Alla professori Cornelius Hunterin (biofysiikka, laskennallinen biologia) asiallinen luento evoluutioteorian ongelmallisesta kokonaistilanteesta. Luento on englanniksi.
Aihearkisto: Evoluutio
Mihin sattuman kyvyt riittävät?
Artikkelin kirjoittaja: Matti Leisola, bioprosessitekniikan emeritusprofessori
Aina kun darvinistisen sattuma- ja valintamekanismin voimaa pyritään todistamaan, viitataan joko älykkäästi suunniteltuihin kokeisiin tai samanlaisuuksiin biologisten rakenteiden välillä. Vuonna 2015 kirjoitimme biokemisti Branko Kozulicin kanssa analyysin (http://vixra.org/abs/1504.0130) Nobel palkitun Jack W. Szostakin työryhmän yli kaksikymmentä vuotta kestäneistä kokeista. Ryhmä on pyrkinyt osoittamaan, että funktionaalisuus on riittävän yleistä sattumanvaraisesti luotujen RNA- ja proteiinirakenteiden joukossa, että darvinistinen mekanismi on voinut ne löytää. Lähetimme artikkelimme biologian alan lehteen, mutta toimittaja hylkäsi sen (vaikka eräs arvioitsija piti artikkelia erinomaisena), koska se sisälsi liikaa filosofisia perusteluja. Seuraavaksi lähetimme artikkelin tieteen filosofiaa käsittelevään lehteen, mutta nyt sen julkaiseminen hylättiin, koska se sisälsi liikaa luonnontieteellistä aineistoa. Lopulta päätimme laittaa sen kaikkien luettavaksi nettisivulle. Kokemus osoitti miten vaikeaa on julkaista evoluutiokritiikkiä evoluutioparadigmalle omistautuneissa lehdissä.
Lähtökohtana artikkelillemme oli biokemisti Jussi Tuusan arvio kirjastani Evoluutiouskon ihmemaassa. Vastoin kirjani väitettä Tuusa kirjoittaa, että darvinistinen sattumamekanismi kykenee tuottamaan informaatiota ja viittasi Szostakin ryhmän töihin [Seelig & Szostak (2007) Nature, 448: 828-833. doi:10.1038/nature06032]. Luimme Kozulicin kanssa kaikki Szostakin ryhmän julkaisut (>10) ja käytimme useita kuukausia niiden analysointiin. Edellä mainittu kirjoituksemme on tulos tästä analyysistä. Szostakin ryhmän tieteellistä antia ja kehitettyjä menetelmiä pidimme suuressa arvossa kuten myös sitä miten avoimesti Szostak tunnustaa filosofisen lähtökohtansa. Seuraavista syistä emme kuitenkaan voineet yhtyä työryhmän näkemykseen, että informaatio olisi evoluutiomekanismin tavoitettavissa:
- DNA:n muuntelu laboratoriokokeissa oli paljon suurempaa kuin mitä luonnollisissa eliöpopulaatioissa tapahtuu.
- Populaatiogeneettisissä malleissa 1 %:n valintaetua pidetään merkittävänä. Laboratoriokokeissa valintaetu oli käytännössä 100 %.
- Laboratoriokokeissa mutaationopeudet olivat 4-6 kertaluokkaa suurempia kuin tunnetut mutaationopeudet eliöpopulaatioissa.
- Valinnan suunta laboratoriossa oli täysin erilainen kuin mitä luonnossa tapahtuu. Laboratoriossa tapahtuvaa valintaa vastaavat luonnossa tapahtuvat ympäristön muutokset (ilmaston muuttuminen, kilpailevat lajit ym.), joiden aikana populaatio kasvaa ja supistuu 17 kertaa aina samaan suuntaan. Luonnossa haitalliset mutaatiot johtavat eliöiden rappeutumiseen.
- Tuusan mainitsemassa RNA-ligaasissa oli jo valmiina substraatin sitoutumiskohta joten etsinnän kohteena oli vain katalyyttinen aktiivisuus. Aktiivisuus, joka kokeissa löydettiin oli noin 10 miljoonaa kertaa heikompi kuin luonnollisen entsyymin katalysoima [Gregory JS (2011) J Biol Chem 286: 44187–44196. doi: 10.1074/jbc.M111.284992] ja toimi eri mekanismilla.
- Lisäksi kokeissa käytetty retinoid-X-receptor toimi jo solussa joten proteiinin pinnalla oli jo valmiiksi tarvittava informaatio solussa tapahtuvaan proteiinien väliseen vuorovaikutukseen.
Annoimme artikkelillemme nimeksi Ovatko tutkijat jo kyenneet ylittämään evoluution kyvyt? Nimi viittasi siihen, että laboratoriokokeissa evoluution luomiskyvyt on ylitetty monimiljoonakertaisesti. Sattuma ja valinta – edes geologisina ajanjaksoina – olisivat parhaimmillaankin kyenneet synnyttämään vain yhden vaatimattoman proteiinin, jolla olisi ollut heikko aktiivisuus solun ulkopuolella eikä mitään aktiivisuutta solun sisällä.
Suunnattu evoluutio
Artikkelin kirjoittaja: Matti Leisola, bioprosessitekniikan emeritusprofessori
Millenium-palkinto myönnettiin vuonna 2016 ns. suunnatun (ohjatun) evoluution menetelmän kehittäjälle professori Frances Arnoldille (kotisivu: http://www.che.caltech.edu/groups/fha/index.html). Hänen kehittämänsä tekniikat ovat mielenkiintoisia, nykyisin laajasti käytössä ja niillä on onnistuneesti muokattu tarkoin valittuja proteiineja haluttuun suuntaan. Joissakin tapauksissa on saavutettu hämmästyttäviäkin tuloksia (yhteenvetoartikkeli: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2997618/). Arnold itse ja erityisesti hänen tutkimuksiansa koskevat kansantajuiset kirjoitukset väittävät menetelmän matkivan biologista evoluutiota. Tämä johtuu siitä, että suunnatun evoluution tekniikassa geeniin tuotetaan valtava määrä sattumanvaraisia mutaatioita, joiden joukosta valitaan uusia toivottuja muunnelmia. Matkiiko palkittu tekniikka todellisuudessa biologista evoluutiota?
Mistä menetelmässä on kyse?
