Ihminen ei kehity vaan rappeutuu

Hiljaittain Naturessa julkaistun tutkimuksen mukaan vanhemmilta siirtyy lapselle keskimäärin 60 uutta mutaatiota. Tämä tutkimustulos tukee J. Sanfordin tutkimusta genomien rappeutumisesta.
Tiedämme, että suurin osa mutaatioista on melkein neutraaleja, hieman haitallisia. Äärimmäisen suurilla valintaeduilla luonnonvalinta kykenisi poistamaan 0.5 haitallista mutaatiota per henkilö per sukupolvi. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen ei kehity, eikä ole kehittynyt, vaan rappeutuu alkuperäisestä suunnitelmasta nopeaa vauhtia.

Toisaalta älykkäällä suunnittelulla pystytään luultavasti jatkossa korjaamaan ainakin joitain genomin rappeumia.

Biocomplexity 2011

Tämän vuoden Biocomplexity-julkaisusarjassa A. Gauger ja D. Axe ovat julkaisseet artikkelin ”The Evolutionary Accessibility of New Enzymes Functions: A Case Study from the Biotin Pathway”, jossa he tutkivat empiirisesti uuden entsyymifunktion synnyn mahdollisuutta evoluutioprosesseilla. Mittausten perusteella edes tarkasteltu helppo muutos toiminnosta toiseen ei onnistu. Jotta evoluutioteoria toimisi, mutaation ja luonnonvalinnan pitäisi pystyä tuottamaan huomattavasti vaikeampiakin toiminnallisia muutoksia.

Alla artikkelin tiivistelmä suomeksi:

Entsyymit muodostavat luonnollisia perheitä emäsjärjestyksen, rakenteen ja toimintamekanismin perusteella. Samaan perheeseen kuuluvia entsyymejä pidetään homologisina evolutiivisen kehityksen tuotteina; ensimmäinen perheen jäsen toimi alustana muutoksille kohti uusia mutta samantapaisia funktioita. Huolimatta jäsenten samankaltaisuuksista, proteiiniperheissä voi olla huomattavaa toiminnallista monimuotoisuutta. Tässä työssä emme keskity pieniin toiminnallisiin muutoksiin perheiden sisällä, vaan innovaatioihin – aidosti uusiin katalyyttisiin toimintoihin. Aikaisemmat kokeelliset yritykset toistaa tällaisia siirtymiä ovat tyypillisesti päätyneet siihen, että pientenkin toiminnallisten muutosten saavuttamiseksi tarvitaan useita mutaatioita. Tämä herättää kysymyksen kyseisten muutosten evolutiivisesta uskottavuudesta.

Tutkiaksemme asiaa tarkemmin, tarkastelimme suuren entsyymisuperperheen, PLP-riippuvaisten transferaasien, jäseniä, löytääksemme parin, jolla on erilaiset reaktiokemiat mutta suuri rakenteellinen samankaltaisuus. Tämän jälkeen yritimme muuttaa yhden näistä entsyymeistä, 2-amino-3-ketobutyraatti CoA ligaasin (Kbl2), toimimaan kuten toinen entsyymi, 8-amino-7-oxononanoaatti syntaasin (BioF2). Kun olimme tunnistaneet ja testanneet 29 aminohappojen muutosta, löysimme kolme aktiivisten kohtien ryhmää ja yhden aktiivisen kohdan, joissa Kbl2 sivuryhmät eivät ole yhteensopivia BioF2 entsyymin funktion kanssa. Näiden sivuryhmien muuttaminen Kbl2:ssa, tekee niistä aktiivisessa keskuksessa identtisiä BioF2:n vastaavien paikkojen kanssa. Muutos ei kuitenkaan tuota havaittavaa BioF2 toimintoa in vivo. Päättelemme tutkittujen mutanttien perusteella, että onnistunut toiminnon muuttaminen vaatii tässä tapauksessa seitsemän tai useamman nukleotidin vaihtoa. Evolutiiviset muutokset, jotka vaativat näin monia muutoksia, olisivat erittäin harvinaisia; yksikin tällainen tapahtuma olisi todennäköinen vasta paljon maapallon ikää suuremmilla aikaskaaloilla. Ottaen huomioon, että Kbl2 ja BioF2 proteiineja pidetään läheisinä homologeina tavallisten samankaltaisuuskriteerien perusteella, niin tämä tulos ja muut vastaavat tulokset haastavat tavanomaisen käytännön jossa pelkän samankaltaisuuden perusteella päätellään siirtymisen uusiin funktioihin tapahtuneen Darvinistisen evoluution avulla.

Tässä on hyvä esimerkki ID tutkijoiden tekemästä empiirisestä tutkimuksesta. Koska ID tutkijat eivät ole edeltä sitoutuneet siihen, että materiatason prosessit, eli jonkinlainen evoluutioteoria, selittävät elämän monimuotoisuuden, he ovat voineet tutkia evoluution todellisia rajoja.
Mielenkiintoista on, että samalla kun evoluutioteoriaa on kulttuurissamme alettu pitää itsestäänselvänä totuutena, yhä useammat empiiriset tulokset osoittavat, että makroevoluutioteoria ei yksinkertaisesti toimi.

Evoluution opetuksesta – kriittinen tiede vastaan tieteisuskoinen retoriikka

Tieteisuskoinen ja materialistinen ”Vapaa-ajattelijain” Liitto on teettänyt kansaedustajilla kyselyn evoluution opetuksessa kouluissa. Liiton puolueellisuus näkyy jo kysymyksenasettelussa, sillä kyselyssä ainoina vaihtoehtoina esitetään evoluutio tai luomisoppi. Vapaa-ajattelijat kysyivät ehdokkailta, miten evoluutio tulisi esittää peruskoulun biologiassa:
1) vallitsevana tieteellisenä käsityksenä, siten kuin muutkin asiat,
2) yhtenä selityksenä, jonka rinnalla on mm. luomisoppi,
3) en vastaa / ei mikään edellisistä.

Olisi ollut tärkeää lisätä vaihtoehdot:
4) Evoluutiota tulisi opettaa kriittisesti, myös sen vastaisen todisteet pitäisi ottaa esiin.
5) Evoluution rinnalla esitellään suunnitteluteoria (ID), jonka mukaan useat asiat luonnossa selittyvät parhaiten suunnittelulla, eivät ohjaamattomilla materiatason prosesseilla.

ID:n edustajat kuten Discovery Institute kannattavat yleensä vaihtoehtoa 4 ja opettajan vapautta kohtaan 5.

Joka tapauksessa, kyselyn tulos – vastaajista 21 prosenttia opettaisi biologian tunneilla evoluution rinnalla muita selityksiä kuten luomisoppia – osoittaa useiden kansanedustajien kykenevän kriittiseen ajatteluun myös tieteen suhteen. Tämä on se aito ja oikea tieteellinen asenne: tieteestä tulee uskoa se, mikä on hyvin perusteltua, ei suinkaan kaikkea mitä tieteelliseksi väitetään.

Kysylyn tarkempi tulos ja vapaa-ajattelijoiden kommentteja:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/110569-vaalikone-paljasti-kreationistit-%E2%80%93-%E2%80%9Dolen-sanaton%E2%80%9D
http://ahtoapajalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/66625-ehdokkaat-sekaisin-evoluutiosta

Kuten mediassa yleensä, myös yo. teksteissä ainoa esitty perustelu evoluutiolle on, että se on tieteellistä. Tämä on tieteisuskoa, ei tiedettä. Meillä on tieteellistä näyttöä siitä, että evoluutio kykenee saamaan aikaan vain pieniä muutoksia eliöissä. Suuret, useita mutaatioita vaativat muutokset ovat sekä teoreettisten laskujen, että mittausten perusteella mekanismin ulottumattomissa. Lisäksi evoluution muut ongelmat, kuten hyppäyksellinen fossiiliaineisto, kambrikauden räjähdys, geeneettisen aineiston viittaama elämän puska puun asemesta, sekä suunnittelu parempana selityksenä DNA:n informaatiolle, tekevät evoluution kritiikittömästä opettamisesta erittäin ongelmallista. Suomeksi hyvä kriittinen kirja evoluutioteoriasta on Evoluutio – kriittinen analyysi. Lisäksi suunnittelusta löytyy todisteita myös muilta tieteen aloilta, mm. fysiikasta.

