Esko Valtaojan uusin kirja ”Ihmeitä” sisältää sujuvaa kirjoittelua vähän kaikesta. Valtaoja tulee viimeistään tässä kirjassaan kaapista ulos tieteisuskovana ”nihilistisenä buddhalaisena” (Mitähän materialismia kritisoiva Dalai Lama Eskon kannasta sanoisi).
Kirja sisältää ihmettelyä universumimme useista hienoista asioista, eliöiden monimuotoisuudesta tähtien ominaisuuksiin ja mittakaavoihin. Tieteellinen anti jää valitettavan vähäiseksi, Valtaoja kertoo knoppeja tai tiedon palasia sieltä täältä. Verrattuna englanninkielisiin teoksiin universumin hienosäädöstä sen eri tasoilla (Denton, Barrow, Ross, Davies, Lennox), Valtaoja ei näytä olevan kovinkaan kiinnostunut esittelemään konkreettisia hienouksia universumissamme – ehkä ne viittaisivat jo liikaa suunniteluun universumin takana.
Evoluutiopsykologisia sovelluksia esitellään jonkin verran. Evoluutioteoriaa ei juuri yritetä perustella tai todistaa, se oletetaan todeksi ja haukutaan niitä, jotka eivät teoriaan usko. Valtaojan ehkä vahvin argumentti eliöiden evoluution puolesta on analogia kielten evoluutioon. (Tämä ei oikeastaan ole edes argumentti; kielet ja eliöt ovat erilaisia, joten analogia ei ole riittävän vahva. Kieli voi muuttua asteittain satunnaiseen suuntaan, kun taas eliöiden rakenteet tarvitsevat suuren määrän koordinoituja mutaatioita ennen kuin uudet rakenteet toimivat ja eliö saa niistä edun tai selviää hengissä. Lisäksi kielen muuttumiseen vaikuttavat myös suunnittelijat.)
Kirja sisältää useita liian nopeita johtopäätöksiä. Lisäksi kirja esittää tieteisuskon ja buddhalaisuuden kovin lämpimissä sävyissä, samalla useassa käänteessä kritisoiden erityisesti kristinuskoa. Valtaoja ei käy läpi varteenotettavia tieteisuskon tai evoluutioteorian haastajia tai heidän argumenttejaan.
Kirjasta näkyy Valtaojan rakkaus tietämiseen, varsinkin tieteelliseen tietoon. Kirjasta näkyy myös tällaisen rakkauden kääntöpuoli: Valtaoja tuntuu olevan yllättävän kritiikitön rakkauden kohdettaan kohtaan. Perustelujen vähyydestä tulee myös tunne, että lukijan odotetaan vain ottavan tieto vastaan tieteen auktoriteetin varassa. Tätä oikean tieteen ystävän ei pitäisi niellä.
Maailmankatsomuksellisella puolella on mielenkiintoista, että Valtaoja on paljosta kiitollinen ja ihmettelee oikein luomakunnan hienoutta, mutta hänellä ei oman katsomuksensa mukaan ole ketään, jolle olla kiitollinen, eikä toisaalta edes ole Valtaojaa, joka olisi kiitollinen: Ihmettelyn ja tämänkin kirjan kirjoittamisen kun saavat aikaan sähkökemialliset prosessit siinä jalkapallon kokoisessa kudosmassassa joka usein Esko Valtaojan pääksi erotetaan.
ID:n Valtaoja kokee osoittaneensa vääräksi viittaamalla ihmisen selän huonoon rakenteeseen: ”Jokaisen joka hairahtuu kuvittelemaan, että me olemme jonkun ”älykkään suunnittelijan” tekemiä, kannattaisi vähän perehtyä ihmisen selkään ja sen toimintaan. Mikä ihmeen insinööri nostaisi riippusillan pystyyn ja antaisi sen tukirangaksi luomilleen olioille? Kaikki selkä- ja jalkaongelmamme ovat lähtöisin siitä, että selkäranka oli alun perin riippusilta, pään ja peffan välissä roikkuva oiva kannatinrakenne nelijalkaisille elämänmuodoille. Evoluution hidas, sokea prosessi joutuu työskentelemään niistä lähtökohdista, mitä sillä on; se ei voinut suunnitella alusta alkaen kelvollista pystytukea kaksijalkaisille olennoille, se saattoi vain pieni askel kerrallaan muokata aivan erilaiseen käyttöön tarkoitettua selkärankaa. Ja tuloksen näemme, tai paremminkin tunnemme: nikamat natisevat, rappeutuneet välilevyt pullistelevat, lihakset kipeytyvät ja hermot lamaantuvat. Todella älykästä designiä, kiitti vaan kiitti.”