Alla oleva kuva esittää yleisellä tasolla tekniikan pääpiirteet. Ensimmäisessä vaiheessa valitaan luonnosta (esimerkiksi bakteerista) proteiini (entsyymi), jolla on toivottu ominaisuus (yleensä katalyyttinen aktiivisuus). Seuraavaksi kyseistä proteiinia koodaava geeni eristetään ja siihen tehdään koeputkessa geenitekniikan menetelmillä suuri määrä mutaatioita – yleensä useita tuhansia. Suurin osa muutoksista on vahingollisia. Proteiinin rakenne ei tavallisesti kestä usean aminohapon samanaikaista muutosta. Siksi tarvitaan paljon mutaatioita, joista pääosa sisältää vain yhden aminohapon muutoksia. Mutatoituneet geenit siirretään bakteeriin, joka tuottaa uuden, hieman alkuperäisestä poikkeavan proteiinimuunnoksen. Parhailla mutanteilla toistetaan sama prosessi useita kertoja (5-10). Arnold itse toteaa julkaisuissaan, että prosessin jokaisen välivaiheen täytyy olla toimiva. Tämä tarkoittaa sitä, että proteiinin perusrakenne ei saa särkyä. Hän on myös osoittanut, että mitä stabiilimpi proteiinin rakenne on sitä paremmin se kestää muuntelua.
Miten menetelmä eroaa luonnossa tapahtuvista ilmiöistä?
Suunnatun evoluution menetelmä poikkeaa ratkaisevasti luonnossa tapahtuvista ilmiöistä. Biokemisti Kozulicin kanssa tekemäni arvio näistä tekniikoista löytyy verkosta: http://vixra.org/abs/1504.0130. Evoluutio tarkoittaa määritelmänsä mukaisesti sattumanvaraista prosessia, jolla ei ole päämäärää. Suunnittelu merkitsee päämäärähakuista toimintaa. Suunnattu evoluutio on sanahirviö, joka yhdistää kaksi toisilleen vastakkaista termiä – sattumanvaraisen ja suunnitellun prosessin. On helppo nähdä miten prosessiin syötetään jokaisessa vaiheessa valtava määrä informaatiota:
- Lähtökohtana on toimiva proteiini ja sitä koodaava geeni. Proteiini toimii solussa, siinä on aktiivinen keskus ja se on osa proteiini-proteiini interaktiivista verkostoa. Sattumanvarainen proteiini joko saostuu solussa tai on sille haitallinen. Jopa toimivaan proteiiniin (trioosifosfaatti-isomeraasi) tehdyistä aktiivisista mutaatioista vain 1 kymmenestä miljardista muunnelmasta toimi solussa.
- Luonnollisiin mutaationopeuksiin nähden tekniikassa käytetään 104 – 106 kertaisia mutaationopeuksia.
- Luonnossa valinta on sokeaa eikä suuntaudu mihinkään kohteeseen. Arnoldin tekniikassa valinta tapahtuu askel askeleelta kohti tiettyä päämäärää.
- Luonnossa suurin osa (99 %) jopa suuren valintaedun (0,01) omaavista mutaatioista ei kiinnity populaatioon vaan katoaa. Suunnatun evoluution tekniikassa jokainen mutaatio valitaan jatkoon.
- Tekniikan tuloksena syntyy muunnelma alkuperäisestä proteiinista, joka saattaa kestää paremmin lämpöä, liuottimia, happamuutta tai proteiinissa olleet heikot sivuaktiivisuudet ovat vahvistuneet. Luonnossa mutaatiot johtavat pitkällä aikavälillä rappeutumiseen ja ominaisuuksien menettämiseen. Luonnossa mutaatiot johtavat hitaasti mutta varmasti lajien rapeutumiseen kertyvien haitallisten mutaatioiden vuoksi (J. Sanford; Eliömaailma rappeutuu).
Miten Michael Behen, Douglas Axen ja Ann Gaugerin havainnot liittyvät asiaan?
Michael Behe on kirjassaan Edge of Evolution osoittanut, että evolutiivisilla muutoksilla on tiukat rajat. Sattumaprosessi kykenee parhaimmillaankin vain 2-3 samanaikaiseen muutokseen proteiinin rakenteessa. Arnoldin ryhmän tulokset vahvistavat tämän rajan. Jokaisessa suunnatun evoluution vaiheessa on mahdollista tehdä vain 1-2 mutaatiota proteiinin rakenteeseen ja esimerkiksi kymmenen vaiheen prosessin jokaisen välivaiheen on oltava toimiva. Axe ja Gauger ovat tehneet geeneihin pieniä virheitä ja osoittaneet, että evoluutioprosessi ei edes kykene korjaamaan näitä virheitä vaikka toimiva proteiini olisi vain muutaman mutaatioaskeleen päässä. Evoluutioprosessi ei heidän kokeissaan kyennyt muuttamaan proteiinin rakennetta toiseksi hyvin samankaltaiseksi rakenteeksi. Tarkemmin Bio-Complexity-verkkojulkaisun sivuilla: http://bio-complexity.org/ojs/index.php/main.
Mitä bakteereille tehdyt evoluutiokokeet osoittavat?
Yli 60 000 sukupolvea kestänyt professori Lenskin johdolla suoritettu evoluutiokoe on osoittanut, että bakteerit menettävät ominaisuuksia ajan kuluessa – eivät kehity (http://www.evolutionnews.org/2016/05/richard_lenski102839.html ). Samaan tulokseen johtivat Barry Hallin bakteerikokeet: vain 1-2 mutaation päässä oleva virhe oli korjattavissa mutaatioilla. Näistä kokeista on tarkempi analyysi kirjassani Evoluutiouskon ihmemaassa.
Johtopäätös
Valitettavasti suunnatun evoluution menetelmää verrataan julkisuudessa virheellisesti luonnossa tapahtuviin ilmiöihin ja evoluutioon, joka on sattumanvarainen päämäärätön prosessi. Yksinkertaiset matemaattiset laskelmat, tietomme luonnollisista mutaationopeuksista, mutaatioiden haitallisista vaikutuksista ja niiden leviämisestä populaatioihin osoittavat, että menetelmä ei matki luonnossa tapahtuvia ilmiöitä. Itse kymmeniä vuosia entsyymien kanssa työskennelleenä ja niitä muokanneena tiedän että suunnatun evoluution menetelmässä käytetään valtavan suuria mutaationopeuksia, huolellisesti valittuja koeolosuhteita, modernin geenitekniikan työkaluja ja valintaa kohti toivottua päämäärää. Lähtökohtana on tunnettu proteiini ja sen geeni ja lopputuloksena on muunnelma alkuperäisestä proteiinista – ei suinkaan oleellisesti uusi rakenne. Suunnattu evoluutio on termi, jota käytetään tietynlaisesta älykkäästi ohjatusta proteiinien muokkausmenetelmästä.
Kirja-arvio: Eliömaailma rappeutuu – empiiristä tietoa evoluutiomekanismista
Kasvien geenimuuntelun ja populaatiogenetiikan tutkijan J. Sanfordin merkittävä kirja ihmisen genomin rappeutumisesta on juuri ilmestynyt suomenkielisenä. Suomennoksen kieli on sujuvaa ja populaatiogenetiikan erikoistermit on valittu hyvin. Suomennos on Sanfordin kirjan neljännestä painoksesta ja jokaisen luvun perässä Sanford vastaa kirjansa ensimmäisen painoksen kohtaamaan kritiikkiin sekä esittelee uutta tutkimusta joka tukee lukujen väitteitä ja johtopäätöksiä.
