Ribosomitutkijoille vuoden 2009 kemian Nobel

(Seuraavaa artikkelia tarjottiin Hesariin vastineen tiedesivujen yksipuoliseen juttuun. Sitä ei julkaistu. Avoin keskustelu olisi luotettavan median perusarvo.)

Suomen johtava media, Helsingin Sanomat, toteaa tiede ja luonto sivullaan (13.10) että ribosomeissa saattaa piillä maapallon kaiken elämän salaisuus. Jo kirjoitusta edeltävänä päivänä lukijoille kerrotaan, että ”ribosomien synty evoluutiossa mahdollisti mutkikkaan elämän. Muuten elämä maapallolla olisi voinut jäädä yksinkertaisten virusten varaan”. Tässä toimittaja näyttää unohtaneen, että virukset monistavat itsensä solujen ribosomien avulla.

Ribosomi (kuvassa Bakteeriribosomi 70S) on proteiinisynteesiin osallistuva nanokone, jonka alkuperä ei selity darvinistisen sattuma/valinta-mekanismin avulla.
Ribosomi (kuvassa Bakteeriribosomi 70S) on proteiinisynteesiin osallistuva nanokone, jonka alkuperä ei selity darvinistisen sattuma/valinta-mekanismin avulla.

Ribosomeja käsittelevä artikkeli yksinkertaistaa solujen toimintaa tavalla, joka johtaa maallikon sellaiseen käsitykseen, että esitetyt väitteet ovat kokeellisella tutkimuksella varmistettuja tosiasioita.

Tiedetoimitus kertoo, että ”elämä sai ammoin alkunsa kun kemiallinen muuttui biologiseksi”. Toimittaja ei näytä ymmärtävän, että kemian lait vaikuttavat myös biologiassa, eikä ”elottomassa ja elävässä” ole muuta eroa kuin atomien ja molekyylien järjestys. Epäselväksi jää toimituksen väite miten ”alkuaineista ja niiden yhdisteistä syntyi rakenteita, jotka pystyivät kopioitumaan ja siirtämään tietoa oliosta eteenpäin”. Tässä yhteydessä tulisi todeta rehellisesti, että ei tiedetä miten tämä olisi mahdollista ja että väitettä ei ole kokeellisella tutkimuksella voitu varmistaa.Kokeellinen tutkimus päinvastoin osoittaa, että ylläkuvattu ei ole mahdollista.

Arvoituksen ”kumpi tuli ensin, proteiinit vai rna:n ja dna:n monistus” tiedetoimitus ratkaisee toteamalla, että ”jossain vaiheessa elämän alussa on sattunut outoja asioita. Joko proteiinit ovat monistuneet ilman rna:n ja dna:n sisältämiä nukleiinihappoja, tai nukleiinihapot ovat syntyneet ilman proteiineja”.

Ribosomeissa tapahtuva tiedon siirto yhdenlaiselta molekyylien ketjulta täysin toisenlaiselle oli tiedetoimituksen mukaan ”hurja hyppäys”. Miten se olisi voinut tapahtua, ei tekstistä käy ilmi, eikä sitä kukaan tiedä, mutta tämä jätetään sanomatta.

Tiedetoimitus ”tietää”, että ”elämä syntyi kuitenkin ensin rna-muodossa” ja viittaa vanhentuneeseen ribotsyymi-teoriaan, joka on joutunut umpikujaan jo vuosia sitten.Toimituksen mukaan ribotsyymeistä ”todellinen evoluutio sai alkunsa”.

Asia muuttu vielä mielenkiintoisemmaksi, kun keskustelu siirtyy siirtäjä rna:han, joka ”sisältää toisiaan vastaavat ”symbolit” rna:n ja proteiinien kielestä”. Mysteeriksi jää, miksi symbolit ovat nykyiset kun erilaisia vaihtoehtoja olisi miljoonittain. Miksi yli 2 000 mahdollisesta aminohaposta on valittu nykyiset 20 ja mikä saa aminohapon liittymään sille ominaiseen siirtäjä rna:han, siitä puhumattakaan kuka koodasi tiedon näihin tiedonsiirtoon kykeneviin molekyyliketjuihin. Ei myöskään sanaakaan ongelmasta, mikä liittyy vasenkätisten aminohappojen ja toisaalta oikeakätisten sokereiden käyttöön eri ketjuissa.Tiedetoimitus kuittaa keskeiset ongelmat toteamalla ”sattuma on kiinnittänyt aina yhden kirjainkolmikon tietylle aminohapolle”. Miten tämä tapahtuisi, ei ilmene tekstistä.

