The only games in town? Näin otsikoi William A. Dembski kirjansa Design Revolution luvun, joka löytyy samaisen kirjan sivuilta 259-266. Tämän tekstin tarkoitus on tiivistää kyseisessä luvussa esitettyjä ajatuksia. Alvin Plantingan artikkeli, johon tekstissä viitataan ”the only game in town”-käsitteen alkuperänä, on luettavissa täällä.

Eikö ole yksinkertaistamista esittää darwinismi ja älykäs suunnitelma ainoina vaihtoehtoina? Vaikka evoluutiobiologiaan kuuluu myös oppi yhteisestä polveutumisesta, se ei ole sen keskeisin väite. Keskeisin väite evoluutiobiologiassa on ennemminkin se, että ohjaamattomat fysikaaliset prosessit olisivat riittäviä synnyttämään biologisen kompleksisuuden ja monimuotoisuuden. Evoluutiobiologialla on isosti aukkoja täytettävänä. Ohjaamattomien fysikaalisten prosessien on kyettävä kolmeen asiaan: perimän siirtoon, satunnaismuutoksiin ja luonnonvalintaan. Jotta jokin muutos perimässä säilyisi, on sillä oltava valintaetu (tai sen on kromosomissa liityttävä muutokseen, jolla on tuo valintaetu). Satunnaisesti muuttuvaa voivat olla perimän siirto (joka taas voi olla geneettinen tai epigeneettinen), lamarckistinen evoluutio (rakenne tai funktio ilman genomimuutosta), neodarwinismin pohjana oleva satunnainen genomivirhe, Lynn Margulisin symbiogeneettinen evoluutio (eril.eliöiden yhdessä muodostamat hybridiorganismit), itseorganisaatioprosessit, geneettinen ajautuminen (drift), horisontaalinen geeninsiirto ja säätelygeenien(domeenit) toiminta.

Perimän siirto ja sen satunnaismuutokset ovat kuitenkin pääaihe. Margulisin mukaan symbiogeneesi on evoluution moottori, satunnaismuutosten lähde, eivät suinkaan satunnaiset geenivirheet, kuten neodarwinismi opettaa. Ernst Mayr, neodarwinismin oppi-isä, ei silti vastusta(nut) ajatusta, koska Margulis ei kajoa darwinismin ytimeen eli luonnonvalintaan. Darwinin teoria koskee nimenomaan luonnonvalintaa, ei muuntelua tai perimän siirtoa. Valinnalle ei ole naturalismissa vaihtoehtoja. Jos muuntelulle tai perimän siirrolle on muita mekanismeja, Darwinin teoria ei kata niitä.

Mikä muu valinnan ohella voisi koordinoida sukupolvien yli kaikkea satunnaista perimäaineksen muutosta(yllä kuvatuin mekanismein)? Stuart Kauffman, itseorganisaatioteoreetikko kirjoittaa (At Home in the Universe): ”Biologit uskovat ylpeinä luonnonvalinnan olevan se näkymätön käsi, joka on vastuussa luonnon hienosta kudelmasta; he pitävät valintaa biologisen järjestyksen sieluna. Jos biologialla tänään on jokin kuningasajatus, kuulitte sen juuri.” (erittäin vapaa suomennos). Alvin Plantinga puolestaan sanoo: ”Jos materialismi on totta, niin darwinismi on ainoa peli, jota pelataan (the only game in town). Phillip Johnson: ”Jos materialismi on totta, jonkin darwinismin kaltaisen on myös oltava totta, vieläpä riippumatta todisteista, koska muuta selitystä yhden alkukopioitujan tekemälle luonnon monimuotoisuudelle ei silloin voi olla. Jos taas materialismi ei ole totta, on tämäkin naturalistinen selitys pätemätön.”

