(Suomennettu C. Luskinin tekstistä)

Yksi tuotteliaimpia älykästä suunnittelua (ID) puoltavia tutkijoita on Wolf-Ekkehard Lönnig, geneetikko, joka juuri äsken jäi eläkkeelle Max Planckin kasvinjalostuslaitokselta Saksassa. Olemme kirjoittaneet Lönnigin työstä aiemminkin Evolution News & Views julkaisussa.

Lönnigin kirjoitukset osoittavat kuinka kasvinjalostuksen kokeellinen tutkimus voi edistää ja tukea älykkään suunnittelun teoriaa. Eräs Lönnigin ja kolmen kollegan artikkeli vuodelta 2007 Bioremediation, Biodiversity and Bioavailability -lehdessä yritti jäljittää kahden kukkakasvilajin evoluutiohistoriaa. Evoluutiobiologit uskovat näiden lajien olevan lähisukua keskenään. Tutkijat yrittivät mutaatiokokeiden avulla saada kasveja palautumaan takaisin ”alkeellisempaan” muotoonsa. He eivät onnistuneet tässä. Heidän selityksensä havainnoilleen tukevat yhtä älykkään suunnittelun perusideaa ja he viittaavatkin kirjoituksessaan Michael Behen työhön:

Useimmat uusista piirteistä eivät synny yksinkertaisten lisäysten kautta, vaan yhdistelemällä monimutkaisia geenitoimintojen verkostoja, tehden useimmista järjestelmistä palautumattoman monimutkaisia. (Behe 1996, 2004; katso myös Lönnig 2004), tällaiset järjestelmät eivät voi –- Dollon lain mukaisesti — palautua alkuperäiseen tilaan tuhoamatta samalla koko lajin hengissäsäilymisen kannalta välttämätöntä verkostoratkaisua.

Artikkeli lainaa ID-myönteisten tiedemiesten kirjoituksia: D. Axen artikkelit Journal of Molecular Biology julkaisusarjassa; M. Behen Darwin’s Black Box kirja; Behen and D. Snoken artikkeli vuodelta 2004 Protein Science julkaisussa; David Berlinskin kirjoituksia Commentary-lehdessä; William Dembskin kirjat The Design Inference, No Free Lunch, ja The Design Revolution; ja Stephen C. Meyerin artikkeli Proceedings of the Biological Society of Washington -julkaisussa, ja hänen artikkelinsa kirjassa Darwinism, Design, and Public Education; ja mainitsee myös kirjoituksia ID:n puolesta julkaisussa Debating Design.

Toinen Lönnigin artikkeli otsikolla Floriculture, Ornamental and Plant Biotechnology -sarjassa siteeraa myös kirjaa Darwin’s Black Box sekä muita Michael Behen kirjoituksia palautumattomasta monimutkaisuudesta. Kirjoitus lainaa myös Dembskin ja Meyerin teoksia sekä toteaa, että lajien synnylle mutaatioiden kautta on rajoituksia. Artikkeli jatkaa:

Kaikki viimeisimmät mallit ja tiedot joita on edistetty ratkaisemimaan ongelma, joka liittyy uusien kokonaisten toiminnallisten sekvenssien syntymiseen sekä uusien elinten ja elinjärjestelmien syntymiseen satunnaisten mutaatioiden kautta, ovat osoittautuneet huolellisen tieteellisen tarkastelun tuloksena täysin riittämättömiksi useiden tutkijoiden silmissä.

Lihansyöjäkasveja käsittelevässä luvussa Handbook of Plant Sciences kirjassa (John Wiley & Sons) Lönnig ja Becker toteavat, että ”näyttää olevan vaikeaa edes kuvitella yksiselitteisiä valintaetuja kaikille tuhansille oletetuille välivaiheille ’pienin muutoksin’–skenaariossa, puhumattakaan tieteellisen (eli testattavan) hypoteesin muodostamista monimutkaisten lihansyöjäkasvien edellä tarkasteltujen rakenteiden alkuperälle.” He jatkavat Michael Behen lainaamista:

Lukijan kannattaa lisäksi pohtia seuraavaa ongelmaa. Charles Darwin esitti kumoajan omalle teorialleen (1859, s. 219): ”Jos voidaan osoittaa, että on olemassa yksikin niin monimutkainen elin, joka ei ole mitenkään voinut muodostua lukuisten peräkkäisten ja vähäisten muutosten kautta, niin teoriani luhistuu täysin.” Darwin kuitenkin totesi, että hän ”ei ole kyennyt löytämään tällaista tapausta.” Biokemisti Michael J. Behe (1996, s. 39) on parantanut Darwinin kumoajaa esittelemällä ja määrittelemällä täsmällisesti ”palautumattoman monimutkaisuuden” käsitteen: ”Palautumattoman monimutkaisella tarkoitan yksittäistä järjestelmää, joka koostuu useasta hyvin toisiinsa sovitetusta vuorovaikutteisesta osasta, jotka yhdessä osallistuvat perustoimintoon, siten että minkä tahansa osan poistaminen lopettaa järjestelmän toiminnan.” Jotkut biologit uskovat Utricularian ja useiden muiden lihansyöjäkasvien (Dionaea, Aldrovanda, Genlisea) ansamekanismien olevan ainakin hyvin lähellä ”tällaista tapausta” palautumattomasta monimutkaisuudesta.

