla vielä vaikeampi hyväksyä sitä. Teologian valtavirta hyväksyy vallitsevan naturalistisen näkemyksen oikeana tiedettä ohjaavana periaatteena. Jotta tiede olisi tiedettä, sen täytyy suhtautua luontoon suljettuna luonnollisten syiden järjestelmänä. Vaikka valtavirtaa edustavat teologit eivät olisikaan metafyysisiä naturalisteja, he ovat usein metodologisia naturalisteja. Teologien yhteisö on jopa tullut allergiseksi sellaiselle ajatukselle, että Jumala saattaisi tehdä erillisiä konkreettisia tekoja historiassa.

Ajatus siitä, että Jumala ei olisi ainoastaan jonkinlainen kaiken hyväksyvä puuromainen vaikutus vaan toimija, joka voi vaikuttaa ajassa ja paikassa sekä vastata yksittäisistä tapahtumista, on monelle teologille mahdoton hyväksyä. Tämän inhon takana on usein ylikehittynyt tarve puolustaa Jumalaa. Siksi nähdään tärkeäksi tehdä jyrkkä ero Jumalan ja maailman pahuuden välille. Teologit eivät useinkaan halua nähdä Jumalan likaavan käsiään maailmassa. Tämän vuoksi teologien on kaksin verroin vaikeaa hyväksyä design-teoriaa. Teologit ovat tehneet rauhan naturalistisen tieteen kanssa. Lisäksi heillä on teologinen syy olla päästämättä jumalallista toimintaa liian ilmeiseksi tai henkilökohtaiseksi.

Tämä kirja julkaistiin alkukielellä vuonna 1999. Sen jälkeen design-teoria on kasvanut älylliseksi liikkeeksi Pohjois-Amerikassa. Omaa ja kollegojeni työtä ovat esitelleet etusivun kirjoitukset New York Times ja Los Angeles Times –lehdissä sekä monissa muissa vähemmän tunnetuissa sanomalehdissä. Design-teoreetikot ovat väitelleet näkemyksistään konferensseissa Nobel-palkittujen luonnontieteilijöiden ja kansallisen tiedeakatemian jäsenten kanssa. Amerikan Luonnonhistoriallinen Museo, New Yorkin Tiedeakatemia ja monet skeptikkoyhdistykset ovat kutsuneet minut ja kollegani Intelligent Design –liikkeestä väittelemään näkemyksistämme. Liikkeellä on oma ammatillinen yhdistyksensä, joka perustettiin joulukuussa 2001: The International Society for Complexity, Information, and Design (www.iscid.org).

Saamamme huomio on tietysti palkitsevaa. Se ei saa kuitenkaan viedä huomiotamme pois siitä hurjasta taistelusta, jota käydään ihmisten sydämistä ja sieluista ja joka ohjaa design-teoriaa koskevaa keskustelua. Tässä keskustelussa on kyse siitä voittaako maallistuminen täydellisesti länsimaisen kulttuurin vai saadaanko sen ylivalta torjuttua. Konflikti on Poitier’n1 taistelun älyllinen vastine. Ellei jokin design-teorian kaltainen ole totta ja tule hyväksytyksi, niin naturalistinen tiedenäkemys jatkaa heikentymättömänä ja pyyhkäisee mennessään kristillisen teismin viimeiset jäänteet.

Haluan kiittää professori Matti Leisolaa siitä, että hän on johtanut tämän kirjan käännöstyötä suomenkielelle. Toivottavasti kirja saa laajan lukijakunnan ja synnyttää paljon hedelmällistä keskustelua.

William A. Dembski
Waco, Texas
Elokuu 2002