Auktoriteetti vastaan toisinajattelu

Tiedekulttuurissamme on mielestäni liiallista auktoriteetteihin luottamista. Me tutkijat olemme usein kapea-alaisia ja otamme yleensä aikaa tutkia lähinnä alan auktoriteettien mielipiteitä. Etenemisen pitäisi olla nopeaa joten harva jaksaa tutkia alansa perusteiden luotettavuutta. Nopeinta ja helpointa on rakentaa muiden työn päälle sitä juuri kyseenalaistamatta ja vaihtoehtoisia teorioita tutkimatta. Ja toden totta, julkaisujen määrä näyttää suosivan kapeaa ja nopeaa. Nopeasti pitkälle edenneet eivät siis useinkaan ole tutkineet alansa perusteita ja vaihtoehtoisia teorioita, mutta ovat usein saavuttaneet auktoriteetin aseman. Samat nopeasti edenneet eivät useinkaan ole tutkineet omia filosofisia lähtökohtiaan joten he saattavat olla sokeita omien uskomustensa uskonvaraiselle luonteelle ja siten saattavat pitää toisten poikkeavia käsityksiä yllättävän varmasti väärinä.

Ikävä seuraus auktoriteettien päälle rakentamisesta ja viralliseen selitykseen keskittymisestä on että toisinajattelu ei juuri saa ääntään kuuluville. Toisinajattelija ei juuri saa rahoitusta ja julkaisutoiminta on huomattavasti hankalampaa, koska sitä valvoo ala itse, eli vallalla oleva käsitys asioista. Kun vielä kulttuurissammekin tuijotetaan liikaakin arvonimiin, ei toisinajattelija saa ääntään kuuluviin juuri missään.

Pieni esimerkki:
Tutkija A haluaa kehittää vaihtoehtoista ja hänen mielestään lupaavaa teoriaa. Tutkijoista vain 1/100 -osa pitää uutta teoriaa järkevänä. Tutkija A kohtaa nyt useita ongelmia:
1. Saadakseen rahoitusta, hänen on löydettävä rahoittajataho, joka pitää uuden teorian kehittämistä järkevänä. Rahoitustahot uskovat tiedeyhteisöä, joten todennäköisyys löytää rahoitusta on noin 0.01.
2. Mikäli rahoitus järjestyy, pitäisi löytää jostain tilat tehdä tutkimusta ja mielellään suvaitsevainen pomo eli professori, taas todennäköisyys tälle on noin 0.01.
3. Mikäli tutkija A on saanut tutkia vaihtoehtoista teoriaa, se pitäisi vielä voida julkaista jossain alan lehdessä. Lehdet ovat vertaisarvoituja, eli muut alan tutkijat päättävät onko julkaisu julkaisemisen arvoinen, eli vertaisarvioijiksi ja lehden editoriksi pitäisi tulla sellaisia tutkijoita, jotka pitävät tutkijan A teoriaa järkevänä, todennäköisyys lähtökohtaisesti 0.01*0.01*0.01, eli yksi miljoonasta. Todennäköisyyttä saada julkaisu läpi kasvaa mikäli tutkijalla A on esittää vakuuttavia mittauksia tai muuta dataa mikäli kyseessä ei ole perimmmäisiin kysymyksiin pureutuva ongelma. Perimmäisissä kysymyksissä valtavirta saattaa olla niin vakuuttunut kannastaan ja tieteen olemuksesta että datan määrällä ei ole väliä.

Vaihtoehtoisen teorian kehittäminen vaatii siis monen tahon yhteistyötä, joka harvoin tapahtuu uuden teorian kohdalla. Nykyisellä big science-aikakaudella projektit ovat suuria ja siksi vähemmistöt kärsivät tieteenteossa. Tieteen tekeminen vaatiin monen samanmielisen tahon yhteistyötä – näiden kohtaaminen on epätodennäköistä vähemmistössä olevalle teorialle.