Lopuksi, Lönnig julkaisi tutkimuksen vuonna 2010 otsikolla ”Mutageneesi kasvissa Physalis pubescens L. ssp. floridana: Jatkotutkimusta Dollon laista sekä toistuvan variaation laista.” Artikkelissa mainitaan uusdarvinismin epäilijöitä kuten Michael Behe sekä lista ”lähes 900 Darvinismia tieteellisesti vastustavasta tutkijasta. Näistä todetaan:

Monet näistä tutkijoista nostavat esiin kysymyksen (muiden kysymysten joukossa), että miksi – kirjaimellisesti miljardien aikaansaatujen mutaatioiden sekä kromosomien uudelleenjärjestelyiden jälkeen – kaikki merkittävät mutaatiojalostusohjelmat länsimaissa ovat tulleet tiensä päähän, sen sijaan, että olisivat saaneet aikaan vallankumouksen kasvien jalostuksessa, joko peräkkäisten valikoitujen “mikromutaatioiden” (kumulatiivinen valinta nykyaikaisessa synteesissä) tai ”laajempien mutaatioiden” kautta… Ja miksi toistuvan variaation lakia jatkuvasti vahvistaa lähes äärettömästi toistuvien fenotyyppimutanttien kirjo joka ainoassa laajassa mutageneesikokeessa (kuten ennustettu) sen sijaan että ne tuottaisivat säännöllisesti uusia lajeja …

Lönnigin tutkimus keskittyy tietyn koppisiemenisten kasvien erityispiirteen alkuperään. Pidempien verholehtien muodostamaa suojaa hedelmän kehittämistä varten kutsutaan nimellä ”inflated calyx syndrome”, tai ”ICS”. Tutkimuksen mukaan fylogeneettiset tiedot osoittavat, että uusdarvinistisen tulkinnan alla tämä piirre on joko menetetty useissa sukulinjoissa tai kehittynyt itsenäisesti useita kertoja. Jos jälkimmäinen on totta, niin miksi sitten niin monelta kasvilta yhä puuttuu tällainen ”lyhdyn” muotoinen suoja? Todettuaan, että jotkut uusdarvinismin kannattajat vetoavat ei-falsifioitaviin tuntemattomiin valintaetuihin, hän tekee johtopäätöksen, että uusdarvinismi ei tuota falsifioitavissa olevia ennusteita ja toteaa, että tämä ”enimmäkseen ei-testattavien selitysten (useimmiten pelkkää tarinointia) valtava määrä saattaa jo itsessään asettaa koko teorian tieteen ulkopuolelle.”

On kuitenkin olemassa toinen vaihtoehto, nimittäin tieteellinen älykkään suunnittelun hypoteesi. Lönnig toteaa, että, toisin kuin uusdarwinismi, ID näkemys on “falsifioitavissa mm. osoittamalla että ICS:n muodostumisen todennäköisyys pelkkien luonnollisten prosessien tuloksena on suuri, että sen määritelty monimutkaisuus on matalaa ja lopulta, tuottamalla ICS:ää satunnaisten mutaatioiden avulla lajille, jolla sitä ei ole.” Tutkittuaan useita monimutkaisia vaiheita, joita vaaditaan ICS:n syntymiseen, hän toteaa, että hänen tutkimuksensa “näyttävät tukevan Behen tutkimuksia (2007): näyttää olevan erittäin epätodennäköistä, että nykyiset evoluutioteoriat kuten synteettinen evoluutioteoria (jatkuva evoluutio pienin askelin) tai ”toivotun hirviön” näkemys (yhdellä tai muutamalla isolla hyppäyksellä) voisivat tyydyttävästi selittää ICS:n alkuperän.” Hän päättää yhteenvetoon: ”Koko elävien eliöiden maailman synty uusdarvinistisin menetelmin näyttää enemmän kuin epäuskottavalta.”

Lönnigin muita kirjoituksia löytyy Discoveryn ID:tä puoltavien artikkeleiden sivulta.