Kirjassa on vajaat 200 sivua, josta kattavat liitteet vievät suuren osan, joten varsinaisen kirjan osuus on vain 120 sivua. Mielenkiintoisen kirjan lukee siis parissa päivässä. Kirjan luettuaan lukija ymmärtää yhä paremmin evoluutiomekanismin (mutaatiot ja luonnonvalinta) rajallisuuden. Kirjan luettuaan on yhä vaikeampi uskoa sitä kulttuurimme yleistä perusteetonta uskomusta, että mutaatiot ja luonnonvalinta voisivat oikeasti tuottaa uusia merkittäviä biologisia rakenteita.
Mikä on Sanfordin argumentti?
- Ihmisen genomiin tulee joka sukupolvessa liian paljon lievästi haitallisia mutaatioita. 50-luvulla oletettiin, että vahingollisten mutaatioiden määrä olisi 0.12-0.30 mutaatiota yksilöä kohden sukupolvessa. Tämä oli välttämätön oletus populaatiogeneettisissä laskuissa jotta valinta voisi karsia haitallisia mutaatioita pois ja ihminen voisi kehittyä. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan jo pelkästään nukleotidikorvautumisia tapahtuu 75-175 yksilöä kohden sukupolvessa ja tähän päälle Sanford listaa tuoretta tutkimusta muiden mutaatiotyyppien (satelliittimutaatiot, deleetiot, duplikaatiot/insertiot, inversiot/translokaatiot, konversiot, mitokondrion mutaatiot) yhteensä vielä suuremmasta määrästä. Sanford siis esittää pitkälti vastaansanomatonta empiiristä aineistoa mutaatioiden liian suuresta määrästä.
- Hyödylliset mutaatiot ovat hyvin harvinaisia. R. Fisher oletti luonnonvalintaa koskevissa laskuissaan (Fisherin fundamentaalinen teoreema), että hyödyllisiä ja haitallisia mutaatioita on saman verran. Modernin tutkimuksen mukaan kuitenkin vain joka miljoonas mutaatio on hyödyllinen. Sanford käyttää laskuissaan ja simulaatioissaan arviota, että joka tuhannes mutaatio olisi hyödyllinen. Eikä tässä vielä kaikki. Suurin osa haitallisista mutaatioista vaikuttaa eliön selviytymiseen vain tuhannesosien verran muihin selviytymistekijöihin verrattuna, joten geenien periytymistä hallitsee pääasiassa neutraali ajautuminen. Suurin osa haitallisista mutaatioista on siis käytännössä luonnonvalinnan ulottumattomissa.
- Luonnonvalinta on tehoton mekanismi valitsemaan haitallisia mutaatioita pois lajin genomista. Tämä johtuu siitä, että luonnonvalinta ei valitse yksittäisiä nukleotidipaikkoja tai edes geenejä vaan tietenkin yksilöitä, joissa ilmentyy kerralla koko niiden geneettinen ja epigeneettinen informaatio. Luonnonvalinta on siis tehoton poistamaan yksittäisiä kirjoitusvirheitä koska sen on valittava kokonaisia kirjoja. Lisäksi tiedetään, että siinä missä yksinkertaisilla ominaisuuksilla (kuten veriryhmä) on usein jopa 100% periytyvyys, monimutkaiset ominaisuudet kuten kelpoisuus ovat vain heikosti periytyviä (jopa 0,4%). Tämä johtuu siitä, että kokonaiskelpoisuus sulkee sisäänsä suuren määrän muita tekijöitä, jotka ovat peräisin sekä yksilön että sen ympäristön erilaisista piirteistä. Huonojen yksilöiden poistaminen vaikuttaa siis hyvin vähän huonojen genomien poistamiseen. Lisäksi lisääntyminen on luonnossa hyvin satunnainen prosessi, eivätkä kelpoisemmat yksilöt tyypillisesti lisäänny merkittävästi suuremmalla todennäköisyydellä. Tämän lisäksi kohinaa aiheuttavat sukusolujen otannan satunnaiset heilahtelut.
Näiden tekijöiden yhteisvaikutuksena voidaan todeta, että ihmislajin ja useimpien muiden lajien kelpoisuus laskee, ne eivät kehity. Ongelma on populaatiogenetiikan alalla tunnustettu mutta siihen ei haluta uskoa. Sanfordin argumentti kohtaa hiljaisuutta. Johtopäätös kuitenkin on, että evoluutiomekanismi rappeuttaa ihmisen genomia, ihminen ei siis kehity paremmaksi, eikä ole kehittynyt, vaan rappeutuu ja on rappeutunut.
ID tutkimuksen kannalta Sanfordin tulokset sopivat hyvin sekä M. Behen argumenttiin evoluutiomekanismin rajasta, D. Axen ja A. Gaugerin kokeisiin ja laskuihin proteiinien evoluution mahdottomuudesta, että J. Spetnerin tuoreessa kirjassaan lanseeraamaan ei-satunnaiseen evoluutioon, jossa Spetner pitää todennäköisenä, että tietyissä tilanteissa havaittu lajien nopea sopeutuminen on ennalta ohjelmoitua genomiin ja/tai epigenomiin.
Eliömaailma rappeutuu -kirja on tilattavissa kustantajalta ja hyvin varustetuista kirjakaupoista.
Ajatuksia herättävä joululahja: Evoluutiouskon ihmemaassa
Aalto yliopiston bioprosessitekniikan emeritusprofessori Matti Leisolalta on ilmestynyt kutkuttava, osin omaelämänkerrallinen kirja, Evoluutiouskon ihmemaassa.
Kirjassa Leisola pohtii makroevoluutioon liittyvien väitteiden kevyitä perusteluita ja hieman ihmettelee kohtaamaansa vahvaa uskoa teoriaan. Itsekin useita mutaatiokokeita tehneenä tutkijana Leisola tuo esiin tuoretta tutkimusta evoluutiomekanismin rajoista. Teosta keventävät mukavasti Leisolan omaelämänkerralliset kokemukset makroevoluutioteorian kyseenalaistajan kohtaamasta sensuurista ja hauskoista tilanteista. Sensuurin määrä ja evoluutioteoriaa puolustavien tieteen isokenkäisten kapeakatseisuus yllättää lukijan. Mielenkiintoista luettavaa.
Lyhyt ote kirjan luvusta Tieteen reviirille on luettavissa tästä. Lisäksi osa kirjan sisältämää koulubiologian evoluutioteorian opetuksen kritiikkiä on luettavissa tästä.