Kansanedustaja Jyrki Kasvi kommentoi: ”Olen … sanaton. …. Ensi vaalikaudella eduskunnan pitäisi pohtia esimerkiksi biotekniikan ja kognitiivisen dopingin kaltaisia kysymyksiä. Miten voi kuvitella käsittelevänsä geenimanipulaation eettisiä kysymyksiä, jos ei usko koko asiaan, kysyy Kasvi.” Kasvi ei selvästikään ole tutustunut evoluutiokritiikkiin. Siitä, että henkilö uskoo luomiseen, ei tietenkään seuraa, että hän ei ymmärtäisi geenimanipulaatiota tai tarvetta säädellä tieteellistä tutkimusta eettisin periaattein. Pikemminkin on niin, että mitä paremmin henkilö ymmärtää mutaation ja luonnonvalinnan mekanismin, sitä paremmin hän näkee, että kyseinen prosessi ei kykene saamaan aikaan useita koordinoituja muutoksia vaativia koneistoja, joista solu pääasiassa koostuu. Mitä eetiikkaan tulee, yksi Suomen johtavista suunnitteluteorian kannattajista ja evoluutiokriitikoista, bioprosessitekniikan professori Matti Leisola, joka siis työkseen muuttelee eliöiden perimää, kirjoittaa kirjassa Bioprosessitekniikka, että bioeettisillä pohdinnoilta putoaa pohja pois materialistisen evolutionismin alla. Tämä siksi, että ilman kristillistä maailmankuvaa ihmisen ja luonnon arvoa on vaikea perustella. (Tässä muuten yksi vihreiden sisäisistä ristiriidoista: Useimpien vihreiden kansaedustajien maailmankatsomus on sellainen, että luonnon arvolle ei löydy todellista perustaa. Lisäksi nousee kysymys, mikseivät kyseiset kansanedustajat näe ihmisen toimintaa osana evoluutiota, jossa vahvat lajit syrjäyttävät heikommat.) Toivottavasti Kasvi ei toimi politiikassa pelkin olkiukko-argumentein. Kasvi tuskin arvostaisi poliitikkoa, joka argumentoisi Kasvin tavoin seuraavasti: ”Miten joku voi vastustaa ydinvoimaa? Olen sanaton, hänhän vastustaa kaikkea energian tuottamista. Miten Suomen koulujärjestelmä voi tuottaa tällaisen tuloksen?”

Lisäksi on surkuhupaisaa, että vapaa-ajattelijat, jotka lobbaavat politiikassa kiiluvasilmäisellä innolla ja valtaavat wikipedian tiettyjä sivuja omille mielipiteilleen, syyttävät kristillisdemokraatteja ’vihollista vastaan hyökkäämisestä’ kun puolueen edustajat vain vastaavat ahkerasti heidän kyselyynsä. Tieteisuskoinen sulkeutunut ajattelu on usein niin perusteettoman itsevarmaa, että todellisuus hämärtyy.

ID liike toimii perustellun tieteen puolesta, tieteisuskoista retoriikkaa vastaan.

Avointa kirjeenvaihtoa, Skepsis – Leisola

Alla on Skeptikko-lehdessä julkaistu kirjeenvaihto, jossa professori Leisola vastaa skeptikkojen esittämiin kysymyksiin. Lukija voi itse päätellä, ovatko Skepsiksen viiden vuoden aikana hiomat vastavedot vakuuttavia. Skepsis antoi vuonna 2004 huuhaa-palkinnon Leisolan laboratoriolle ja vuonna 2008 kustannusosakeyhtiö Uusi Tielle professori Tapio Puolimatkan ID perusteluiden esittämisestä. Pidän tieteentekijän julkista nolaamista aina vääränä, saati silloin kun häpeärangaistukselle ei ole esittää kestäviä perusteluja. Uudet tutkimusohjelmat (kuten ID) ovat aina aluksi altavastaajan asemassa kunnes kriittinen tutkimusmassa ylittyy. ID tutkimus lisääntyy hiljalleen. Viime vuonna perustettiin avoin BIO-Complexity-julkaisusarja, jossa myös ID myönteiset ja makroevoluutiokriittiset julkaisut saadaan julkaistua. Bio-complexityn tuore numero antaa hyviä esimerkkejä parhaillaan tehtävästä ID tutkimuksesta.

Alla skeptikot kysyvät, mitä tieteellistä hyötyä on siitä, että jokin asia havaitaan suunnitelluksi. Ensinnäkin ID tutkimus on toistaiseksi perustutkimusta. Jos tarkasteltava kohde on suunniteltu, on tärkeää että tieteessä voidaan myöntää/löytää tämä totuus, sen seurauksista jatkotutkimukselle välittämättä. Eihän arkeologikaan väitä löytämänsä saviruukunkappaleen muodostuneen päämäärättömissä maaperän prosesseissa vain siksi, että saveen liittyvät maaperän prosessit ovat helpompia ja yksinkertaisempia tutkimuskohteita kuin suunnittelijat. (Tähän yhteyteen sopii hyvin aikamme huomattavimman analyyttisen filosofin, Alvin Plantingan, vertaus juoposta, joka oli hukannut avaimensa pimeässä pusikkoon, mutta etsi niitä katulampun alta, koska siitä ne olisi helpointa löytää.) Toiseksi, jos suunnittelua pidetään mahdollisena selityksenä, sen kautta avautuu aito mahdollisuus suhtautua kriittisesti naturalistisiin selityksiin (esimerkiksi Douglas Axen proteiinien evoluution ongelmat, Michael Behen redusoitumaton monimutkaisuus ja havaitut evoluution rajat) sokean tieteellisen toiveajattelun asemesta. Kolmanneksi, alkavan tutkimusohjelman kohdalla hyödyt näkyvät usein vasta vuosikymmenien kuluttua. Ei ole vaikeaa löytää viitteitä jotka osoittavat useiden aikalaisten pitäneen sähkömagnetismia, transistoria tai tietokoneita tarpeettomina keksintöinä ja mikro-organismeja huuhaana.

———————————————————

Arvoisa professori Leisola,

Luennoitte 14.4.2010 Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella elämän synnyn arvoituksesta. Valitettavasti luennolla emme päässeet pureutumaan tarpeeksi perusteellisesti skeptikkoa kiinnostaviin kysymyksiin ja sen vuoksi päätimme kirjoittaa tämän avoimen kirjeen teille.

ML: Kiitän teitä kirjeestänne ja asiallisista ja osin hankalistakin kysymyksistä joihin perusteellinen vastaaminen vaatisi paljon tilaa. Olen vastauksessa rajoittunut oleelliseen.

Aloititte luennon varsin negatiiviseen sävyyn kertomalla, että tiedemiehet ovat – mahdollisesti tarkoittamattaan – luoneet maailman jossa millään ei ole mitään väliä. Otitte esimerkiksi Auschwitzin tuhoamisleirin sekä lukiolaisopiskelijan esseen, jossa opiskelija kertoi, ettei hänen elämällään ole mitään väliä. Näettekö tosiaan tieteellisen maailman niin kyynisenä kuin annoitte ymmärtää? Oliko Auschwitz ja lukiolaisopiskelijan mahdollinen masennus tieteen ja tiedemiesten syy? Eikö maailmassa muka ole ollut kansanmurhia ja teini-ikäisten maailmantuskaa ennen evoluutioteoriaa ja naturalistis-materialistista metodologiaa? Mielestämme on kuitenkin kiistatonta se, että ihmisen on osoitettu kehittyneen ennen kaikkea yhteistyön takia ja avulla. Monien muiden yhteisöllisten lajien tapaan ihmisten evoluutiossa on kyse yhtä paljon joukkue- kuin yksinpelistä.

