Älykkään Suunnitelman Idea -kirjan esipuhe, M. Behe

Usein kaikkein ilmeisimmät asiat jäävät meiltä huomaamatta. Jälkikäteen lyömme otsaamme ja huokaamme: ”Miksi en tullut tuota ajatelleeksi?” Edes aiheen käytännön merkitys ei tunnu auttavan meitä näkemään asiaa uudesta näkökulmasta. Uskon, että aakkoset keksineen kaverin ystävät olisivat voineet potkaista itseään, kun heille kerrottiin asiasta. Ajatus kirjoitettujen merkkien (kirjainten) käytöstä kuvaamaan ääniä ja kirjainjonojen kuvaamaan sanojen ääniä, täytyi tuntua heistä äärimmäisen yksinkertaiselta, kuten meistäkin nykyisin. Kirjoitetut aakkoset merkitsivät valtavaa edistysaskelta. Tämä keksintö jäi kuitenkin huomaamatta monilta suurilta sivilisaatioilta. Kiinassa esimerkiksi käytetään edelleen kömpelöitä kuvamerkkejä kirjallisessa viestinnässä.

Muita ilmeisiä ideoita, jälkikäteen ajatellen, ovat olleet esimerkiksi aritmetiikan paikka-arvo-järjestelmä ja nollakäsite. Yhdessä ne auttavat koululapsia nykyisin ratkaisemaan vaivattomasti ongelmia, joiden ratkaiseminen roomalaisten numeroiden avulla vaati aikanaan melkoisia ponnistuksia. Luonnontieteiden alalla keskiajan filosofi Jean Buridan keksi voima-käsitteen, joka on modernin momenttikäsitteen edeltäjä. Tämä merkitsi ilmeisesti modernin fysiikan alkua. Ja kun Thomas Huxley ensimmäisen kerran kuuli luonnonvalinnasta, hänen kerrotaan huudahtaneen: ”Kuinka tyhmä olinkaan, kun en itse tullut sitä ajatelleeksi!”

Kun ensimmäisen kerran kuulin William Dembskin työstä, joka koski älykkään suunnitelman tunnistamista, tiesin miltä Huxleystä tuntui. Ajatus älykkäästä suunnittelusta on tietysti ollut olemassa jo kauan. Ennen Dembskiä suunnittelun tunnistaminen oli kuitenkin kuin kirjoittaminen ennen aakkosten keksimistä tai laskeminen ennen arabialaisia numeroita. Aikaisemmin suunnitellun kohteen tunnistaminen vaikutti lähinnä pelkältä makuasialta. Joskus osuttiin suoraan naulankantaan. Joskus taas iskettiin peukaloon. Sokrates esimerkiksi ajatteli, että vuodenaikojen sekä yön ja päivän, sateen ja kuivuuden vaihtelut viittasivat suunnitteluun. Mutta mikä muu voisi seurata päivää kuin yö? Mikä muu voisi tulla kuivuuden jälkeen kuin sade?

Miten sitten voimme luotettavasti tunnistaa suunnitellun kohteen? Dembskin oivalluksen mukaan tunnistamme suunnitelman (design) ”täsmennettynä monimutkaisuutena” tai ”täsmennettynä pienenä todennäköisyytenä”. Hän käsitteli aihetta ensin yksityiskohtaisesti akateemisessa kirjassaan The Design Inference. Tässä kirjassa hän nyt selostaa asiaa laajemmalle lukijakunnalle. Tunnistamme suunnitelman hyvin epätodennäköisistä (monimutkaisista) tapahtumista, jotka myös sopivat itsenäisesti tunnistettavaan hahmoon (täsmennys).

Jos esimerkiksi näkisimme pöydällä muutaman irtokirjaimen muodostaman sanan JA, emme voisi olla varmoja ovatko ne tarkoituksella järjestetty näin, ellei meillä ole muuta tietoa asiasta. Vaikka ne muodostavatkin sanan, niin todennäköisyys lyhyen sanan syntymiselle sattumalta on melko suuri. Toisaalta todennäköisyys tietylle pitkälle kirjainriville kuten NDEIRUABFDMOJHRINKE on hyvin pieni (noin yksi miljardi miljardi miljardissa). Nähtyämme tällaisen kirjainmuodostelman pöydällä emme kuitenkaan kiinnittäisi siihen huomiota, koska se ei ole täsmennetty. Se ei sovi mihinkään tunnettuun hahmoon. Jos sen sijaan näkisimme kirjainyhdistelmän MINUSTASEMUISTUTTAAKÄRPPÄÄ, voisimme helposti päätellä, että kirjaimet on tarkoituksellisesti järjestetty näin. Tämä kirjainyhdistelmä ei ole ainoastaan hyvin epätodennäköinen, vaan se on myös ymmärrettävä lause. Se on älykkään suunnittelun tuote.

Eipä ollut vaikeaa vai mitä? Se oli yhtä helppoa kuin saada luku 100 laskemalla yhteen 46 ja 54. Mutta ennen paikka-arvo-järjestelmää oli melko vaikea laskea yhteen XLVI ja LIV ja saada C. Ja ennen Dembskiä älykkään suunnitelman rationaalinen tunnistaminen oli hankalaa ja epävarmaa. Hienot työkalut saavat meidät kaikki tuntemaan itsemme hieman nokkelimmiksi.