Sisältö:
Esipuhe
1. Epäilykset heräävät
Elämän synnyn arvoitus
2. Naturalismin vallassa
Fossiilien kertoma tarina
3. Opiskelijat kuuntelevat
Mutaatioiden mahdollisuudet
4. Professorit kiinnostuvat
Mikromuutoksista makroevoluutioon
5. Rehtorit pelästyvät
Luonnonvalinta uutta luovana voimana
6. Kustantajat epäröivät
Biologinen informaatio
7. YLE varoo ja varoittaa
Miten eläin rakennetaan?
8. Kirkko mukautuu
Miten fossiilin ikä määritetään?
9. Skeptikot hermostuvat
Skeptikko arvioi lukion evoluutio-opetusta
10. Darvinistit pelottelevat
Roska-DNA:n tarina
11. Kollegat keskustelevat
Evoluutiokokeet bakteereilla
12. Mekanismit eivät toimi
Miten rakennetaan uusi proteiini?
13. Kuilu syvenee
Uudet evoluutiohypoteesit
14. Tieteen reviirille
Voiko design olla tiedettä?
15. Alkemiaa, astrologiaa ja litteä Maa
Litteän Maan myytti
Alla vielä kemian dosentin arvio kirjasta:
Kiitokset Matti Leisolalle kirjasta ”Evoluutiouskon ihmemaassa”. Olen ollut viime aikoina kiireinen, mutta kirja tuntui niin kiinnostavalta, että täytyi lukea se nopeasti läpi.
Kirjan sanoma on hyvin tärkeä, mutta valitettavasti käynee niin, että kirjan lukevat pääosin asiaa jo ymmärtävät. Sen sijaan ne, joiden pitäisi se ehdottomasti lukea, eivät lue.
Kirja on joka tapauksessa ”ymmärtäväisillekin” mielenkiintoinen katsaus siihen, mitä on olla anti-darvinistinen toisinajattelija Suomessa vuosikymmenien ajan. Myös kuvaus siitä, miten heiveröisellä pohjalla neodarvinismi seisoo, on tärkeä ja paljastava. Se johtaa tuskin siihen, että naturalismiin tai teistiseen evoluutioon uskovat suurin joukoin luopuisivat uskostaan, mutta toivovat kyllä, että joku ”parempi” selitys keksittäisiin, kunhan sekin olisi naturalistinen. Evoluutioteorian vertaaminen lopussa alkemiaan, astrologiaan ja litteään maahan tuntui hauskalta, mutta myös täysin loogiselta. Vertaus saattaa herättää aggressioita vastustajissa, mutta saa heidät toivottavasti pohtimaan asiaa.
nimim. Navis, kemian dosentti
Tutkimus vahvistaa Design paradigmaa
(Ao. artikkelin kirjoittaja on Matti Leisola, bioprosessitekniikan emeritusprofessori.)
Olen juuri lukenut Stephen C. Meyerin uuden, kesällä 2013 ilmestyvän, kirjan käsikirjoituksen: Darwin’s doubt – The Explosive Origin of Animal Life and the Case for Intelligent Design. (http://www.evolutionnews.org/2013/04/before_theyve_e070821.html) Kirja on murskaava ja pisimmälle viety evoluutioteorian kritiikki, jonka olen lukenut. Vaikka kirjaa ei ole vielä julkaistu, on sitä vastaan jo aloitettu nettikirjoittelu. (http://pandasthumb.org/archives/2013/03/stephen-meyer-n.html) Tilanne kertoo siitä miten tieteelliset havainnot kiinnostavat darvinisteja yhä vähemmän. Tässä pieni ote Meyerin kirjasta:
Kansanomaisia Darwinin teorian puolustuksia ilmestyy jatkuvasti ilman että niissä harvoin jos koskaan mainitaan kasvavaa määrää kriittisiä tieteellisiä havaintoja teorian asemasta. Harvoin on ollut yhtä suurta eroa sen välillä miten teoria käsitetään yleisesti ja mikä on teorian todellinen tila vertaisarvioidussa tieteellisessä lehdistössä.
Tuore Nature-tiedelehti [Philip Ball, DNA: Celebrate the unknowns, Nature 496,419–420 (25 April 2013) doi:10.1038/496419a] tunnustaa saman asian ja tämä on paljon evoluutioparadigmalle omistautuneelta lehdeltä:
Emme tiedä mitä suurin osa DNA:sta tekee, tai miten tai missä määrin se ohjaaominaisuuksia. Toisin sanoen emme täysin ymmärrä miten evoluutio toimiimolekyylitasolla.
Spesialistien väitellessä uusimpien löytöjen merkityksestä, kansanomaisen keskustelun retoriikka DNA:sta, genomiikasta ja evoluutiosta on kuitenkin säilynyt lähes muuttumattomana. Yleisölle kerrotaan varmana asiana että DNA on edelleen samanlainen toimintasuunnitelma kuin ennenkin.
Jo 1980-luvulla ajattelin, että puhe roska-DNA:sta on roskaa. Evoluution kannattajien mukaan vain pieni osa (1-2%) perimästämme on hyödyllistä ja suurin osa (98-99%) pitkään jatkuneen evoluutioprosessin jälkeensä jättämää roskaa. Tätä pidettiin eräänä vakuuttavana todisteena evoluutioteorian puolesta. Vielä runsas kymmenen vuotta sitten useimmat tuntemani molekyylibiologit ajattelivat, että perimän salaisuudet alkavat olla selvillä. Tilanne on muuttunut täysin. Design-paradigman inspiroima tutkimus on aina olettanut, että perimässämme on tuskin mitään turhaa. Uudet havainnot ovat yllättäneet varmasti kaikki tutkijat ja parhaillaan onkin meneillään kilpajuoksu siitä kuka löytää enemmän merkityksiä aikaisemmin roskana pidetyssä perimän osassa. (http://www.ucsf.edu/news/2013/04/105126/brain-development-guided-junk-dna-isn%E2%80%99t-really-junk)
Myös proteiineja koodaavien geenien on todettu tekevän paljon enemmän kuin aikaisemmin ajateltiin. Tuore Nature-tiedelehden artikkeli kertoo, että 8000 geeniä sisältävä hiivan perimä tuottaa satoja tuhansia erilaisia viestejä siten, että geenin lukeminen voi alkaa ja päättyä eri kohdissa. Tästä uudesta tutkimuksesta kertoo Euroopan Molekyylibiologian Laboratorion (EMBL) lehdistötiedote: http://www.embl.de/aboutus/communication_outreach/media_relations/2013/130424_Heidelberg/
Näiden tutkimustulosten valossa on huvittavaa lukea väitteitä, että design-teoria ei ole hedelmällinen tutkimuksen lähtökohta ja että ilman evoluutioteoriaa biologiassa ei ole mitään järkeä. Olemme keskellä jännittävää paradigman muutosta ja paradigmat kuolevat hitaasti ja tuskallisesti.