ML: Kristinuskon pohjalta länsimaiseen kulttuuriin on sisäistynyt vakaumus, jonka mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Ehdottomat ihmisoikeudet ovat perustuneet tämän vakaumuksen varaan. Naturalistisen maailmankatsomuksen pohjalta tulee vaikeaksi tai mahdottomaksi perustella ehdottomia ihmisoikeuksia tai yleensä objektiivisia arvoja, kuten Yalen yliopiston professori Nicholas Wolterstorff on argumentoinut. Moraalin murenemisen perusta on naturalistinen vakaumus, jonka mukaan ihminen ei ole Jumalan kuvaksi luotu olento. Naturalistinen vakaumus on luonteeltaan uskonnollinen koska se ottaa kantaa uskonnolliseen kysymykseen, vaikka se usein esitetään tieteen nimissä. Ongelma ei ole luonnontieteellisissä teorioissa sinänsä, jos niiden väittämät alistetaan normaalille tieteelliselle kritiikille. Kokonaisvaltainen evoluutio-oppi eristetään kuitenkin kritiikiltä kuten käyttämänne termikin ”kiistaton” osoittaa.
Lue loppuun

Vuoden 2010 paras tiedekirja: Tiedekeskustelun avoimuuskoe

Professori Tapio Puolimatkan tuore kirja Tiedekeskustelun avoimuuskoe (Uusi tie, 2010) on erittäin tarpeellinen ja silmiä avaava kirja tieteen lähtökohdista ja avoimen keskustelun ja tutkimuksen tarpeellisuudesta. Nykytilanne, jossa älykkään suunnittelun (Intelligent design, ID) mahdollisuus suljetaan pois tutkimuksen ja tiedotuksen tasolla, on tieteenfilosofisesti kestämätön. Puolimatkan kirjan alkusysäys oli, kun Puolimatka esitteli analyyttisen ateistifilosofin näkemyksiä ID:n tarpeellisuudesta Helsingin Sanomissa. Useiden suomalaisten tieteentekijöiden vastauksista näkee, etteivät he todellisuudessa ole perehtyneet ID:n sisältöön, vaan vastustavat sitä pääosin ennakkoluulojen sekä tieteenfilosofisten tai uskonnollisten sitoumustensa takia. Koska nämä pintaliitäjät eivät usein tiedosta ennakkositoumuksiaan, he eivät myöskään selvästi näe niiden vaikutusta omassa ajattelussaan ja siksi esittävät sitoumuksistaan seuraavat väitteet tieteen arvovallalla.

Puolimatka on juuri oikea henkilö valottamaan analyyttisesti ja kiihkottomasti uskonnon ja tieteen suhdetta sekä tuomaan esiin useiden tieteentekijöiden uskonnollisen sitoutumisen naturalismiin ja tämän sitoutumisen seurauksia tieteenä esitetyissä väitteissä. Kyseessä on kulttuurimme voimakkaimpia myyttejä, sillä nämä myytit liittyvät tieteeseen ja meihin tieteentekijöihin, meihin, jotka edustamme kulttuurissamme useille, varsinkin ns. skeptikoille, ylhäältä annettua totuutta.

Koska nykytiede useille tieteentekijöille on sitoutunut etsimään ja löytämään vain materiatason syitä ilmiöille, tästä seuraa että jonkinlainen evoluutioteoria on ainoa sallittu selitys eliöiden synnylle. Viis siitä, että evoluutioteorian mekanismi ei toimi ja havaitsemme vain pientä perusryhmien sisäistä muuntelua. Samoin, jos sitoudumme naturalismiin, alkusolun synty on täytynyt jotenkin onnistua materiatason prosesseilla, vaikka nykytietomme mukaan yksinkertaisimmankin solun biokemia on valtavan monimutkaista ja vaaditun informaation synty sattumalta on käsittämättömän epätodennäköistä. Myös universumin on täytynyt syntyä itsestään materiatason prosesseilla, vaikka tiedämme, että universumi ja fysiikan lait ovat valtavan tarkasti säädetyt elämää varten. Näin pinnallinen, itseään uskonnottomaksi ja neutraaliksi väittävä tieteentekijä onkin kaikkein eniten uskonnollisesti sitoutunut, vieläpä niin ongelmallisesti, että hän esittää käsityksensä tieteenä. Tyyppiesimerkki tällaisesta tieteentekijästä on kosmologi Kari Enqvist, jonka perustelut ’uskonnottomuudelle’ eivät ole tieteellisiä vaan taitavaa tunteisiin vetoavaa retoriikkaa ja tiedon luonnetta koskevaa filosofiaa, jonka sen esittänyt filosofi Ayer on itsekin ehtinyt hylätä. Lainaan pätkän Puolimatkan kirjasta:
Lue loppuun

Silmän rakenne ja suunnittelun empiirinen verifioiminen

Müllerin gliasolut muodostavat
verkkokalvolle eläviä valokuituja, joita
pitkin valo kulkee fotoreseptorisoluille
vähäisin vääristymin ja häviöin.

Selkärankaisten fotoreseptorisolujen ”nurinkurinen” asento on ollut yksi olennainen evoluutioteoreetikoiden käyttämä esimerkki huonosta suunnittelusta.

Vuonna 2007 julkaistussa tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että ”nurinkurista” asentoa kompensoivat Müllerin gliasolut(1). Nämä hermosolut muodostavat eläviä valokuituja, joita pitkin valo etenee fotoreseptorisoluille vähäisin vääristymin ja häviöin.

Uusi tutkimus paljastaa, että gliasoluilla on useita muitakin tehtäviä(2). Tutkimuksesta käy ilmi, että ne terävöittävät näköämme suodattamalla ”harhavaloa” (stray light) ja vähentämällä värien dispersiota. Harhavalo on eräänlaista kohinaa, joka vähentää visuaalista tarkkuuta. Gliasolut parantavat signaali-kohina-suhdetta valon kulkiessa niiden läpi ja ehkäisevät taajuuksien (värien) poistumista fotoreseptorisolujen ulottumattomiin. Tutkija Erez Ribak kertookin artikkelissa, että ”retinan rakenne osoittautuu optimaalisesti suunnitelluksi kuvaterävyyden parantamiseen”.

Jo ennen Müllerin gliasolujen funktion selvittämistä tiedettiin, että fotoreseptorisolujen nurinkurinen asento on optimaalinen pigmenttimolekyylien nopealle renegeraatiolle, näkösolujen ravinnosyötölle, lämmönsäätelylle sekä suojautumiselle UV-valolta ja happiradikaaleilta(3).

Pari vuotta aiemmin ilmestyneessä tutkimuksessa tutkijat toteavat

Müllerin gliasolut peittävät koko retinan sisäpinnan. Niiden matala taitekerroin mahdollistaa valon tehokkaan siirtymisen lasiaisesta Müllerin gliasoluihin. Samalla kasvava taitekerroin ja lähes vakiona säilyvä valon ohjailukyky tekevät niistä nerokkaasti suunniteltuja valon kerääjiä.(1)

Siten, vaikka solujen asento edustaisikin epäoptimaalista suunnittelua pelkästään optisen järjestelmän ominaisuuksia ajatellen, ei asennolla ole vaihtoehtoja solujen toimintaan liittyvien rajoitteiden vuoksi. Uudet tutkimukset ovat lisäksi paljastaneet, että Müllerin gliasolut kompensoivat tämän optisen haitan erittäin tehokkaasti.

New Scientist -lehden mukaan uusimmat tulokset avaavat hedelmällisen kentän biomimetiikan tutkimukselle(4). ”Müllerin solujen roolin ymmärtäminen voi avata sovelluksia mm. tehokkaampien silmäsiirrännäisten ja parempien kameroiden rakentamiseen”, kertoo Ribak.

Populaaridarwinistiseen näkemykseen siitä, että selkärankaisten silmä on yksi evoluution suurimmista virheistä(5), Müllerin soluja koskevat merkittävät löydöt eivät näytä kuitenkaan vaikuttaneen. Tulokset kun eivät kuulemma loppujen lopuksi tue suunnitteluargumenttia, ja jos tukevatkin, niin suunnittelun kannattajat ovat silti väärässä.(6)

New Scientistin toimittaja myöntää gliasolujen lisäämisen verkkokalvolle toki parantavan näköamme. Tämä ei kuitenkaan ole hänen mukaansa mikään syy jättää fotoreseptorisoluja nurinniskoin, sillä tämä synnyttää verkkokalvolle sokean täplän eli paika, jossa fotoreseptoreista lähtevät ja niitä peittävät hermot yhtyvät ja läpäisevät verkkokalvon(6). Tämän vuoksi toimittaja katsoo, ettei uusi löydös ole todiste suunnittelusta, vaan evoluution häikäisevästä kyvystä luoda kiertoteitä vanhemmista virheistä aiheituneille ongelmille.

Fotoreseptoreiden kääntäminen ”oikeaan” asentoon ei kuitenkaan tuottaisi opitimaalista kokonaisuutta aiemmin mainituista syistä(3).

