Seuraako siitä mitä on (tiede, jos se on oikeassa) se miten pitäisi olla (moraali, jos se on oikeassa)?
Ei aukottomasti, mutta sillä miten ajattelemme asioiden olevan, on tietenkin seurausta sille miten ajattelemme että niiden pitäisi olla. Ja mikä tärkeintä, myös moraalilla pitäisi olla perustelut, jolloin se välttämättä kytkeytyy siihen mitä on.
Lue loppuun
Samalla kun muistamme 7.11. Jokelan erittäin ikävän koulusurman uhreja, on hyvä kysyä mistä syistä tragedia saattoi johtua. Media ei oikein tunnu huomanneen Pekka-Eric Auvisen melko loogista ajattelua hänen julkilausumassaan (http://oddculture.com/2007/11/07/the-pekka-eric-auvinen-manifesto/). Monet Auvisen kommentit näyttävät olevan kuin suoraan Darwinin ja esim. Dawkinsin ajattelusta, erona vain on, että valitettavasti Auvinen vei yhden tuon ajattelun luontevan johtopäätöksen käytännön tekoihin.
TV1:n tiedeohjelma Prisman 1.10. näyttämä dokumentti ID:stä ja kreationismista ei juuri tieteellistä antia tai asian tasapuolista käsittelyä sisältänyt, Prisman omien sivujen antamasta ennakkokuvasta poiketen. Dokumentti leimaa ID-teorian lähinnä poliittiseksi voimaksi pelotellen useassa käänteessä fundamentalismilla ja jopa teokratialla. Ollaanpa rehellisiä: jokaisella teorialla on poliittinen elementtinsä ja tieteentekijät poikkeuksetta yrittävät saada muitakin uskomaan teoriaansa. Tämän asian paisuttelu ID-teorian kohdalla ja kehitysopin huomattavasti vahvemman poliittisen ulottuvuuden (Hitlerin rodunjalostus, nykyinen monopoli koulutuksessa, monet eturyhmät kuten ACLU, epäilijöiden erottamiset) ja valtavan rahoituksen (verovarat) unohtaminen on älyllisesti epärehellistä. Suunnitteluun luonnon takana on uskottu jo pitkään ja siihen uskoivat modernin tieteen merkittävimmät nimet kuten Newton, Boyle, Pascal, Maxwell, Faraday jne., ja suunnitteluun kannattajat synnyttivät demokratian, eivät teokratiaa. Toisaalta kun materialismille on annettu monopoliasema yhteiskunnassa, tuloksena on ollut Stalinin, Maon ja Pol Potin hirmuhallinnot, ihmisarvolla kun ei enää ole perusteluja materialismissa, ihminen on materialismin alla karjaa.
Dokumentti olettaa kehitysopin uusdarwinistisessa muodossaan todeksi ilman perusteluja. Asiaa oletetaan tieteeseen vedoten niin monta kertaa, että katsoja kokee olevansa väärässä jos uskaltaa kehitysoppia epäillä. Ohjelmaa katsoessa tuli tunne, että kehitysopin kyseenalaistaja on jotenkin erittäin vaarallinen. Syy jäi epäselväksi. Tämä on modernia propagandaa parhaimmillaan ja pahimmillaan. Voidaankin kysyä onko tiededokumentissa tieteen auktoriteettiin vetominen tieteellistä, ja onko tutkiva journalismi liikaa pyydetty tiedeohjelmalta?
Lue loppuun
(Allaoleva prof. Matti Leisolan kirjoitus ID-teoriasta ilmestyi Aamulehdessä. Onnittelut Aamulehdelle sen ennakkoluulottomasta linjasta.)
ÄLYKKÄÄN SUUNNITELMAN IDEA
Ei ole aivan yhdentekevää onko ihminen pohjimmiltaan aineen, ajan ja sattuman synnyttämä vai älykkään suunnittelun tulos. Pohdinnan johtopäätökset ovat merkittäviä ja koskettavat koko inhimillistä toimintaa.
Kuuma peruna
Tällä hetkellä mikään muu biologisia tieteitä koskettava aihe ei herätä yhtä paljon kiinnostusta ja intohimoja kuin ajatus älykkäästä suunnittelusta (ID; intelligent design). Aiheesta keskustellaan Yhdysvaltain lisäksi esimerkiksi Hollannissa, Iso-Britanniassa, Italiassa ja Ranskassa. Äskettäin Saksan suurin viikkolehti Stern haastatteli kahta ID-liikkeen edustajaa.
Jotkut perinteisen darvinismin kannattajat taistelevat näkemyksensä puolesta hyvinkin aggressiivisin ja propagandistisin keinoin. Richard Dawkins esimerkiksi nimittelee evoluutioon kriittisesti suhtautuvia “tietämättömiksi, tyhmiksi tai hulluiksi (tai pahoiksi)”. Toinen esimerkki darvinistisesta hysteriasta on Richard von Sternbergin joutuminen valtavan painostuksen ja valehtelukampanjan kohteeksi työpaikallaan Smithsonian instituutissa, kun hän lehden toimittajana hyväksyi älykästä suunnittelua tukevan artikkelin tiedelehteen. Tapaus johti viralliseen tutkintaan. Asiasta voi lukea tarkemmin hänen nettisivuiltaan.