On korkea aika nähdä se, minkä tieteenfilosofi Michael Ruse myönsi jo runsas vuosikymmen sitten: ”Evoluution kannattajille evoluutio on enemmän kuin pelkkää tiedettä. Evoluutiota markkinoidaan ideologiana, maallistuneena uskontona – kristinuskon täysivertaisena vaihtoehtona. . . Evoluutio on uskonto. Tämä oli totta alusta alkaen ja koskee evoluutiota nykyisinkin”. (National Post, toukokuu 13, 2000, p. B-3)
Onko Ihmisen sukupuoli tulkinnanvarainen asia?
(Ao. artikkelin kirjoittaja on lääketieteen lisensiaatti Pekka Reinikainen)
Näin väittävät Evoluutioekologian akatemiaprofessori ja immunologian professori Helsingin Sanomissa 29.3.2013 julkaistussa artikkelissa, joka paljastaa sekä kirjoittajien poliittiset tavoitteet että heidän perustelujensa heikkouden. Heidän ilmeinen tavoitteensa on tukea sukupuolineutraalin avioliittolain säätämistä ja he pyrkivät osoittamaan, että sukupuoli olisi vaikeasti perusteltava käsite. Näin tehdessään he paljastavat eräitä kehitysopin keskeisiä ratkaisemattomia ongelmia. HS:n kirjoitus on enemmänkin epätieteellistä politikointia kuin tieteellistä argumentointia.
Artikkeli viittaa kromosomipoikkeamiin, jotka ovat perinnöllisiä virheitä ja väittää niiden olevan yleisiä. Todellisuudessa kyseiset perinnölliset virheet ovat melko harvinaisia: Turnerin syndrooman (XO) esiintymistiheys on 1/2500, Klinefelterin syndrooman (XXY) 1/50 ja tapaus, jossa syntyy XYY kromosomiyhdistelmä 1/1000. Tällaisten kromosomihäiriöiden ilmeneminen kertoo ihmisen perimän rappeutumisesta, joka vaatii selityksen. Täsmälleen samanlaiseen virheajatteluun syyllistyi Suomen Kuvalehden (4/2013) Marko Hamilo, jonka otsikoima kirjoitus Vanhat isät ruokkivat evoluutiota viittasi Nature-tiedelehdessä julkaistuun tutkimukseen, jonka mukaan 70-vuotiailla miehillä on jopa kahdeksan kertaa enemmän mutaatioita spermassaan kuin 20-vuotiailla. Näiden virhemutaatioiden tiedetään aiheuttavan perinnöllisiä sairauksia, mutta evoluutiouskon mukaan jokin virhe voi joskus olla ehkä evoluutiota eteenpäin vievä. Evoluution nopeuttamiseksi voisi samalla logiikalla käyttää erilaisia kemikaaleja tai radioaktiivista säteilyä. Suomessa, Tanskassa ja Ranskassa on julkaistu tutkimuksia, joissa todetaan sperman laadun heikentyneen yhdessä sukupolvessa peräti 30–50% . Todisteet perinnöllisistä virheistä viittaavat aivan eri suuntaan kuin edellä mainittujen kirjoittajien johtopäätökset: ihmislaji rappeutuu kopiointivirheiden ja mutaatioiden takia. Kuinka uskottavaa on näiden havaintojen valossa, että ihminen olisi ollut täällä 200 000 vuotta? On ilmeistä, että evoluution päämäärä ei ole ”parempi” tuote vaan sukupuuttoon kuoleminen, sillä evoluutio ei pysty poistamaan kromosomeista hypoteettisiin hyödyllisiin mutaatioihin verrattuna monituhatkertaisella nopeudella kertyviä haitallisia mutaatioita.
Erilaisten muunnelmien esiintyminen sukupuolen ulkoisissa tunnusmerkeissä saattaa heijastaa hyvinkin monimutkaisia hormonivaikutuksia tai raskauden aikana nautittujen lääkkeiden sivuvaikutuksia. Geenien ilmentymisen säätelystä tiedetään vain vähän. Tämä ei tarkoita sitä, että sukupuolen määrittäminen olisi yleinen, iso ja keskeinen ongelma. Tällaisen poliittisesti motivoituneen evoluutio-ekologian akatemiaprofessorin ja hänen kollegansa pitäisi kiinnittää huomio edustamansa neodarvinistisen ajattelun todellisiin ratkaisemattomiin kysymyksiin. Mikä on suvullisen lisääntymisen alkuperä? Miksi suvullisen lisääntymisen muodot ovat niin monimuotoisia sekä eläin että kasvimaailmassa? Mistä vähennysjakautuminen (meioosi) on peräisin? Miksi sukusolut ovat täysin erilaisia? Miten kaikki tarvittavat yksityiskohdat sukusolujen valmistautumisessa kohtaamaan toisensa kehittyivät? Miten kohdunsisäinen elämä kehittyi ja miten kehittyivät syntymään liittyvät fysiologiset ja anatomis-toiminnalliset muutokset?
Samanlaisia kysymyksiä voisi esittää pitkän listan. Uusdarvinistisella evoluutioteorialla ei ole antaa mitään vastauksia näihin kysymyksiin. Yritys selittää geenivirheiden kautta biologiaa ja evoluutiota on tuomittu epäonnistumaan. Voimme ’aukkojen jumalan’ sijasta puhuakin ’aukkojen darvinismista’. Biologisen tiedon lisääntyessä darvinismin täydellinen vararikko ja elämän yksityiskohtia myöten toteutettu suunnitelmallisuus on tullut ilmeiseksi.
Pekka Reinikainen
Onko ID uskonnollista?
Mediassa näkee usein hokemaa, että älykkään suunnittelun teoria (Intelligent Design, ID) on uskonnollinen tai uskonvarainen kanta. Lausumattomana johtopäätoksena hokijoilla on, että teoriaa ei täten tule ottaa vakavasti eikä sen todellisia perusteluja tarvitse vaivautua tarkastelemaan.
Tästä taannoinen esimerkki on Veikko Vuorikosken juttu Aamulehdessä 23.4.2012.
Ensinnäkin, puhtaimmillaan tiede on systemaattista totuuden etsintää, eikä sillä, onko teoria uskonnollinen tai uskonnollisesti motivoitu pitäisi olla mitään väliä kunhan teorialla on tieteellisiä perusteluja. Eikä sillä, mitä uskonnollisia seuraamuksia teorialla on, pitäisi myöskään olla mitään väliä. Sekä evoluutioteorialla että ID:llä on joitain uskonnollisia (tai antiuskonnollisia) seuraamuksia. Ateisti tai naturalisti, joka hylkää ID:n vain omien (anti)uskonnollisten ennakkoluulojensa perusteella, verhoten uskomuksensa tieteelliseen retoriikkaan, on itseasiassa keskustelun epätieteellisin osapuoli.