Myös Richard Dawkins on jatkanut vanhalla linjallaan huolimatta siitä, että silmän rakenne oli paljastunut odotettua huomattavasti paremmaksi jo ennen Ribakin ryhmän tutkimusta. Kirjassaan Maailman hienoin esitys (2009) Dawkins sivuuttaa uuden tutkimustiedon kokonaan, ja sen sijaan toistaa parikymmentä vuotta vanhan väitteen, jonka mukaan selkärankaisten silmä on huonosti suunniteltu.

aivot korvaavat silmän optiset puutteet hienostuneella kuvan simulointiohjelmistollaan. En ole kuitenkaan vielä maininnut räikeintä esimerkkiä optiikan epätäydellisyydestä. Verkkokalvo on nurinpäin. — Valokennot aivoihin yhdistävät johtimet kulkevat verkkokalvon pinnalla, joten valonsäteet joutuvat kulkemaan ikään kuin johdinten maton lävitse ennen valokennoihin osumista. — …se ei ole vain rakenteeltaan huono vaan se on idiootin suunnittelema.(7)

Dawkinsin logiikan mukaan retinan huono rakenne viittaa ei-suunniteltuun kokonaisuuteen. Jää arvailtavaksi, onko hän valmis muuttamaan mieltänsä ja pitämään silmää suunniteltuna nyt, kun verkkokalvon rakenne on osoittautunut erinomaiseksi — vaikkakaan ei jokaisen yksityiskohtansa osalta optimaaliseksi.

Näissä argumenteissa on mielenkiintoista se, että niiden esittäjät eivät vaikuta ottavan vakavasti suunnitteluteorian pohjalta tehtyä ennustetta. Vaikka verkkokalvo vaikutti pitkään poikkeuksellisen huonosti suunnitellulta, voitiin suunnitteluargumentin pohjalta ennustaa, että yksittäisestä epäoptimaalisesta osasta huolimatta verkkokalvo olisi kokonaisuutena taitavasti rakennettu ja tehokas.

Empiirinen näyttö on nyt osoittanut suunnitteluargumentin pohjalta tehdyn ennusteen oikeaksi. Darwinistitutkijat ja -toimittajat pyrkivät siitä huolimatta sovittamaan uudet haivainnot jälkikäteen osaksi evoluutioteoriaa, aivan kuin tutkimuksilla ei olisi mitään merkitystä suunnitteluteorian uskottavuuden kannalta. Kuitenkin, loogisesti tarkasteltuna, evoluutioteorian uskottavuuden olisi pitänyt heiketä, koska biologisia rakenteita selitettiin evoluution pohjalta tavalla, joka on osoittautunut virheelliseksi. Vastaavaasti suunnittelun uskottavuuden pitäisi kasvaa.

Viitteet

(1) Müller cells are living optical fibers in the vertebrate retina, PNAS, 2007, vol. 104, p. 8287
(2) A. M. Labin and E. N. Ribak, Retinal Glial Cells Enhance Human Vision Acuity, Physical Review Letters, 104, 158102 (April 2010)
(3) Huonoa suunnittelua?, IntelligentDesign.fi, 7.12.2005,
(4) Kate McAlpine, Evolution gave flawed eye better vision, New Scientist 06.5.2010,
(5) Evolution’s greatest mistakes, New Scientist, 10.8.2007
(6) The eye was evolution’s great invention, New Scientist, 6.5.2010
(7) Richard Dawkins, Maailman hienoin esitys, s. 325-326, Terra Cognita, 2009, ISBN 978-952-5697-27-8

Lisää tarkastelua huonoksi väitetyistä rakenteista biologiasta löytyy myös Tapio Puolimatkan tuoreesta teoksesta Tiedekeskustelun avoimuuskoe

Elämän koodi, informaatio ja suunnittelu parhaana selityksenä

Signature in the Cell, uusi kirja biologisen informaation alkuperästä, on ilmestynyt. Kirjoittaja on biologian tieteenfilosofiasta väitellyt ja biologisen informaation syntyä pitkään tutkinut Stephen C. Meyer.

Meyer käy läpi parin kymmenen vuoden tutkimuksensa biologisen informaation eri selityksien parissa. Hän käy läpi alkusolun synnyn eri teorioita, biokemiallisesta predestinaatiosta ja itsejärjestyvistä systeemeistä RNA-maailmaan. Lisäksi hän käsittelee sitä, pystyykö uusdarvinismin mekanismi (mutaatio ja luonnonvalinta) selittämään informaation lisäyksiä, joita uudet monimutkaiset rakenteet ja esimerkiksi Kambrikauden valtava uusien eliömuotojen räjähdys, vaatisivat. Meyerin johtopäätös on, että paras selitys biologiselle informaatiolle on suunnitteluteoria, ID.
Lue loppuun

Empiiriset tulokset evoluution rajoista törmäävät sensuuriin

Nykytiede ei aina etsi totuutta, koska se on sidoksissa metodiseen naturalismiin, eli näkemykseen, jonka mukaan tieteellisten selitysten tulee perustua vain luonnollisiin syihin. Jos ei-luonnollinen selitys on totta esimerkiksi eliöiden alkuperän tai ihmisen tietoisuuden kohdalla, tiede joka tapauksessa pitää sellaiseen viittaavaa todistusaineistoa ei-tieteellisenä ja tiedeyhteisön näkemys vaihtelee ’varmasta’ muotiselityksestä toiseen.

Koska naturalistisen teorian oletetaan selittävän eliöiden synnyn, empiiristä tutkimusta teorian todellisesta selitysvoimasta ei juuri tehdä. Esimerkiksi aivan tuore J. Coynen kirja ”Why evolution is true” osoittaa, että evoluutioteorian todisteiksi riittävät esimerkit rajatusta muuntelusta, olemassa olevien rakenteiden rikkomisesta tilapäisen edun saamiseksi ja samankaltaisuuksia vertaileva tutkimus (joka ei kerro mekanismin riittävyydestä). Naturalisti ei tule edes ajatelleeksi, onko tunnetuilla evoluutiomekanismeilla rajattu vaikutusalue, saati että hänen pitäisi todistaa mekanismin kyky tuottaa olennaisesti uusia rakenteita. Evoluutioteorian rajojen tutkimus on jäänyt tuhatkertaisesti alirahoitetuille ID:n tutkijoille. Tätä voisi verrata esimerkiksi siihen, että ydintekniikassa enemmistö olettaisi tekniikan-filosofisista syistä, että ydinenergia on turvallista, ja pienikin aihetodiste riittäisi todisteeksi turvallisuudesta. Lisäksi ydinreaktorien turvallisuudesta huolehtisi vain muutaman harrastelijan joukko ja hekin oman toimensa ohessa ja omalla kustannuksellaan?

Onneksi professori Michael Behe sai professuurin ennen kuin alkoi tutkia evoluution rajoja, joten hän on potkuilta suojassa, vaikkei uusia projektirahoja saisikaan. Siten ainakin yksi biotieteitä edustava professori arvostetussa yliopistossa voi julkisesti puhua evoluution rajoista, ilman että joutuu vaihtamaan alaa. Ja empiiristä aineistoa rajoista siis löytyy: Useat pieneliöt kuten virukset ja loiset kokeilevat evoluution kykyjä tuottaa uusia ratkaisuja paljon suuremmilla yksilömäärillä kuin mitä useimmilla lajeilla tulee koskaan olemaan käytössään. Mitään olennaisesti uutta ei havaitun todistusaineiston perusteella synny.

Ohessa on professori Behen videohaastattelu evoluution rajoista.

Vaikka blogging heads tv yleensä uskaltaa pitää sivuillaan tiukkaakin vastustusta saavia keskusteluja, tällä kertaa he saivat niin paljon painetta ilmeisen suljetuilta mieliltä, että Behen haastattelu poistettiin. Onneksi se oli jo netissä ID-tutkijan sivuillakin, joten bhtv palautti videon omille sivuilleen. Beheä haastatteleva ateisti (muita ovat esim. Thomas Nagel) on esimerkki avoimin mielin ongelmaa pohtivasta henkilöstä, joka selvästi pystyy ajattelemaan oman maailmankatsomuksellisen hiekkalaatikkonsa ulkopuolella. Ja myöntämään perustelun olevan hyvä vaikka se ei omalla hiekkalaatikolla olisikaan.

Suomessa aiheesta löytyy osaamista ainakin prof. Matti Leisola mutta häntä tuskin kutsutaan esimerkiksi seuraaville tieteen päiville perustelemaan näkemyksiään. Akateemisten raatien tiukkapipoiset naturalistit ovat tieteelle vahingoksi – omasta mielestään he ovat tietenkin tieteen pelastus sen ja sen puhtauden vartijoita väärinajattelevien hyökkäyksiä vastaan. He ovat mielestään Galilein puolella mutta lopettaisivat hänen uransa jos hän olisi nykytutkijoiden joukossa (ja tämäkään ei ole uusi asia: Matt 23:30).

