Tuoreessa kirjassaan Genetic Entropy & the Mystery of the Genome genetiikan tutkija J.C. Sanford osoittaa että luonnonvalinta ei riitä poistamaan ihmisten genomiin kertyviä mutaatioita. Päinvastoin kuin kehitysoppi (evoluutioteoria) väittää, emme ole kehittymässä vaan geeneihimme kertyy yhä enemmän ja enemmän virheitä, joita luonnonvalinta ei kykene poistamaan.

Kehitysoppihan perustuu sille yksinkertaiselle idealle, että mutaatiot muuttavat satunnaisesti perimää ja luonnonvalinta valitsee jatkuvasti huonoja yksilöitä pois koska huonommat yksilöt lisääntyvät huonommin (tämä muuten paradoksaalisesti määrittelee huonon/heikon). Koska paremmmin selviytyvät yksilöt siis selviytyvät paremmin jatkoon, evoluution ajatellaan kehittävän yhä hienompia eliöitä.

Kehitysopin kriitikot ovat jo pitkään vastanneet, että luonnonvalinta ei varsinaisesti luo uutta, koska uudet rakenteet vaativat poikkeuksetta hyvinkin useita mutaatioita ennenkuin rakenne toimii. Uuden rakenteen täytyy toimia ennenkuin luonnonvalinta voi antaa valintaedun eliölle. Toimimattomat rakenteet valikoituvat pois turhina kuormina aineenvaihdunnalle. Toisaalta evolutionistit itsekin myöntävät että koko rakenteen syntyminen kerralla on käytännössä mahdotonta. Luonnonvalinta on siis enemmänkin hieno systeemi, joka pyrkii säilyttämään eliöt nykyisellään karsien pois suuren osan haitallisista perimän muutoksista. Kehitysopin tukena käytetyt esimerkit ovat poikkeuksetta pientä muuntelua, eivät uusien rakenteiden syntyä eli makroevoluutiota. Kehitysoppiin uskovat tekevät tässä kohden perusteetta valtavan ektrapolaation eli yleistyksen. Muunmuassa tästä syystä kehitysoppi (jonka mekanismi on siis mutaatio ja luonnonvalinta) ei ole uskottava selitys eliöiden alkuperälle.

Mutta valitettavasti luonnonvalinta ei kykene edes säilyttämään perimää, kuten Sanford kirjassaan osoittaa. Sanfordin argumentti on monitahoinen, allaolevista tuloksista useimmat ovat kehitysopille kohtalokkaita yksistäänkin:
1. Suurin osa mutaatioista on melkein neutraaleja, eli ne ovat niin vähän haitallisia, että luonnonvalinta ei kykene valitsemaan niitä pois normaalin kohinan ja genettisen ajautumisen takia. Tälläiset haitalliset mutaatiot kasautuvat perimään sukupolvi sukupolvelta.
2. Vain alle joka miljoonas mutaatio on edullinen ja nämäkin perustuvat yleensä informaation tuhoutumiselle. Esimerkiksi antibioottiresistenssi saavutetana kun antibiootin käyttämä bakteerin aineenvaihduntakoneiston osa rikkoutuu. (Tietokoneeseesi tulee vähemmän viruksia kun internet-yhteys on rikki.)
Lisäksi jo geneettisen ajautumisen takia vain alle tuhannesosa hyödyllisistä mutaatioista pääsee vallalle populaatiossa.
3. Mutaationopeus ihmisessä on 200-6000 mutaatiota per henkilö per sukupolvi. Populaatiogeneettisten laskujen perusteella tiedetään että luonnonvalinta voi valita pois maksimissaan 0.5 mutaatiota per henkilö per sukupolvi. Ihmisen perimä siis rappeutuu, eikä luonnonvalinta ehdi valita virheitä pois.
4. Mitokondrio-mutaatiot muodostavat vastaavanlaisen ongelman.
5. Eliöt lisääntyvät ja selviytyvät pitkälti muiden syiden kuin geneettisten etujen perusteella. Ravinto, kasvatus ja sattuma vaikuttavat selviytymiseen ja lisääntymiseen paljon enemmän kuin pienet genettiset edut. Luonnonvalinta on siis prinsessa joka nukkuu monen patjan päällä ja yrittää tuntea patjan alla olevat herneet eli geneettiset virheet. Tästä syystä luonnonvalinta on paljon tehottomampi kuin yleensä oletetaan.
6. Kun yhtä edullista mutaatiota yritetään valita, sen ohessa joudutaan valitsemaan jatkoon useita haitallisia mutaatioita (Muller’s ratchet).

Lisäksi Sanford käsittelee yksityiskohtaisempia ongelmia luonnonvalinnalle.