Toisekseen on surkuhupaisaa, että näillä hokijoilla ei ole ollut osoittaa mitään konkreettista kohtaa ID-päättelyssä joka olisi uskonnollinen. Mikä kohta esim. W. Dembskin suunnittelua havaitsevasta teoriasta on uskonnollinen? Tai missä kohtaa esimerkiksi S. Meyerin tunnettujen syiden ID-päättelyssä (kirjassa Signature in the Cell) tehdään uskonnollinen oletus? Millä tavoin teen uskonnollisen tai uskonvaraisen päättelyn, kun Dembskin teorian perusteella osoitan, että kannettava tietokoneeni tai naapurin auto on suunnittelun tulosta?
Ainoa näkemäni perustelu tässä kohtaa on ollut, että ID on uskonnollinen, koska päättelyssä sallitaan suunnittelu mahdollisena selityksenä. Mutta juuri suunnittelun sulkeminen pois mahdollisuuksien joukosta ennen tarkastelua olisi ennakkoluuloista ja naturalistiseen uskoon sitounutta.
Tosiasia on, että ID:n rakenteista ei väitettyjä uskonnollisia oletuksia löydy. Entä ID tutkijoiden motiivit, ovatko ne uskonnollisia? Mitä väliä motiiveilla on? Suurinpiirtein kaikilla tieteentekijöillä on ei-tieteellisiä motiiveja. Teorioiden totuus ei riipu niiden esittäjien motiiveistä. Motiivien arvailun asemesta tulisi keskittyä perusteluihin tälläkin tieteen alueella.
Jos tältä alueelta Orwellilaista kauhukuvaa haluaa maalailla, ongelma ovat juuri Vuorikosken kaltaiset kirjoittajat ja tutkijat, jotka pitävät yllä modernin kulttuurin myyttejä perusteettomilla ja perehtymättömillä hokemillaan. Tuntemani ID:n edustajat ovat järjestään tutustuneet molempien puolien argumentteihin, eli sekä evoluutio- että ID-teorian perusteisiin, perusteluihin ja kritiikkiin. He esittävät perustelunsa tieteellisellä tasolla eivätkä hylkää toisinajattelijoiden kantaa vetoamalla motiiveihin tai hokemiin. Samaan ei yleensä voi sanoa ID:n kriitikoista. Tyypillinen ID-kriitikko ei ole perehtynyt ID:n perusteisiin eikä sen perusteluihin (1, 2 ja 3), ja mikä harmillista, harva näistä henkilöistä on perehtynyt naturalistisen evoluutioteorian rajoihin ja kritiikkiin. Tästä syystä he ovat ylenpalttisen varmoja naturalistisen evoluutioteorian totuudesta (”onhan se ainoa tieteellinen selitys”) ja saattavat jopa pitää ID tutkijoiden syrjintää oikeutettuna.
Apinasta ihmiseksi – kriitiikki
Biologic instituten tutkijat Gauger ja Axe ovat julkaisseet kirjan Science and Human Origins, jossa he osoittavat, että yleisesti hyväksytty väite ihmisen evoluutiosta ei ole uskottava.
Merkittävä ongelma on se tosiasia, että naturalistisen evoluution mekanismi ei kykene saamaan aikaan tarvittavia mutaatioita. Kyseessä on siis erityisesimerkki evoluution rajoista. Jo yhden tietyn mutaation yleistyminen ihmisapinoiden populaatioon kestää populaatiogeneettisten arvioiden ja mutaationopeuden mittausten mukaan keskimäärin 6 miljoonaa vuotta. Ihmisen evoluution kriittisessä kohdassa ihmisen kaltaisten H. erectus ja apinoiden kaltaisten A. afarensis (Esim. Lucy-löytö) fossiilien välillä on vähintään 16 ominaisuuden kuilu. Lisäksi useat pystykävelyyn ja pään muotoon liittyvistä muutoksista useat tulisi toteuttaa samaan aikaan jotta niistä olisi hyötyä. Gauger listaa useita muita ihmisen ja apinan olennaisia eroja 16 helpommin kvantifioitavan anatomisen muutoksen lisäksi. Alla kuva ihmisen, apinan ja kyseisten fossiilien anatomiasta. Kuten tavallista, fossiiliaineistossa nämä lajit pysyvät muuttumattomina. Olennaista evoluutiota ei näy itse aineistossa, vaan aineisto upotetaan evoluutioteorian kehykseen ennakkositoumuksen perusteella.
Tutkimusten mukaan bakteereilla uuden ominaisuuden saaminen edellyttää tyypillisesti yli kuusi koordinoitua mutaatiota. H. Erectuksen kehittymiseen A. afarensiksesta tarvitaan siis vähintään useita kymmeniä mutaatioita (evoluutiolle optimistinen arvio 16*6). Fossiililöytöjen perusteella A. afarensiksen kehittyminen H. erectukseksi olisi pitänyt tapahtua 1.5 miljoonan vuoden kuluessa. joten aika ei riitä edes yhden tietyn mutaation yleistymiseksi.
Yhteinen suunnittelu selittää ihmisen ja apinoiden samankaltaisuuden siinä missä paljon myyty evoluutioteoria ei siihen kykene. Vastaavanlaisesta todistavat vaikkapa peräkkäiset automallit ja iPhone ja Lumia puhelinten kehitys. Pelkkä samankaltaisuus ei ole todiste naturalistisesta evoluutiosta. Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että naturalistisen evoluutioteorian eniten käytetty todiste ovat samankaltaisuudet. Samaan aikaan naturalistisen evoluution mekanismi ei toimi eikä uskottavia kehityspolkuja kyetä esittämään. Kannattaa vaikkapa katsoa seuraava luontodokumentti tämä mielessä, perusteettomat evoluutio-väitteet saattavat yllättää.
PS. Amazon myy kirjaa myös edullisena Kindle-versiona, jota voi lukea ebook-lukulaitteella, PC:n ruudulta tai useiden älypuhelinten näytöltä.
Julkaisuja 2: Wolf-Ekkehard Lönnigin artikkeleita
(Suomennettu C. Luskinin tekstistä)
Yksi tuotteliaimpia älykästä suunnittelua (ID) puoltavia tutkijoita on Wolf-Ekkehard Lönnig, geneetikko, joka juuri äsken jäi eläkkeelle Max Planckin kasvinjalostuslaitokselta Saksassa. Olemme kirjoittaneet Lönnigin työstä aiemminkin Evolution News & Views julkaisussa.