————

Pian ylläolevan jutun kirjoittamisen jälkeen Beheen kohdistui lisää sensuuria. Tällä kertaa sensuuri tuli huomattavan tieteellisen julkaisusarjan taholta. Hänen työhönsä kohdistuva kritiikki julkaistiin näkyvänä artikkelina, mutta Behen perusteltua vastinetta ei julkaistu:
http://www.evolutionnews.org/2009/09/reducible_versus_irreducible_s.html

Darwin-myytin murtaja

Monet tahot pyrkivät tekemään Charles Darwinista sekulaaria sankaria, jopa pyhimystä. Harva elämänkerta suhtautuu Darwiniin kriittisesti. Vihdoin Benjamin Wiker on kirjoittanut Darwiniin tasapainoisen kriittisesti suhtautuvan elämänkerran The Darwin Myth: The Life and Lies of Charles Darwin.

Wiker käy läpi Darwinin suvun lähihistoriaa, osoittaen, että evoluution ajatus oli tämän materialistien ja vapaajattelijoiden suvun lempiajatus. Darwinin isoisä Erasmus Darwinin kirja Zoonomia, jonka Charles luki ensimmäisen kerran jo nuorena, esitteli darwinismin olennaiset ajatukset yli puoli vuosisataa aikaisemmin. Lisäksi Erasmus Darwinin ajatuksista innostunut Robert Grant palkkasi Charles Darwinin avustajakseen etsimään näyttöä transmutaatioteorialle (silloinen nimi evoluutioteorialle) ennen Beagle-laivan tutkimusmatkaa. Muuntelun ja luonnonvalinnan ajatukset olivat siis lähipiirissä jo valmiina ja Charles Darwin lähti Beagle laivalle lähinnä etsimään todisteita darwinismille. (Itse asiassa evoluutioteoria tunnettiin jo antiikin Kreikassa Lucretiuksen esittämänä.) Ilmeisesti Darwin halusi olla idean alkuperäinen keksijä ja piilotteli taustavaikuttajiensa ajatuksia. Darwinin omaelämänkerrallinen huomautus siitä, että hän olisi uskonut lajien pysyvyyteen ja ollut raamatullinen literalisti ennen matkaansa Beagle-laivalla, näyttäisi olevan enemmänkin taitava retorinen valhe. Valhe, joka sopi suoraan Darwinin ja ympäröivän älyllisen eliitin ajatuksiin siitä miten materialistinen tiede syrjäyttää uskonnot ja taikauskon. (Todellisuudessahan uskonto on mahdollistanut tieteen ja antanut useissa kriittisissä kohdissa silloisen tiedeuskon vastaista avoimuutta uusille ideoille. Näistä esimerkkeinä Newtonin ajatus kaukovaikutuksesta ja Maxwellin idea kentistä, jotka molemmat ovat yhä olennaisessa asemassa modernissa fysiikassa.)
Lue loppuun

Evoluution ihmeellinen maailma, 3/3

Osa 3: Kriitikoiden tyrmääminen
Prof. Matti Leisola

Phillip E. Johnsonin kirja ”Darwin on Trial” sai tiede-eliitiltä murskaavan tuomion. Keväällä 2002 edesmennyt paleontologian professori Stephen Jay Gould kirjoitti kirjasta pitkän arvostelun Scientific American -lehdessä. Arvostelu oli niin tunnepitoinen, että se itse asiassa teki monet uteliaaksi. Gouldin mukaan Johnsonin kirjaa ei voi oikeastaan kutsua edes kirjaksi. Schererin ja Junkerin kirjaa Saksan skeptikkolehti kutsui kreationismin ovelimmaksi propagandaksi. Yhdysvalloissa toimii ”National Center for Science Education” – Tiedekoulutuksen kansallinen keskus, jonka ainoa tarkoitus on kaikin mahdollisin keinoin tukea evoluution opetusta ja taistella evoluution kritiikkiä vastaan. Itse koin heidän reaktionsa allekirjoittaessani yhdessä satojen tutkijoiden kanssa vetoomuksen suhtautua kriittisesti darvinismiin. Sain välittömästi sähköpostin Yhdysvalloista. Siinä udeltiin perusteita kannanottooni.

Matemaatikko-filosofi William Dembski kirjoitti kirjan ”The Design Inference” (Cambridge University Press, 1998), jossa hän kehitti matemaattista teoriaa suunniteltujen ilmiöiden tunnistamiseen. Professori Massimo Pigliucci julisti kirjan ja ”Intelligent Design” -liikkeen BioScience -lehdessä uudeksi pyhäksi sodaksi tiedettä vastaan, koska Dembski vihjasi kirjassaan kehittämiensä menetelmien sopivan myös darvinismin arviointiin. Kirja-arvostelu oli niin ala-arvoinen, että Mark Vuletic teki arvostelusta arvostelun ja osoitti, että Pigliucci epäonnistui Dembskin argumenttien kumoamisessa.

Pigliuccin käyttämä menetelmä on tyypillinen kaiken darvinismia vastaan suunnatun kritiikin tyrmäämiseen. Menetelmä on yksinkertainen ja helposti opittavissa. Ensiksi Pigliucci teki selväksi, että tiede on valistuksen ajan mahtava voima, jonka vastakohtana on fanaattinen uskonnollinen fundamentalismi. Toiseksi hän otti käyttöön termin kreationismi ja korosti sen yhteyttä astrologiaan ja uskoon maan litteyteen. Kun näin on synnytetty stereotypia, hän totesi kolmanneksi, että intelligent design on ”valetiedettä”. Neljänneksi hän väittää, että darvinismi selittää aivan tyydyttävästi kaikki biologian ilmiöt. Kaikki kritiikki on siis täysin turhaa.

Dembskin tutkimustyö keskittyy suunnittelun havaitsemiseen. Pigliucci huitaisee Dembskin perustelut sivuun ja toteaa, että kaikki luonnossa on sattumanvaraisen muuntelun ja luonnonvalinnan synnyttämää. Näin ajatus suunnittelusta on sivuutettu ilman mitään selityksiä biologian nano-koneiden alkuperälle kuten Dembski hyvin perustellen osoittaa.

Eräs pieni esimerkki luonnon nanotekniikasta on edellisessä kirjoituksessani käsittelemäni bakteerin sähkömoottori, joka pyörii hapon voimalla yli 50 000 kierrosta minuutissa ja auttaa bakteeria suunnistamaan kosteassa ympäristössään. Tämän moottorin hienorakenne – roottori, staattori, tiivisterenkaat, vetoakseli, laakerit ja potkuri – vaatii lukuisten monimutkaisten proteiinien yhteistyötä. Tuhansista bakteerimoottoria käsittelevistä julkaisuista yksikään ei edes yritä selittää moottorin darvinistista syntymekanismia. Miksi darvinisteilla on niin suuri luottamus teoriansa voimaan, jos se ei selitä edes yksinkertaisten biologisten systeemien alkuperää?

Tässä vaiheessa Pigliucci ottaa viidenneksi hihastaan pelottavan “ässäkortin”: aukkojen Jumala. Oikea tiede etsii ilmiöille luonnollisia selityksiä! Intelligent design -liike sivuuttaa ongelmat väitteellä: ”Jumala teki sen”. Dembski toteaa, että kyse ei ole yliluonnollisten ilmiöiden vaan älykkäästi suunniteltujen ilmiöiden tunnistamisesta. Rikostutkimus, arkeologia ja SETI-ohjelma (älyllisen elämän etsiminen maailmankaikkeudesta) käyttävät juuri Dembskin kehittelemiä menetelmiä suunnitellun kohteen tunnistamiseen. Suunnittelun poistamin biologiasta johtuu materialistisesta filosofiasta – ei siitä, että biologisten mekanismien alkuperä olisi kyetty selittämään. Dembskin mukaan älykkyys jättää jälkeensä tunnistettavan ”jäljen”, jota hän kutsuu spesifioiduksi kompleksisuudeksi.

