Mitä seuraa, jos todellinen ”syyllinen” pitää jättää pois laskuista?

Friedrich Dürrenmattin romaanissa Oikeus kerrotaan asianajajasta, joka ottaa vastaan erikoiselta kuulostavan toimeksiannon eräältä varakkaalta murhasta kiinnijääneeltä. Asianajaja ottaa nimittäin tehtäväkseen selvittää, kuka oli[si ollut] murhaaja, jos tämä murhaan todellisuudessa syyllinen jätettäisiin pois vaihtoehtojen joukosta. Seurauksena on se, että oikea murhaaja vapautetaan, ja asianajaja tajuaa tulleensa tämän murhaajan jymäyttämäksi: mihin muuhun johtopäätökseen olisi edes voitu päätyä, kun kerta lähtökohtana oli, että todellinen syyllinen: oikea murhaaja – piti jättää pois vaihtoehtojen joukosta?

Mitä tekemistä tällä Dürrenmattin tarinalla sitten on älykkään suunnitelman idean kanssa?

Jos otetaan lähtökohdaksi tutkia maailmaa sillä oletuksella, että suunnittelu on turha oletus, ei kai voida juuri muuhun päätyä kuin ”selitys”vaihtoehtoihin, joissa suunnittelu on vain ”turha oletus”. Pohtimisen arvoista kuitenkin on, vastaako tämä oletus suunnittelun ”tarpeettomuudesta” todellisuutta. Vai onko oletuksella ”suunnittelun tarpeettomuudesta” maailmaa tarkasteleva kenties Dürrenmattin kirjassa kuvatun kaltaisessa tilanteessa, jossa tutkii maailmaa jättäen todellisen ”syyllisen” pois laskuista?