Selection- ja intelligence-sanoissa yhteinen indoeurooppalainen kantasana on lec ja lig, joka merkitsee koota, ryhmitellä, ja siis valita (tarkoittanee valita osa ryhmään ja jättää osa ulkopuolelle). (Äly on kyky tehdä valintoja. Onko luonnonvalinta riittävän ”älykäs” valitsemaan näkemämme luonnon kompleksisuuden, vai tarvitaanko siihen luovaa älykkyyttä, suom.huom). Darwinin aikoihin asti kykyä valita pidettiin ilman muuta vain suunnittelijoiden ominaisuutena, koska niillä/heillä oli vapaa tahto ja riippumaton valinnanvapaus, kuin myös tietoisina olioina kyky nähdä valintojensa seuraukset. Darwin, esittäessään tietoisen valinnan tilalle tarkoitusta vailla olevia luonnonvoimia, tuli tehneeksi ajattelun historian suurimman huijauksen. Luonnollinen prosessi ei valitse. Kaikki mitä luonnonvalinta tekee, on rajoittaa satunnaisesti muuttuneen perimän ekspressiota fenotyypissä poistamalla heikoimmin sopeutuneet (fit). Valinta jarruttaa satunnaisvaihtelua, oikeammin estää haitallisen sattuman yleistymistä. Lisäksi valinta vaikuttaa fenotyyppiin, ei suoraan perimään, jolloin hyväkin satunnaismutaatio karsiutuu, ellei sillä ole välitöntä valintaetua. Kahden sokean prosessin: valinnan ja sattuman, on siis selitettävä tämä kaikki, suunnitelmallisuus – ilman suunnittelijaa.

Piispa Francisco Ayala laulaa kuoron mukana, mutta kompastuu kasukkaansa (vaikkei taatusti itse sitä huomaa): ”Darwinin suursaavutus oli osoittaa, että luonnon järjestys on selitettävissä luonnon omilla prosesseilla, valinnalla, ilman että tarvitsee turvautua luojaan tai muuhun ulkopuoliseen tekijään.” Naulan kantaan(!), sanoo Dembski. Jos siis luoja ainoastaan saattaa käyttää darwinismia esittääkseen tuotantoaan, niin darwinismin ei tarvitse lainkaan turvautua luojaan selittääkseen biodiversiteetin. Jos siis luoja olisi tehnyt luontoon jotain darwinistisella mekanismilla, niin darwinismi ei koskaan esitä, eikä edes pysty esittämään, että luonto tai osa siitä olisi itse asiassa suunniteltu. Design, vaikka sellaista olisikin, pysyisi näkymättömissä. (Piispojen koulutukseen ehkä ei kuulu tietää, mitä biologiassa tarkoitetaan ”selittämisellä”, ja tämäkin kirkonmies muiden teologien tavoin on luonnontieteissä liian ”hyväuskoinen”, mikä hyve juuri tässä ei kuitenkaan pue edes kirkonmiestä, suom.huom.)

Design voidaan siis asettaa darwinismin ”huipulle”(yläkäsitteeksi), mutta integroida noita kahta ei voi. Kenneth Miller kirjassaan Finding Darwin´s God kirjoittaa: ”Kvantti-indeterminismi voisi sallia Jumalan vaikutuksen perustavalla tavalla ilman, että tuota vaikutusta mitenkään tieteen keinoin voitaisiin havaita. Vaikutus voisi olla mutaatioiden syntyminen, yksittäisten neuronien aktivaatio tai vaikka solujen tai organismien elossapysyminen satunnaisen radioaktiivisen hajoamisen vuoksi.” Tämähän ei muuttaisi yhtään luonnonlakia eikä tieteen saavutusta, mutta pitäisi Millerin ”kvanttiaukkojen Jumalan” pysyvästi tutkimuksen saavuttamattomissa.