Lue loppuun
Richard Dawkins, Daniel Dennett ja Sam Harris ovat fundamentalistisen ateismin saarnamiehiä joiden jotka eivät tunnu edes olevan perillä vastapuolen argumenteista (kuten A. Plantingan, R. Swinburnen, T. Puolimatkan argumentit).
Dawkins toivoo meidän kuvittelevan yhteiskunnan jossa ei ole uskontoja ja maalaa sen utopistisilla väreillä käyttäen länsimaista kristinuskosta nousevaa moraalioptimia. Totuus ateismista on kuitenkin aivan muuta eikä meidän tarvitse kuvitella ateistista yhteiskuntaa, Stalinin Neuvostoliitto, kommunistinen Kiina, puna-khmeerit ja Pohjois-Korea ovat todellisia esimerkkejä. Myös Hitlerin pääasialliset ihanteet olivat Darwin ja ateisti Nietche. Ateistiset valtiot ovat tappaneet tuhansia kertoja enemmän ihmisiä sata kertaa lyhyemmässä ajassa kuin kristinusko (Islam jää näiden väliin, islam on rauhan uskonto islamistien kesken, muu maailma määritellään koraanissa sodan huoneeksi.) Dawkins ei tunnu ymmärtävän että perimmäinen ongelma on paha ihmisluonto ja joka uskon edustajista voidaan valita hyviä ja pahoja esimerkkejä, joista Dawkins sitten valikoi esimerkkejä epärehellisesti. Todellinen kysymys on, mihin suuntaan mikin usko ohjaa pahaa ihmistä. Ateismissa moraali ei ole perusteltavissa joten se päästää pahan valloilleen. Ateismissa ei myöskään voida perustella ihmis- tai eläinarvoa, joten se tyypillisesti johtaa totalitaarisiin valtioihin, vallanpitäjillä ei ole mitään syytä rajoittaa luontaisia valtapyrkimyksiään. Tästä johtuen ateistiset hallitukset ovat olleet totalitaristisia, kuten Stalinin, Mao Zedongin, Pol Potin ja Hitlerin (jonka idoli oli Nietsche) hallintatavat osoittavat.
Toistaiseksi Dawkins on ollut kritiikiltä onnellisesti suojassa, kieltäytyen väittelyistä toisin ajattelevien tiedemiesten kanssa ja leikaten omasta dokumentistaan pois kristityn teologin haastattelun, joka olisi osoittanut Dawkinsin argumenttien heikkouden. (Kysymykset eivät olleet sallittuja myöskään suomessa kun Dawkins vastaanotti Yrjö Reenpää palkinnon 2005.)
Lisätietoa Dawkinsin virhepäätelmistä esim. tästä linkkikokelmasta . Kannattaa myös kuunnella Dawkinsin ja Quinnin väittely ( http://catholiceducation.org/articles/science/quinndawkins2.MP3 ja http://catholiceducation.org/articles/science/sc0086.htm) sekä hauska ja tarkkasilmäinen ironia-audio youtubesta. Dawkinsin kirjaa käännetään valitettavasti suomeksi parhaillaan, joten tätäkin huuhaata vastaan kannattaa jokaisen toisinajattelijan olla valmistautunut, muuten voi kompastua. Toivottavasti tälläinen hyökkäävä ateismi ja asenteiden koveneminen rohkaisee kristittyjä tutustumaan uskonsa hyviin perusteluihin(vaikkapa tämä kirja ja tämä noin aluksi).
Edellämainitut uus-ateistit myyvät omaa materialistista uskoaan tieteen nimissä ja tämä uppoaa niihin jotka suhtautuvat tieteen auktoriteetteihin ja tieteen nimissä kulkeviin väitteisiin kritiikittä (joka tietysti on erittäin epätieteellistä). ID:n on osaltaan tärkeää olla muistuttamassa siitä että materialismi on vain yksi tieteenfilosofia eli uskomus tieteestä ja se pitäisi erottaa varsinaisesta empiirisestä tieteestä.
N. Shanksin tuore ID:tä kritisoiva kirja on lähinnä väärinymmärryksillä ratsastamista:
http://www.discovery.org/scripts/viewDB/ filesDB-download.php?command=download&id=1177
Kannattaa lukea tuo D. Ratzschin kirja-arvostelu niin osaa välttää suurta osaa ID:tä vastaan esitetyistä yleensä filosofisista vastaväitteistä.
Ohessa ote lääkäri Pekka Reinikaisen alustuksesta jossa on osin perus-ID:n yli meneviä johtopäätöksiä, mutta avointa mieltä tämä ei estä harkitsemasta argumenttia (Tässäkin on asymmetria: esim. ateismin saarnamies Dawkins sekoittaa keskenään tiedettä ja ateistista uskontoa mutta samat mielet jotka sulkeutuvat kun joku muu uskonto mainitaan tieteen yhteydessä, eivät sulkeudu Dawkinsin kohdalla. Tässä näkyy yksi nykypäivän myyteistä):
Luominen vai evoluutio?