Darvinisteilla ei ole aavistustakaan miten bakteerimoottorin kaltaiset systeemit olisivat voineet kehittyä. Tiedämme, että älykkyys mahdollistaa korkean teknologian järjestelmien kehittämisen. Pigliucci kuitenkin väittää, että suunnitteluun vetoavat ovat tietämättömiä ja darvinistit tietävät miten biologiset järjestelmät syntyivät. Jos luonnontiede tyytyisi tutkimaan luonnon mekanismeja, ei mitään ongelmaa syntyisi. Tieteen yritys selittää koko maailmankaikkeuden ja elämän historia ateistisesta lähtökohdasta käsin johtaa väistämättä törmäyskurssille. Tieteen tulisi olla totuuden etsimistä – ei materialistisen maailmankuvan pönkittämistä.

Evoluution ihmeellinen maailma, 2/3

Osa 2: Kolibakteerin sähkömoottori – haaste evoluutiolle
Prof. Matti Leisola

Suolistossa elävää kolibakteeria (Escherichia coli) liikuttaa kuusi pientä sähkömoottoria, joita mahtuisi jonoon 30.000 kappaletta millimetrin matkalle. Kukin moottori koostuu viidestä toimivasta perusosasta. Siima vastaa laivan potkuria. Sen pyöriminen synnyttää bakteeria liikuttavan työntövoiman. Siima liittyy kulmakappaleen avulla pyörimisakseliin, jota laakeri pitää paikallaan solukalvossa ja bakteerin seinässä. Rotaatioakseli ja siima pyörivät vetoproteiinin avulla. Vaikka bakteerin moottoria on tutkittu molekyylitasolla intensiivisesti, biokemistit eivät vielä ole saaneet selville sen toiminnan kaikkia yksityiskohtia. Moottoria pyörittää solukalvon yli vaikuttava 0,2 voltin protonigradientti. Pyörimisnopeus on maksimissaan 54 000 kierrosta minuutissa. Moottoreiden voimalla bakteeri liikkuu jopa 65 kertaa itsensä mittaisen matkan sekunnissa. Tämä vastaa ihmisen uintinopeutta 400 km/h. Moottorin kytkin voi tarvittaessa muuttaa moottorin pyörimissuuntaa, jos bakteerin suunnistusjärjestelmä antaa tarvittavan signaalin.
Bakteerin moottori
Evoluutioteorian mukaan on joskus täytynyt olla olemassa bakteeri, jolla ei vielä ollut sähkömoottoria ja siihen liittyvää ohjausjärjestelmää. Millä todennäköisyydellä bakteerimoottori syntyisi evoluutioteorian olettaman mekanismin kautta? (Alla olevat laskelmat kirjasta Evoluutio – kriittinen analyysi, Scherer, Junker, Leisola (toim.), Datakirjat, 2000, ss.129-133. www.datakirjatkustannus.fi). Moottori tarvitsee ainakin jokaisen viidestä edellä mainitusta perusosasta. Jos yksikin näistä perusosista puuttuisi, ei syntynyt rakenne kykenisi toimimaan bakteerin moottorina, eikä keskeneräisen moottorin osia tuottava bakteeri selviäisi hengissä. Se ei siis olisi enää käytettävissä tulevassa evoluutioprosessissa. Molekyylibiologisesti ei ole perusteltua olettaa, että vain nämä viisi osaa kykenisivät edes epätäydellisesti hoitamaan tehtävän, johon nykyisin tarvitaan yli 40 proteiinia. Näitä proteiineja ja niihin liittyviä säätelyelementtejä koodaaviin geeneihin kuuluu yli 60 000 emäsparia eli geneettisen kielen koodimerkkiä. Moottorin osien määrä on seuraavassa laskelmassa aliarvioitu evoluutiohypoteesin eduksi.
Toimiva moottori olisi haitallinen, jos sitä ei kyettäisi ohjaamaan. Alusta lähtien on täytynyt olla olemassa ohjausjärjestelmä, jonka on täytynyt koostua vähintään yhdestä sensoriproteiinista ja yhdestä signaalin välitysproteiinista. Tämäkin on yksinkertaistus, koska ei ole olemassa mitään molekyylibiologista syytä olettaa, että nämä kaksi proteiinia yksinään voisivat hoitaa tehtävän, johon nykyisin tarvitaan ainakin kahdeksan eri proteiinia.
Teemme jälleen yksinkertaistuksen ja oletamme, että kaikki mutaatiot tapahtuivat yhtä suurella todennäköisyydellä kuin pistemutaatiot. Oletamme lisäksi evoluutiohypoteesin hyväksi, että mutaatiotiheys oli kymmenen kertaa suurempi maapallon varhaisaikoina kuin nykyisin eli 10–8. Jos geeni koostuu 1000 emäsparista, niin minkä tahansa mutaation todennäköisyys tässä geenissä on 1000 * 10-8 = 10–5.
Oletamme, että uuden toiminnan syntymiseen riittää kolme täysin mielivaltaisessa geenin kohdassa tapahtunutta mutaatiota. Oletus on ristiriidassa kaiken kokeellisen tiedon kanssa. Geenissä voi tapahtua kymmenittäin mutaatioita ilman, että sen toiminta häiriytyy. Uuden rakenteen synnyttämiseen tarvitaan paljon enemmän mutaatioita tarkasti määrätyissä paikoissa. Oletamme kuitenkin, että kolme mutaatiota riittää uuden toiminnan synnyttämiseen, koska ei tarkkaan tiedetä, kuinka monta mutaatiota todella tarvitaan ja mitkä näiden mutaatioiden yhdistelmät synnyttävät toivotun funktion. Siksi oletamme suoraviivaisesti, evoluutionäkemyksen eduksi, että kaikki mahdolliset yhdistelmät tuottavat toivotun tuloksen.
Tarvitsemme siis yhteensä ainakin 3 * 7 = 21 mutaatiota muuttaaksemme seitsemän proteiinia moottorin ja sen ohjausjärjestelmän osiksi. Näiden mutaatioiden on tapahduttava kahdentuneissa (duplikoituneissa) geeneissä, jotta normaali solun toiminta ei estyisi. Siksi tarvitsemme vielä lisäksi 7 geeniduplikaatiota. Toisistaan riippumattomat 21+7 muutosta tapahtuvat todennäköisyydellä (10-5)28 = 10–140. Oletamme, että meret ovat olleet täynnä bakteereita koko maapallon oletetun 4,6 miljardin vuoden historian ajan. Todennäköisyys sille, että toivotut 28 mutaatiota olisivat joskus esiintyneet jossain maapallon historian 1046 bakteerista, on 10–140 * 1046 = 10–94. Käytännössä näin epätodennäköistä tapahtumaa voidaan pitää mahdottomana.
Todellisuus on yksinkertaista laskelmaamme hieman monimutkaisempi. Evoluutioteoriaa suosivissa lähtö-olettamuksissa jätimme puutteellisten tietojen vuoksi huomioimatta esimerkiksi geneettisen ajautumisen, epätäydellisten moottorin osien periytymisen sekä periytyviin osiin kohdistuvat valintatapahtumat ja haitalliset mutaatiot. Näistä epävarmuustekijöistä huolimatta laskelma osoittaa, että toimivan bakteerimoottorin syntyminen evoluutiomekanismeilla sattuman ja valinnan kautta on hyvin epäuskottava tapahtuma. Makroevoluution mekanismia ei siis tunneta. Sattuma vaikuttaa aivan toiseen suuntaan eli tuhoavasti.
Yersinia pestis on läheistä sukua kolibakteerille. Se on ruttoa aiheuttava bakteeri. Sitä on aina pidetty liikuntakyvyttömänä. Geenitutkimus on osoittanut, että sillä on kaikki sähkömoottorin rakentamiseen tarvittavat geenit. Sen säätelygeenissä on tapahtunut yksi pistemutaatio. Tämä yksi virhe on tehnyt bakteerista liikuntakyvyttömän ja sen kaikista moottoriin liittyvistä geeneistä hyödyttömiä. Hyödyttömiksi tulleisiin geeneihin voi ilmestyä lisää sattumanvaraisia mutaatioita, koska valinta ei enää karsi virheitä pois. Yersinian moottorigeeneistä löytyykin kaksi muuta virhettä.
Evoluutio edellyttää uutta synnyttävää hitaasti etenevää prosessia. Kokemus osoittaa päinvastaisen prosessin olemassaolon – informaatiota menetetään sattumanvaraisissa mutaatioissa.
Molekyylitasolla toimivaa nanomoottoria on yritetty rakentaa tekniikan keinoin. Amerikkalaiselta tutkimusryhmältä (Kelly TR, De Silva H, Silva RA. Unidirectional rotary motion in a molecular system. Nature. 1999; 401:150-152) vei neljä vuotta rakentaa bakteerimoottoria paljon yksinkertaisempi 78 atomin moottori, joka kuitenkin toistaiseksi pysähtyy 120 asteen pyörähdyksen jälkeen. Hollantilaiset ja japanilaiset tutkijat (Koumura, Ziljlstra, van Delden, Harada, Feringa, Light-driven monodirectional molecular rotor, Nature. 1999; 401:152-155) ovat puolestaan kehittäneet 58 atomista koostuvan moottorin, joka pyörii taukoamatta valon fotonienergialla. Yksi kierros kestää kuitenkin useita minuutteja. Lisäksi moottori ei toimi huoneenlämmössä, vaan tarvitsee 60 asteen lämpötilan pyöriäkseen.
Kolibakteeria, jota pidetään usein primitiivisenä ja yksinkertaisena eliönä, voidaan täydellä syyllä kutsua nanoteknologin unelmaksi (www.aip.org/pt/jan00/berg.htm). Edellä kuvatun sähkömoottorin ja potkurin lisäksi sen perusvarustukseen kuuluu partikkelilaskin, nopeusmittareita ja vaihdelaatikkoja. Sen DNA:ssa on 4.639.221 koodikirjainta ja 4.288 geeniä, joista useimmat koodaavat proteiineja. Näistä vain noin 60 %:n toiminta tunnetaan.
Tämä bakteerimoottoria käsittelevä osa kirjoituksestani on sopiva päättää arvostetussa Cell-lehdessä olleeseen toteamukseen: ”Moottorin mekanismi säilyy arvoituksena…Enemmän kuin muut moottorit, flagella muistuttaa ihmisen suunnittelemaa konetta” (DeRosier D.J. , ”The Turn of the Screw: The Bacterial Flagellar Motor,” Cell, Vol. 93, 1998, pp.17-20). Ainoastaan usko darvinistiseen fundamentalismiin estää ihmistä tekemästä oikeaa johtopäätöstä.