Lönnigin kirjoitukset osoittavat kuinka kasvinjalostuksen kokeellinen tutkimus voi edistää ja tukea älykkään suunnittelun teoriaa. Eräs Lönnigin ja kolmen kollegan artikkeli vuodelta 2007 Bioremediation, Biodiversity and Bioavailability -lehdessä yritti jäljittää kahden kukkakasvilajin evoluutiohistoriaa. Evoluutiobiologit uskovat näiden lajien olevan lähisukua keskenään. Tutkijat yrittivät mutaatiokokeiden avulla saada kasveja palautumaan takaisin ”alkeellisempaan” muotoonsa. He eivät onnistuneet tässä. Heidän selityksensä havainnoilleen tukevat yhtä älykkään suunnittelun perusideaa ja he viittaavatkin kirjoituksessaan Michael Behen työhön:
Useimmat uusista piirteistä eivät synny yksinkertaisten lisäysten kautta, vaan yhdistelemällä monimutkaisia geenitoimintojen verkostoja, tehden useimmista järjestelmistä palautumattoman monimutkaisia. (Behe 1996, 2004; katso myös Lönnig 2004), tällaiset järjestelmät eivät voi –- Dollon lain mukaisesti — palautua alkuperäiseen tilaan tuhoamatta samalla koko lajin hengissäsäilymisen kannalta välttämätöntä verkostoratkaisua.
Vanhahkoja hyviä julkaisuja 1: Älykästä suunnittelua puoltavien vertaisarvioitujen artikkelien luettelon päivitys toi esiin huomaamatta jääneitä julkaisuja
(Suomennos Casey Luskinin 2. helmikuuta 2012 julkaistusta artikkelista.)
Jo alkaessamme tarkistaa ja päivittää Discovery-instituutin verkkosivuston sisältämää luetteloa älyllistä suunnittelua (ID) puoltavista tieteellisistä artikkeleista tiesimme sivulle lisättäviä nimikkeitä ehtineen viime vuosina kertyä parisen tusinaa. Yllätykseksemme löysimme myös viisi tai kuusikin ID:tä tukevaa, vähintään kymmenen vuotta sitten julkaistua, mutta aiemmin luetteloimatonta artikkelia. Kaksi vanhinta kyseisellä www-sivulla nyt luetelluista artikkeleista onkin uusia lisäyksiä.
Ensimmäinen luetteloimamme ID:tä puoltava artikkeli on American Journal of Physics -lehden vuonna 1984 julkaisema, ydinfyysikko William G. Pollardin laatima ”Rumors of transcendence in physics” (”Fysiikan huhutaan viittaavan tuonpuoleiseen”). Kirjoittaja toteaa Big Bang -kosmologian vaativan jonkinlaista fysikaalisen maailman ulkopuolista (transkendenttista) todellisuutta maailmankaikkeuden alullepanijaksi. Pollard väittää tämän ylimaallisen ulottuvuuden tieteellisten perustelujen löytyvän kvanttimekaniikasta, koskapa yleiset luonnonlait ja vakiot on hienosäädetty monimutkaisille elämänmuodoille sopiviksi. Tämä viittaa älyllisen aiheuttajan, siis tietoisen mielen, toimineen maailmankaikkeuden suunnittelijana.
Lue loppuun
Dokumentti evoluutioteorian kanssakeksijästä Alfred Wallacesta
Tuore ja tieteenhistoriallisesti erittäin mielenkiintoinen dokumentti evoluutioteorian toisesta kehittäjästä, Alfred Russel Wallacesta, on katsottavissa verkossa:
Suomessa jotkut toimittajat ovat toistuvasti väittäneet suunnittelu-teorian olevan tuore amerikkalainen liike. Väite oli kyllä kuollut jo syntyessään, mutta viimestään tämän dokumentin pitäisi oikoa tuota ja joitain muitakin väärinkäsityksiä.
On muuten mielenkiintoista, että Wallacella oli julkaisu evoluutioteoriasta valmiina huomattavasti ennen Darwinin kirjaa, mutta Wallace lähetti artikkelinsa Darwinille luettavaksi, ja, tiedepoliittisten kähmintöjen seurauksena, evoluutioteoriaa pidetään nykyään lähinnä Darwinin keksintönä.
Vuoden 2012 paras kirja? – Oivaltavaa perustietoa evoluutioteoriasta
Suomeksi on ilmestynyt mielenkiintoinen ja helppolukuinen kirja, jota suosittelemme erityisesti nuorille:
http://www.datakirjatkustannus.fi/Sattumaltako.html:
SATTUMALTAKO TÄÄLLÄ OLLAAN?
darvinismi vs. design
Newman & Wiester
Kirja käsittelee intelligent designia eli älykkään suunnitelman ideaa, jonka mukaan kaiken takana on älykäs suunnittelija. Elävät organismit ovat monimutkaisia informaatiota käsitteleviä järjestelmiä, joiden synty voidaan parhaiten selittää älykkäillä syillä. Darvinismi sitä vastoin väittää, että tarkoituksettomat voimat, kuten sattumanvarainen geneettinen muutos ja luonnonvalinta ovat kehittäneet kaikki monimutkaiset eliöt yksinkertaisista alkutekijöistä. Kirjassa käsitellään darvinismin merkittävimpinä pidettyjä todisteita hauskan ja vauhdikkaan sarjakuvan avulla.
Muodosta itsellesi kuva asiasta! Asiaan liittyy enemmän kuin aavistatkaan!
Sisältö:
• Johdanto: Darvinismi vai älykäs suunnittelu.
• Suunnittelusessio.
• Mainiot eläinjalostajat.
• Perhoset, jotka vaihtovat väriään.
• Dynaaminen Duo.
• Pieniä hyppyjä, suuria hyppyjä.
• Samanlaisten raajojen viesti.
• Onko pandan peukalo tyhmästi suunniteltu?
• Puuttuvien fossiilien tapaus.
• Biologinen alkuräjähdys.
• Todennäköisin selitys.
• Tyypillinen epäilty.
Opi ymmärtämään mitä logiikalla on asian kanssa tekemistä ja todistaako Galápagos-saarten sirkkujen nokan koon vaihtelu darvinismin.
Nautit myös darvinististen supersankareiden Muta-Matin ja Valitsijaanan jännittävistä seikkailuista.
Kirja:
* selittää Darwinin teorian
* johdattaa evoluutiota ja luomista koskeviin aiheisiin
* osoittaa miten kaiken alkuperään liittyvät uskomukset vaikuttavat siihen miten ymmärrämme itsemme sekä siihen miten ja miksi elämme
* opettaa logiikasta, ja luonnontieteistä hauskalla ja helposti omaksuttavalla tavalla
* sarjakuvia!