Tässä on mielenkiintoista se, että Valtaoja ajattelee falsifioineensa ID:n tieteellisesti, mistä tietysti seuraa, että ID:n on oltava tiedettä ja että ID tekee ennusteita. Olen tässä samaa mieltä. Mutta eri mieltä olen siitä, että selkä olisi huonosti suunniteltu. Valtaoja lähinnä valittaa selkäkipuja (joita hänellä ei ole), mutta ei esitä parempaa ratkaisua selän rakenteelle. Totuushan on, että ihmisen selässä välilevyt ja S-muoto ovat erittäin hieno iskunvaimennin. Lisäksi suuri osa selän ongelmista johtuu nykyään istumatyöstä ja lihaskunnon rappeutumisesta liian vähäisestä käytöstä johtuen. Hyvässäkin rakenteessa voi olla joitain ongelmia. Paras suunnittelija optimoi kokonaisuutta sopivaan kompromissiin. Kannettavaan tietokoneeseen ei oikein saa 28 tuuman näyttöä tai kovia tehoja ja alle sadan euron hintalappua. Jäämme odottamaan lääkäri Pekka Reinikaisen kirjaa ihmisen anatomiasta ja sen suunnittelusignaaleista. Saimme näille sivuille myös Reinikaiselta kommentin selän väitettyä huonoa suunnittelua koskien. Anatomiaa paremmin tunteva Reinikainen väittää (ja perustelee) selän olevan hyvin suunniteltu. Älyllisen rehellisyyden nimissä tämän tulisi olla Valtaojankin mielestä yksi ID:n tieteellinen vahvistus.
On mielenkiintoista, että Valtaojan kritisoima ja erilaista kantaa edustava edustava professori Puolimatkan kirja Usko, tiede ja evoluutio edustaa syvällisempää ja tarkempaa ajattelua ja sisältää enemmän tieteellistä näyttöä. Ehkä tässä näkyy yksi tiedeuskovaisuuden heikko kohta: liiallinen auktoriteettiusko tieteen kulloiseenkin selitykseen tapahtuu usein perusteluista välittämättä ja hidastaa tieteellistä edistystä sekä estää tasapuolista keskustelua.
(Mainittakoon vielä erään tietojenkäsittelijä-matemaatikon huomionarvoinen kommentti:
ID:n varsinaisajatus ei ole ”huippusuunnittelu”, jota tosin luonto todella on pullollaan, vaan ”älyllinen” tai ”aito” suunnittelu; Voimme todeta asian olevan suunniteltu vaikka se ei olisi paras mahdollinen. Lisäksi luonto näyttää rappeutuvan. Mutta huippusuunnittelu tietysti lisää suunnittelun todennäköisyyttä. Valtaoja ei mitenkään edes yritä perustella sitä, että jokin tarkoitukseton prosessi olisi koskaan voinut saada aikaan minkäänlaista selkää millekään oliolle, lainaten sen sijaan itsekin suunnittelutermistöä: ”aivan erilaiseen käyttöön tarkoitettua selkärankaa”.
Valtaojan ja hänen hengenheimolaistensa materialistinen selotismi (suvaitsematon ja keinoja kaihtamaton uskoninto) on aktiivisesti estämässä tieteen kehitystä, kun ”vastaukset” esim. selän rakenteen ”huonouden” (tai ns. surkastumaelinten tai roska-DNA:n ”hyödyttömyyden”) ”tosiasiaan” ”tiedetään” ja ”osataan selittää evoluutiolla” jo etukäteen, eikä siinä rytäkässä tarvitse piitata niinkään alkeellisesta itsekritiikin aiheesta kuin omien tietojen riittämättömyydestä puheena olevan tieteenalan (anatomia ja fysiologia) alalla – yleisessä kierrätyksessä olevan materialistisen mantran memeettinen toistaminen riittää, kun itse asia ”on jo kaikille valveutuneille tuttu”. Samaa menetelmää käyttäen voisi ”todistaa” minkä hyvänsä elimen evoluution sillä perusteella, että ko. elin voi vikaantua (nenänpää, sormet tai varpaat voivat paleltua, silmät tai tärykalvot puhjeta, nilkat nyrjähtää, äänijänteet, keuhkoputket tai aivokalvot tulehtua, maksaan voi tulla kirroosi, hampaaseen karies, syöpä voi iskeä sinne tai tänne, jne. jne.). Evolutionistinen uskonvarmuus ja siitä nouseva vaihtoehtoparadigmojen systemaattinen vainoaminen on käsittääkseni jo vuosikymmenet ollut (luonnon)tieteen edistymisen suurin yksittäinen este.)