Evoluution ihmeellinen maailma, 1/3

Osa 1: Maailmankuvien kamppailu
Prof. Matti Leisola

Yhdysvallat on monessa suhteessa maailman johtava valtio. Sitä leimaa kuitenkin eräs omituisuus. Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että noin 45 % amerikkalaisista uskoo Jumalan luoneen maailman ja elämän lähes nykyisen kaltaisena noin 10 000 vuotta sitten. Toiset 45 % uskoo, että Jumala ohjasi evoluutiota ja vain 10 % uskoo ateistiseen (materialistiseen, naturalistiseen) käsitykseen maapallon ja elämän historiasta. Päinvastoin kuin Suomessa näistä kysymyksistä myös keskustellaan avoimesti. Avoimesta keskustelusta seuraa, että jokaisella on mahdollisuus saada aiheesta todellista tietoa. Maamme johtava mielipiteen muokkaaja, Helsingin Sanomat, ei tällaista avointa keskustelua salli vaan on ottanut selkeän ateistisen linjan tiedeuutisissaan.

Pyrin tässä kolmiosaisessa artikkelisarjassa kertomaan aluksi aiheen taustoja, ottamaan seuraavaksi konkreettisen esimerkin darvinistisen näkemyksen ongelmista ja kuvaamaan lopuksi miten vakaumuksellinen darvinisti suhtautuu kehitysoppia vastaan suunnattuun arvosteluun. Varsinainen taistelurintama asettuu linjalle naturalismi vai teismi. Onko elämä syntynyt pelkästään luonnollisten prosessien seurauksena vai onko elämä luotu tiettyä tarkoitusta varten. Kumpikin näkemys sisältää monia erilaisia käsityksiä siitä miten elämä on kehittynyt tai luotu. Näitä näkemyksiä on koottu oheiseen listaan.

Erilaisia näkemyksiä elämän synnystä ja kehityksestä:

Neodarwinismi: Biologisen maailman hidas kehittyminen alkusolusta nykyiseen monimuotoisuuteen mutaatioiden ja valinnan seurauksena.

Punktualismi: Nopea kehitys pienissä reunapopulaatioissa. Teoria pyrkii selittämään hitaan kehityksen todisteiden puuttumisen fossiiliaineistossa.

Neutraaliteoria: Evoluutiota ei ohjaa valinta vaan täysin sattumanvaraiset mekanismit.

Panspermia: Elämä on tullut ulkoavaruudesta, koska se on liian monimutkaista syntyäkseen maapallolla kemiallisten prosessien seurauksena.

Kreationismi: Luominen tapahtui Raamatun luomiskertomuksen kuvaamalla tavalla. Biologinen maailma on luotu suhteellisen vähän aikaa sitten nopeasti ja valmiina. Vedenpaisumus selittää oleelliset geologiset tapahtumat.

Intelligent Design: Älyllinen suunnittelu luonnossa on havaittavissa tieteellisin menetelmin. Näkemys ei ota kantaa siihen, kuka suunnittelija on.

Intelligent design liike on saanut hyvin paljon huomiota osakseen. Yli 700 eri alojen tutkijaa on julkisesti ilmaissut tyytymättömyytensä darvinismiin. Liikkeestä on kirjoitettu etusivun artikkeleita esimerkiksi New York Times -lehdessä huhtikuussa 2001 ja Los Angeles Times -lehdessä maaliskuussa 2001. Oma lehdistömme on pitänyt meitä täydellisessä uutispimennossa näistä merkittävistä tapahtumista. Seuraavassa on lyhyesti esitelty eräitä liikkeen edustajia ja heidän ajatteluaan.

Fysikaalisen kemian professori Charles Thaxton kirjoitti vuonna 1984 yhdessä Walter Bradleyn ja Richard Olsonin kanssa kirjan ”The Mystery of Life’s Origin” – Elämän Alkuperän Salaisuus. He osoittavat, että elämän synty on ainutkertainen historiallinen tapahtuma, jota ei voi tieteen keinoin tutkia. Meillä ei ole heidän mukaansa mitään perusteita uskoa, että elämä voisi syntyä aineen ominaisuuksista käsin ilman ohjausta.

Australialainen molekyylibiologi Michael Denton kirjoitti vuonna 1985 kirjan ”Evolution – a Theory in Crisis” – Evoluutio – Teoria Kriisissä. Denton osoittaa miten elämä ei suostu taipumaan darvinistiseen malliin ja miten evoluution todisteet ovat kauttaaltaan hataria. Denton ihmettelee miten niin heikolla perustalla seisova teoria on voinut mullistaa koko länsimaisen ajattelun.

Vuonna 1991 rikosoikeuden professori Phillip E. Johnson julkaisi kirjan nimeltä ”Darwin on Trial” – Darwin tuomiolla. Johnson osoittaa miten darvinismin voima ei ole todisteissa vaan naturalistisessa filosofiassa. Johnson on kirjoittanut useita kirjoja, joissa hän hyvin perustellen kritisoi tieteen perustana olevaa naturalismia. Hänen yleistajuinen kirjansa ”Evoluution Maailmankuva” julkaistiin suomeksi vuonna 2000.

Biokemian professori Michael Behe kirjoitti vuonna 1996 kirjan ”Darwin’s Black Box” – Darwinin Musta Laatikko. Behe osoittaa miten biologinen maailma koostuu molekyylikoneista, joita hän kutsuu redusoimattoman monimutkaisiksi. Tällä hän tarkoittaa, että niitä ei ole mahdollista yksinkertaistaa tai ne menettävät toimintakykynsä. Hän ottaa esimerkiksi veren hyytymisen, näköaistin ja bakteerin sähkömoottorin ja vertaa niitä rotanloukkuun. Rotanloukku, joko toimii tai ei. Ei ole mahdollista rakentaa rotanloukkua tai biologisia koneita pienin askelin. Behe osoittaa, että evoluutiota koskeva kirjallisuus keskittyy selittämään miten biologinen kone voi muunnella – ei miten se on voinut syntyä. Behen toinen kirja – ”The Edge of Evolution” – osittaa miten darvinistisen mekanismin luomisvoima rajoittuu hyvin kapealle alueelle.