Teologien lähestymistapa Jumalan vaikutuksiin luonnossa on erottaa primaarit (ensisijaiset) syyt (filosofeille ja teologeille) ja sekundaariset (toissijaiset) syyt(luonnontieteilijöille). Tiede käsittelee sitten näitä sekundaarisia syitä omina käsitteinään ilman, että mitään perimmäisiä syitä tai Jumalan tarkoituksia tarvitsee etsiä. Silloin ei myöskään tarvitse keksiä mekanismeja, miten Jumala ehkä vaikuttaisi sekundaarisiin syihin tehdessään suunnitelmia. Primaarien ja sekundaaristen syiden erottaminen tekee siten jumalallisen vaikuttamisen tieteelle sekä näkymättömäksi että irrelevantiksi. Gould yrittää samaa aselepoa tieteen ja uskonnon välille käsitteellään ”Nonoverlapping Magisteria”. Komplementarismi yleensäkin valtaa alaa tiede-uskonto-keskusteluissa. (Suomessa prof. emer. Antti Eskola esittää tähän mallina psykologiasta tuttua ns vaihduntakuviota, suom.huom.). Suurimman osan teologeista agenda on, jos ei nyt metafyysinen , niin kylläkin metodologinen naturalismi, mikä tarkoittaa enemmistön mielipiteen mukaan menemistä.

Miljoonasta ihmisestä, joiden tehtävä on heitellä lanttia ja poistua rivistä heti, kun saavat klaavan, ainoastaan yksi on jäljellä kahdenkymmenen varvin jälkeen. Darwinismin agendana on, että ajoittain sattuma tuottaa tulosta ja että ajoittain tulos siirtyy valinnan avulla(tai oikeammin siitä huolimatta) perimässä eteenpäin. Kolmen miljardin vuoden lantinheittelyn ja valinnan väistelyn tulos on tänään näkyvä biodiversiteetti ja luonnon kompleksisuus. Yhtä vähän kuin ainoa jäljellä oleva lantinheittäjä on muita fiksumpi, yhtä vähän tämän luonnon katsotaan olevan tulosta mistään älyllisestä prosessista. Luonnon katsotaan olevan tulos todennäköisyydestä, ei luovuudesta.

Darwinismi siis sulkee pois designin todellisuudelle irrelevanttina, luonnon ulkopuolisena, tutkijalle näkymättömänä, ei välttämättä näkyvin metafyysisin argumentein. Silloin darwinismi on ainoa luonnonselitys. Ainoa todellinen haastaja tieteessä sille on teoria, joka kykenee havaitsemaan designiä luonnossa tieteellisin metodein ja joka konkreettisesti löytää sitä biologiasta. Lisäksi kilpailevan hypoteesin on osoitettava darwinismin komponentit, periytyminen,satunnaismuutokset ja valinta, kykenemättömiksi tiettyihin luonnon ilmiöihin. Vielä edellytetään, että korvaava mekanismi on erittäin epätodennäköisesti syntynyt darwiniaanisella mekanismilla, koska muutoin se olisi vain darwinismin erikoistapaus. Pelkkä epätodennäköisyys ei kuitenkaan kelpaa, koska erittäin epätodennäköisiä asioita sattuu kaiken aikaa. Korvaavan mekanismin on kyettävä tuottamaan juuri tiettyihin funktioihin (lukkoihin) sopivia spesifisiä malleja (avaimia). Spesifisyys YNNÄ kompleksisuus samassa rakenteessa on suunnittelun sormenjälki. Kun siis darwinismille on tarve etsiä vaihtoehtoa, on ainoa looginen johtopäätös design, jonka ydin on täsmennetty monimutkaisuus. Kaupungissa pelataan siis kahta peliä, kaikki muut ovat epäkiinnostavia variantteja näistä.

Darwinismi ei ole ainoa vaihtoehto. Älykäs suunnittelu ja darwinismi ovat vaihtoehdot. Jotta darwinismi olisi totta, olisi materialismin oltava totta, mikä ei suinkaan ole syitä ja merkityksiä etsivän tieteen väistämätön johtopäätös. Vaan se on ennemminkin ideologia, joka voi tukahduttaa aidon tieteellisen uteliaisuuden.