Tiedetoimitus ei tule ajatelleeksi, että ”alkuliemi” olisi täynnä muitakin molekyylejä, jotka varmasti estäisivät tietoa kantavien molekyyliketjujen muodostumisen. Lisäksi reaktion suunta vesiliuoksessa painottuu aina ketjun hajoamista kohti.

Artikkeliin liittyvässä kuvassa ohitetaan kaikki proteiinien tuottoon liittyvät keskeiset ongelmat ja maallikkolukijalle annetaan ymmärtää, että näin helposti se käy. Kuvassa ei mainita mitään DNA:ssa tapahtuvasta tietojenkäsittelystä, kun dna:sta poistetaan intronit ja eksoneista rakennetaan lähetti-rna. Ei sanaakaan satojen entsyymien toiminnasta. Kunkin eri entsyymin täsmämuoto on yksi 10 potenssiin 70:n mahdollisen joukosta.

Tiedetoimituksella on myös varmaa tietoa menneisyydestä ”translaatio oli elämän alussa miljardeja vuosia sitten epätarkkaa. Se kykeni kokoamaan vain lyhyitä aminohappojen ketjuja”. Toimittaja ei näytä ymmärtävän, että kaikkien järjestelmän nanokoneiden, koodin lukujärjestelmien, tietojenkäsittelyohjelmien ja symbolien vastaavuuden dna-rna-aminohappo-tasolla ynnä toimintakykyisen solun energiatuotantoineen on oltava käytössä ennen kuin on toivoa järjestelmän toimimisesta.Tarvitaan sovitut kirjaimet, sovittu kieli, toimintaohjelma, kokoonpanolinja nanokoneineen, energian lähde, automaattinen korjaus- ja tuotantolaitoksen monistustoiminta jne.

Ribosomin alkuperästä ei sanota mitään. Tämä onkin viisasta, sillä kyseessä on niin monimutkainen kemian tehdas, että sen rakentaminen molekyyleistä on mahdollista vain insinöörejä ja bioteknikkoja valovuoden verran nerokkaammalle suunnittelijalle.

Yllä esitetty kritiikki on perusteltua kahdesta syystä. On ensinnäkin valitettavaa, että täysin ratkaisemattomia tieteellisiä ongelmia esitetään tosiasioina pahaa aavistamattomille maallikoille. Toisaalta kritiikki on esitettävä ID-sivuilla, koska kokemus osoitti tälläkin kertaa, että Helsingin Sanomien sekä tiedetoimitus että mielipidesivun toimitus ovat täysin immuuneja kritiikille, eivätkä julkaise kriitisiä arvioita omista artikkeleistaan.

Oikea johtopäätös on, että se mitä kemiasta ja fysiikasta tiedetään vahvistaa näkemyksen, että ribosomit ja solut on suunniteltu.

Pekka Reinikainen

lääkäri

ID-sivujen huomautus: Alkusolun itsestään syntymisen ongelmista kannattaa katsoa englanninkielinen esitelmä. Lisätietoa suomeksi http://apologetiikkawiki.fi/Abiogeneesi.

Elämän koodi, informaatio ja suunnittelu parhaana selityksenä

Signature in the Cell, uusi kirja biologisen informaation alkuperästä, on ilmestynyt. Kirjoittaja on biologian tieteenfilosofiasta väitellyt ja biologisen informaation syntyä pitkään tutkinut Stephen C. Meyer.

Meyer käy läpi parin kymmenen vuoden tutkimuksensa biologisen informaation eri selityksien parissa. Hän käy läpi alkusolun synnyn eri teorioita, biokemiallisesta predestinaatiosta ja itsejärjestyvistä systeemeistä RNA-maailmaan. Lisäksi hän käsittelee sitä, pystyykö uusdarvinismin mekanismi (mutaatio ja luonnonvalinta) selittämään informaation lisäyksiä, joita uudet monimutkaiset rakenteet ja esimerkiksi Kambrikauden valtava uusien eliömuotojen räjähdys, vaatisivat. Meyerin johtopäätös on, että paras selitys biologiselle informaatiolle on suunnitteluteoria, ID.
Lue loppuun