Darvinistista rappeutumista: Paljon melua hiivasta
(Suomennos biokemian professori M. Behen artikkelista)
Tuore tiedeartikkeli ”Kokeellinen monisoluisen elämän kehitys” (Ratcliff et al., 2012) sai paljon huomiota lehdistössä. (Asiasta kertoi myös Helsingin Sanomat. suom huom) Tutkijoiden mukaan heidän tuloksensa kertovat jotain siitä miten monisoluinen elämä on kehittynyt maapallolla. Artikkelin päätutkija on Michael Travisano Minnesotan yliopistosta. Hän oli Richard Lenskin oppilas 1990-luvulla. PNAS julkaisusarjassa ilmestyneen artikkelin toimittaja oli myös Richard Lenski. Artikkelin ydinajatus on seuraava:
Tekijät toistivat seuraavat kolme vaihetta useita kertoja: 1) Yksisoluista hiivaa kasvatettiin ravistelupullossa; 2) kasvatuksen jälkeen tehtiin lyhyt sentrifugointi ja 3) pullon pohjalle laskeutuneesta hiivasta otettiin näyte, joka toimi siemenenä uudelle kasvatuskierrokselle. Tällä tavoin nopeammin sedimentoituneet solut valittiin aina jatkoon. Useiden kasvatussyklien jälkeen valitut solut sedimentoituvat paljon nopeammin kuin lähtösolut. Tarkastelu osoitti, että nopeasti sedimentoituneet solut muodostivat klustereita monistuvien äiti-tytär solujen epätäydellisen erottumisen takia. Lopuksi havaittiin, että jotkut solut klustereissa tekivät ”itsemurhan” (apoptoosin), joka teki ilmeisesti klustereista hauraita. Soluista irtosi paloja jotka toimivat alustoina uusille klustereille (alkuperäisetkin solut kykenivät apoptoosiin).
Richard Lenski tietää, miten saada paljon julkisuutta vaatimattomista laboratoriotuloksista. Vaikuttaa siltä, että hän on kouluttanut oppilaansa hyvin. Tutkijoiden saamat koetulokset johtuvat kahdesta olemassa olevan toiminnon menetyksestä: 1) kyvyn erottautua äitisolusta solunjakautumisen aikana, ja 2) apoptoosin hallinnan menetys.
Tekijät eivät analysoi soluissa tapahtuneita geenimuutoksia. Uskon vahvasti, että (jos ja kun he niin tekevät) he huomaavat toimivan geenin tai sen säätelyalueiden vioittuneen. Tämä on luultavasti jälleen yksi esimerkki evoluutiosta, joka johtuu aikaisemmin toimivan järjestelmän menetyksestä. Tiedämme että tällaisissa tapauksissa Darvinistinen prosessi toimii hyvin. Darvinismin ylipääsemätön ongelma on rakentaa uusia järjestelmiä.
Viite:
Ratcliff, W. C., R. F. Denison, M. Borrello, and M. Travisano, 2012 Experimental evolution of multicellularity. Proc. Natl. Acad. Sci. USA. doi/10.1073/pnas.1115323109
Jerry Coyne ja tieteellisyyden teeskentely
Aamulehdessä 18.10. kaksi toimittajaa esitteli innolla Jerry Coynen ääriateistisia näkemyksiä.
Jerry Coynen Miksi evoluution on totta? –kirjassa esittämissä evoluutioteorian perusteluissa ei ole mitään olennaisesti uutta. Coynen esittämiä todisteita on käsitelty professori Puolimatkan Usko, tiede ja evoluutio kirjassa sekä jo joitakin vuosia sitten Evoluutio – kriittinen analyysi kirjassa. Lisäksi Coyne ei vastaa Älykkään suunnittelun teorian tutkijoiden tuoreempaan tutkimukseen proteiinperheiden kehityksen mahdottomuudesta (D. Axe. The Case Against a Darwinian Origin of Protein Folds, Biocomplexity 2010) tai evoluution empiirisistä rajoista (M. Behe, The Edge of Evolution – kirja, Free Press, 2007).
Makroevoluutioteorian todisteiden yksipuolista käsittelyä ja tieteellisten ongelmien ohittamista suurempaa ongelmaa Coynen ajattelussa edustaa tieteellisenä esiintyvä ateismi. Tieteessä ei ole mitään todisteita ateismin puolesta. Jokaisella ihmisellä, myös Coynella, on uskonvarainen filosofisesti perusteltu maailmankatsomus. Joka väittää maailmankatsomuksensa perustuvan puhtaasti tieteeseen, on yksinkertaisesti huijari. Coynen kömmähdys on yksinkertainen: Jumalan käyttäminen selityksenä tieteessä on kiellettyä. Koska Jumalaa ei sallita tieteessä, emme tietenkään löydä tieteellisiä todisteita Jumalasta. Nyt astuu kuvaan Coynen tieteisusko: Vain tieteellisesti perusteltuja väitteitä kannattaa uskoa, joten Coyne ei siis usko Jumalaan. Mutta kyseessä on vain tieteenfilosofiaan perustuva kehäpäättely! Lisäksi Coyne ei soveltanut tieteisuskoaan ateismiin: Ateismille ei ole tieteellisiä todisteita, Coynen ei siis pitäisi uskoa ateismiin.
Toisaalta esimerkiksi useat fyysikot ovat todennet, että universumin alku ja fysiikan lakien hienosäätö elämää varten viittaavat suunnitteluun. Kyseessä ei ole tieteellinen todiste Jumalalle, vaan tieteeseen perustuva filosofinen argumentti Jumaluskon puolesta.
Kristityt filosofit eivät muuten ole väittäneetkään, etteivät ateistit voi olla hyviä ja moraalisia ihmisiä. Väite on aina ollut, että ateismin alla hyvyydelle, moraalille tai ihmisarvolle ei ole mitään todellista perustelua tai perustaa. Länsimaiden ateistit on kasvatettu kristilliseen moraaliin, jossa ihmisarvo voidaan perustella ja siksi useat heistä elävät melko hyvin. Neuvostoliiton, Kiinan ja Kambodžan miljoonia surmanneet ateistit sovelsivat ateismia myös ihmisarvon ja moraalin perustelujen puuttumisen osalta.
Militanttien ateistien filosofiset kömmähdykset ja tieteellinen teeskentely ovat sen verran huomattavia, ettei ole ihme, etteivät he, mahtipontisista väitteistään huolimatta, pärjää väittelyissä kristittyjen filosofien ja tieteentekijöiden, kuten William Craig tai John Lennox, kanssa.
Alla joitain vastineita Coynen käsityksiin:
http://apologetiikkawiki.fi/Jerry_Coyne
http://ujjf.blogit.fi/coynen-masentava-tietamattomyys/