Matemaatikko ja filosofi William Dembski julkaisi vuonna 1998 kirjan “The Design Inference” – Johtopäätöksenä suunnittelu. Hän antaa Behen näkemyksille tilastomatemaattisen tulkinnan ja kehittää suodattimen, jolla voidaan erottaa suunniteltu sattumanvaraisesta. Dembskin vuonna 1999 ilmestynyt kirja ”Intelligent Design” –Älykkään suunnitelman idea on julkaistu suomeksi. Dembskin käyttämä käsite ”spesifinen kompleksisuus” kertoo biologiaan sovellettuna, että biologinen informaatio ja biologiset koneet ovat suunnittelun tulosta. Dembski perustelee näkemyksiään vielä syvällisemmin äskettäin ilmestyneessä kirjassaan ”No Free Lunch” – Ei Ilmaisia Lounaita.

Biologi Jonathan Wellsin kirja ”Icons of Evolution” – Evoluution Ikonit, käy läpi tärkeimmät evoluution todisteet. Wells osoittaa, että koulussa mieliimme iskostetut kuvat elämän syntyä matkivasta laitteistosta, eri eläinten sikiön kehityksen samanlaisuudesta, perhosten värimuuntelusta, elämän sukupuusta, lentoon lähtevistä dinosauruksista, lintujen nokan koon muuntelusta, hevosen ja ihmisen kehityssarjoista ym. ovat joka suoria valheita, harhaanjohtavia ja parhaimmillaankin todiste jostain muusta kuin todellisesta makroevoluutiosta.

Mikrobiekologian professori Siegfried Scherer on lähes 20 vuoden ajan kehitellyt yhdessä Reinhard Junkerin ja lukuisien muiden tutkijoiden kanssa kirjaa ”Evolution – ein kritisches Lehrbuch”, joka ilmestyi suomeksi vuonna 2000 nimellä Evoluutio – Kriittinen analyysi. Kirja on perusteellinen katsaus evoluutioteorian biologisiin ja paleontologisiin ongelmiin. Kirjan pitäisi kuulua jokaisen lukiolaisen perusvarustukseen. Se tasapainottaa lukion biologian opetuksen yksipuolista evoluutioteoriaa koskevaa aineistoa.

Yhteistä kaikille edellä mainituille tiedemiehille on tieteellinen evoluutioteorian kritiikki. Kaikille aiheesta kiinnostuneille ja englanninkieltä taitaville suosittelen seuraavia evoluutiokriittisiä internet-sivuja: www.arn.org, www.discovery.org, www.icr.org. Saksankielellä löytyy seuraavalta sivulta aineistoa www.wort-und-wissen.de . Taiteilija Kimmo Pälikkö on kirjoittanut aiheesta nasevia kirjoituksia, jotka löytyvät osoitteesta www.taustaa.fi.

Evoluution rajat vahvistuvat

Biokemian professori M. Behe on kirjoissaan Darwin’s Black Box ja The Edge of Evolution käsitellyt kriittisesti sitä, pystyykö makroevoluutioteoria todella selittämään uusien biologisten ja biokemiallisten rakenteiden synnyn.
Darwins Black Box – kirjassa hän esitteli biokemiallisia useista komponenteista koostuvia järjestelmiä, joiden kehittyminen vähittäisin muutoksin on erittäin epätodennäköistä, koska kaikkien systeemin osien täytyy olla toiminnassa ennenkuin eliö saas valintaedun.
Tuoreessa The Edge of Evolution – kirjassa Behe tarkastelee merkittävää empiiristä aineistoa mutaatio ja luonnonvalinta -mekanismin suorituskyvystä. Esimerkiksi malarialoisen valtava populaatiokoko (loisia on parhaillaan elossa enemmän kuin useimpien lajien yksilöitä tulee koskaan olemaan). Loisessa on tapahtunut vain vaatimattomia sopeutumia mikä osoittaa, että makroevoluutioteoria ei pysty luomaan olennaisesti uusia rakenteita ja systeemejä. Samaan suuntaan viittaavat kolibakteereilla ja banaanikärpäsillä tehdyt mutaatiokokeet sekä HI virukseen liittyvä tutkimus.

Kehitysoppiin uskovat ovat epätieteellisellä tavalla yleistäneet pientä ja rajallista muuntelua koskeva empiiriset havainnot siihen kertaluokkia suurempaan väitteeseen, että sama mutaation ja luonnonvalinnan mekanismi saisi aikaan olennaisesti uusia rakenteita ja biologisia perusryhmiä (uusia lajeja syntyy pienen muuntelun kautta vain silloin, kun uusia lajeja määritellään riittävän pienien muutoksien perusteella). Tämä ekstrapolaatio ei ole pelkästään vailla todisteita vaan sitä vastaan on vahvaa empiiristä näyttöä.

Blogissaan Behe käsittelee tärkeintä kirjaansa kohdistuvaa kritiikkiä. Sekä kritiikki että Behen vastaus on alunperin julkaistu Genetics-julkaisusarjassa (tässä, tässä ja tässä).

Perusidea kritiikin kritiikissä on, että koska kahden mutaation välivaihe, eli ensimmäisen mutaatio, on todennäköisesti hieman haitallinen, Behen yksinkertainen lasku on realistinen. Tämänkin esimerkin perusteella on siis selvää, että kehitysoppi kohtaa nimenomaan sen olennaisiin yksityiskohtiin kohdistuvaa tieteellistä kritiikkiä.

Evoluutio pystyy siis tuottamaan pientä muuntelua, jota havaitaan ja joka on tarpeellinen mekanismi eliöille ympäristön muutoksien takia. Mutta evoluutiolla on rajat, olennaisesti uusia rakenteita ja systeemejä se ei saa aikaan.
Tieteelliseen auktoriteettiuskoon turvaavalla keisarilla on siis kyllä sukat jalassa, mutta tärkeimmät väitetyt vaatekappaleet ovat kuviteltuja.

http://biologicinstitute.org/2009/02/01/bold-biology-for-2009/

Geneettiset algoritmit ja evoluutio

Tuore Aamulehden artikkeli ( http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/124711.shtml ) geneettisistä algoritmeista on hyvä esimerkki siitä mitä mutaatio-luonnonvalinta -tyyppisillä algoritmeilla saadaan aikaan. Tieteen päivien tapaan Vanhalakan juttu on kuitenkin yksipuolinen ja aivan liian yleistävä.

Juttu liian yleistävä siksi, että hissien parantaminen osin satunnaisella ja perintäominaisuuden omaavalla algoritmilla ei todista mutaation ja luonnonvalinnan voivan selittää eliöiden miljoonia kertoja suuremman monimutkaisuuden. Hissien parantelu on pientä muuntelua, jota asiantuntijan säätämä ja usein jopa ohjaama algoritmi optimoi hieman. Eliöissä on paljon monimutkaisia rakenteita, joiden jokainen osa on oltava valmiina ennenkuin eliö saa valintaedun. Itse asiassa kokeilut geneettisillä algoritmeilla kuten Avida ja ev osoittavat, että tällaisten rajojen yli ei päästä, ellei välivaiheille anneta etua (käyttäjän toimesta). On myös huomattava, että tietokoneilla päästään melko helposti suuriin sukupolvien ja yksilöiden määriin, joten biologisilla eliöillä ei ole mitenkään selvästi enemmän resursseja käytössään verrattuna algoritmeihin. Silti algoritmeilla optimoidaan vain verrattain pieniä, kompleksisuudeltaan alle yhden proteiinin tasoisia ongelmia. Algoritmit kertovat siis enemmänkin evoluution rajoista. Tätä puolta geneettisistä algoritmeista ei tieteen päivillä eikä Aamulehden jutussa mainittu.

Kuten useimmat geneettisiä algoritmeja käyttäneet tietävät, algoritmin käyttäjän täytyy miettiä melko tarkkaan ongelmansa rakenne ja algoritmin yksityiskohdat jotta hyvä ratkaisu löytyisi. Tätähän geneettisten algoritmien käyttäjät usein tekevät työkseen: he suunnittelevat algoritmin sopivaksi ongelmaansa. Onkin osoitettu, että informaatiota ei synny millään algoritmilla ilmaiseksi. Keskiarvoisesti kaikkien mahdollisten ongelmien yli, mikään algoritmi ei toimi sokeaa sattumaa paremmin. Algoritmi on valittava edeltäkäsin sopivasti tehtävää varten ja siihen on syötettävä informaatiota sopivissa muodoissa, tämä kaikki on älykästä suunnittelua. (Ja suunnittelijan avustamanakin kyse on pikemminkin eliöiden perusryhmän/heimon sisäistä muuntelua vastaavista tuloksista.)

Aiheesta löytyy tasapainoisia teknisiä papereita osoitteessa
http://marksmannet.com/EILab/Publications.html