Dembski keksi työkalut, mutta hän ei ole saanut kokonaan pitää itsellään kaikkea keksinnöstä seuraavaa iloa. Paras on vielä edessä. Tulee olemaan todella jännittävää soveltaa design-teoriaa eri asioihin. Design-teorialla on sovelluksia lähes kaikilla tutkimuksen alueilla kuten filosofiassa, teologiassa, kirjallisuuskritiikissä ja historiassa. Se sisältää lupauksen olla tarkentava linssi, jonka läpi voi katsoa meitä kaikkia ja erityisesti kristittyjä kiinnostavia asioita kuten tämä kirja osoittaa.

Itse olen luonnontieteilijä ja minulle design-teoria on erityisen kiinnostava uusi työkalu luonnon tutkimiseen. Design-teoria käyttää fyysisestä maailmasta saatua tosiasia-aineistoa, jonka avulla voidaan arvioida tapahtuman todennäköisyys. Ymmärryksemme elämän ja maailmankaikkeuden suunnittelusta riippuu siksi väistämättä tieteemme tilasta. Tieteen historia osoittaa tieteellisen ymmärryksemme jatkuvasti muuttuvan. Darwinin Lajien Synty –kirjan julkaisun jälkeen älykkään suunnitelman idean mahdollisuudet luonnon selittäjänä näyttivät synkiltä. Vaikutti siltä, että epä-älyllinen prosessi, luonnonvalinta, saattoi selittää biologisen maailman monimutkaisuuden. Maailmankaikkeus vaikutti myös 1800-luvun tiedemiehestä kylmältä, värittömältä ja ihmiselle vieraalta paikalta. Tieteen kehityksen myötä 1900-luvulla, älykkään suunnitelman idea on kuitenkin tehnyt hämmästyttävän paluun. Tämä kehitys alkoi näennäisen tylsästä maailmankaikkeudesta.

Vuonna 1913 Lawrence Henderson osoitti kirjassaan The Fitness of the Environment, että veden, hapen, hiilidioksidin ja monien muiden kemikaalien ominaisuudet sopivat hämmästyttävän hyvin elämälle. Hendersonin työtä on äskettäin jatkanut Michael Denton, joka kirjassaan Nature’s Destiny osoittaa miten ihmiselämä sattumalta riippuu sellaisista asioista kuin esimerkiksi molybdeenin kemiasta (tarpeellinen typensidontaan). Vuosisadan keskivaiheilla löysimme todisteita alkuräjähdyshypoteesille ja maailmankaikkeuden alulle. Tämä rajoitti ratkaisevasti niiden tapahtumien määrää, joita olisi voinut tapahtua sattumalta äärettömässä ja ikuisessa maailmankaikkeudessa. Vuonna 1973 maailmasta tuli paljon viihtyisämpi paikka Brandon Carterin merkittävän julkaisun ”Large Number Coincidences and the Anthropic Principle in Cosmology” julkaisun myötä. Sen jälkeen koko joukko akateemisia julkaisuja ja yleistajuisia kirjoja on osoittanut miten maailmankaikkeus on hienosäädetty elämää varten aina vetovoiman voimakkuudesta hiiliatomin resonanssitasoihin ja supernovien esiintymistiheyteen asti. Kulmakarvoja on kohoteltu.

Älykkään suunnitelman ajatus on viime aikoina löytänyt tiensä myös biologiaan. Elämän synnyn ongelma, joka Stanley Millerin kuuluisien kokeiden jälkeen ajateltiin olevan ratkaistavissa, on vajonnut takaisin ratkaisemattomien ongelmien joukkoon. Eikä siinä kaikki. Thaxton, Bradley ja Olsen osoittivat kirjassaan The Mystery of Life’s Origin, että fysikaalinen ja kemiallinen tieto, jonka olemme keränneet neljän vuosikymmenen aikana, osoittaa epä-älykkäiden syiden olevan epäuskottavia elämän synnyn selittäjinä. Lisäksi, kuten olen Darwin’s Black Box kirjassani perustellut, tieteen kehitys viittaa myös elämän solutasolla suunnitteluun. Mykistävän monimutkaiset molekyylikoneet ovat vastuussa elämän perustoiminnoista.

Tarkkojen suunnittelua koskevien johtopäätösten tekeminen vaatii tietysti luonnon monimutkaisuuden tutkimista ja paljon laboratoriotyötä todennäköisyysarvioiden tarkentamiseksi. Tämä ei todennäköisesti tule olemaan helppoa. Vaikka onkin vaikea ennustaa luonnontieteen (usein epälineaarista) kehitystä, kehityksen suunta vaikuttaa kuitenkin selvältä. Mitä enemmän tiedämme, sitä syvemmälle suunnittelu näyttää ulottuvan. Uskon, että tulevina vuosikymmeninä tulemme näkemään luonnon sattumanvaraisten piirteiden tasaisesti vähenevän. Tämän työn aikana arvioimme suunnitelmallisuutta ja sattumaa Bill Dembskin kehittämältä teoreettiselta perustalta.

Michael J. Behe
Department of Biological Sciences
Lehigh University