(Ao. artikkelin kirjoittaja on Matti Leisola, bioprosessitekniikan emeritusprofessori.)
Olen juuri lukenut Stephen C. Meyerin uuden, kesällä 2013 ilmestyvän, kirjan käsikirjoituksen: Darwin’s doubt – The Explosive Origin of Animal Life and the Case for Intelligent Design. (http://www.evolutionnews.org/2013/04/before_theyve_e070821.html) Kirja on murskaava ja pisimmälle viety evoluutioteorian kritiikki, jonka olen lukenut. Vaikka kirjaa ei ole vielä julkaistu, on sitä vastaan jo aloitettu nettikirjoittelu. (http://pandasthumb.org/archives/2013/03/stephen-meyer-n.html) Tilanne kertoo siitä miten tieteelliset havainnot kiinnostavat darvinisteja yhä vähemmän. Tässä pieni ote Meyerin kirjasta:
Kansanomaisia Darwinin teorian puolustuksia ilmestyy jatkuvasti ilman että niissä harvoin jos koskaan mainitaan kasvavaa määrää kriittisiä tieteellisiä havaintoja teorian asemasta. Harvoin on ollut yhtä suurta eroa sen välillä miten teoria käsitetään yleisesti ja mikä on teorian todellinen tila vertaisarvioidussa tieteellisessä lehdistössä.
Tuore Nature-tiedelehti [Philip Ball, DNA: Celebrate the unknowns, Nature 496,419–420 (25 April 2013) doi:10.1038/496419a] tunnustaa saman asian ja tämä on paljon evoluutioparadigmalle omistautuneelta lehdeltä:
Emme tiedä mitä suurin osa DNA:sta tekee, tai miten tai missä määrin se ohjaaominaisuuksia. Toisin sanoen emme täysin ymmärrä miten evoluutio toimiimolekyylitasolla.
Spesialistien väitellessä uusimpien löytöjen merkityksestä, kansanomaisen keskustelun retoriikka DNA:sta, genomiikasta ja evoluutiosta on kuitenkin säilynyt lähes muuttumattomana. Yleisölle kerrotaan varmana asiana että DNA on edelleen samanlainen toimintasuunnitelma kuin ennenkin.
Jo 1980-luvulla ajattelin, että puhe roska-DNA:sta on roskaa. Evoluution kannattajien mukaan vain pieni osa (1-2%) perimästämme on hyödyllistä ja suurin osa (98-99%) pitkään jatkuneen evoluutioprosessin jälkeensä jättämää roskaa. Tätä pidettiin eräänä vakuuttavana todisteena evoluutioteorian puolesta. Vielä runsas kymmenen vuotta sitten useimmat tuntemani molekyylibiologit ajattelivat, että perimän salaisuudet alkavat olla selvillä. Tilanne on muuttunut täysin. Design-paradigman inspiroima tutkimus on aina olettanut, että perimässämme on tuskin mitään turhaa. Uudet havainnot ovat yllättäneet varmasti kaikki tutkijat ja parhaillaan onkin meneillään kilpajuoksu siitä kuka löytää enemmän merkityksiä aikaisemmin roskana pidetyssä perimän osassa. (http://www.ucsf.edu/news/2013/04/105126/brain-development-guided-junk-dna-isn%E2%80%99t-really-junk)
Myös proteiineja koodaavien geenien on todettu tekevän paljon enemmän kuin aikaisemmin ajateltiin. Tuore Nature-tiedelehden artikkeli kertoo, että 8000 geeniä sisältävä hiivan perimä tuottaa satoja tuhansia erilaisia viestejä siten, että geenin lukeminen voi alkaa ja päättyä eri kohdissa. Tästä uudesta tutkimuksesta kertoo Euroopan Molekyylibiologian Laboratorion (EMBL) lehdistötiedote: http://www.embl.de/aboutus/communication_outreach/media_relations/2013/130424_Heidelberg/
Näiden tutkimustulosten valossa on huvittavaa lukea väitteitä, että design-teoria ei ole hedelmällinen tutkimuksen lähtökohta ja että ilman evoluutioteoriaa biologiassa ei ole mitään järkeä. Olemme keskellä jännittävää paradigman muutosta ja paradigmat kuolevat hitaasti ja tuskallisesti.
On korkea aika nähdä se, minkä tieteenfilosofi Michael Ruse myönsi jo runsas vuosikymmen sitten: ”Evoluution kannattajille evoluutio on enemmän kuin pelkkää tiedettä. Evoluutiota markkinoidaan ideologiana, maallistuneena uskontona – kristinuskon täysivertaisena vaihtoehtona. . . Evoluutio on uskonto. Tämä oli totta alusta alkaen ja koskee evoluutiota nykyisinkin”. (National Post, toukokuu 13, 2000, p. B-3)