On tunnettu tosiasia, että kehitysoppiin kriittisesti tai suunnitteluun myönteisesti suhtautuvia vainotaan usein ammatillisesti tiedeyhteisössä. Tämä on asiaintila valitettava tieteen objektiivisuuden kannalta. Alla evoluutioon uskovan tutkijan kommentti asiasta:
Suositun ”Evoluutio – kriittinen analyysi” -kirjan toinen painos on ilmestynyt. Saksassa kirjasta on otettu jo kuusi painosta ja kirjaa on myyty useita kymmeniä tuhansia. Ensimmäinen suomenkielinen painos, 2 600 kpl, myytiin nopeasti loppuun. Nyt ilmestynyt kirjan toinen painos on pehmeäkantinen ja hinnaltaan entistä edullisempi. Tarkempia tietoja www.datakirjatkustannus.fi. Kirjan aiemman painoksen esipuhe ja luvut 5 ja 6 ovat nähtävissä tästä. Alla vielä ote kirjan ajankohtaisliitteestä:
Aikamme ehkä terävimmän filosofin Alvin Plantingan arvio Richard Dawkinsin tuoreesta ”The God Delusion”-kirjasta on saatavilla osoitteesta http://www.christianitytoday.com/bc/2007/002/1.21.html.
Plantingan mukaan Dawkinsin kirja on pääosin filosofiaa ja hyvin heikkoa sellaista. Hän käy nopeasti kirjan pää-argumentit läpi ja osoittaa ne kestämättömiksi. Kannattaa lukea, useita hyviä pointteja.
(Valitettavasti, vaikka Dawkinsin argumentit ovat heikkoja, kirjan levikki on ollut suuri ja suurin osa kirjan lukijoista tuskin kohtaa kirjan argumenttien kritiikkiä, joten tämäkin puppu jää vaikuttamaan.)
Tuoreessa kirjassaan Genetic Entropy & the Mystery of the Genome genetiikan tutkija J.C. Sanford osoittaa että luonnonvalinta ei riitä poistamaan ihmisten genomiin kertyviä mutaatioita. Päinvastoin kuin kehitysoppi (evoluutioteoria) väittää, emme ole kehittymässä vaan geeneihimme kertyy yhä enemmän ja enemmän virheitä, joita luonnonvalinta ei kykene poistamaan.
Lue loppuun
Reduktionismi on siis kanta, jonka mukaan kaikki on ymmärrettävissä pienempien osastensa avulla. Tietoisuus, kauneus, rakkaus, ihminen, eläimet, kaikki johtuu tämän kannan mukaan vain osiensa vuorovaikutuksista. Ihminen on vain biologiaa, biologia on vain kemiaa, kemia on vain fysiikkaa, ja fysiikka on vain hiukkasten liikettä ja vuorovaikutusta. Reduktionismin mukaan kaikki on lopulta ymmärrettävissä alhaalta ylöspäin (bottom-up), pienistä osista johtuu suuri kokonaisuus.
On totta, että tiede on toistaiseksi menestynyt hyvin pilkkomalla asioita osiinsa ja yrittämällä ymmärtää asiat osiensa avulla. Toisaalta jopa useilla fysiikan alueilla kuten materiaalifysiikka, elektroniikka tai ilmaston tutkimus hiukkasfysiikan taso ei tuo mitään uutta ongelman ratkaisuun. Useat biologit, kemistit ja fyysikot vastustavat sitä että heidän alansa olisi vain seurausta hiukkasfysiikan prosesseista. Näillä aloilla jopa aktiivisesti vastustetaan reduktionismia. Meillä kai on jotenkin intuitiivinen kuva siitä että kaikki ei vain ole seurausta alkeis-hiukkasten (tai säikeiden tai braanien) liikeestä ja sen määrämää. Ymmärrämme että usein kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Mutta, mikäli tiedeyhteisö yhä sitoutuu materialismiin, sillä ei ole vaihtoehtoja: mistä muustakaan kaikki johtuisi kuin alkeishiukkasten liikkeestä jos ainoa sallittu tieteellinen selitys on materiatasolla? Koska isommat palat koostuvat pienemmistä, pienien osien ominaisuudet määräävät välttämättä suurempien ominaisuudet ja toiminnan. Emergenssin puolesta puhuvat ajavat itsensä allikkoon: mistä muusta materialistinen emergenssi voisi johtua kuin alemman tason materialistisista prosesseista. Emergenssi on ehkä monimutkainen ilmiö, mutta sen on, mikäli sitoudumme materialismiin, johduttava alemman tason prosesseista. Reduktionismista seuraa loogisesti, että merkitys, kauneus, rakkaus, hyvä, paha, tietoisuus, ajatuksemme jne. ovat vain alkeishiukkasten mekaanisen liikkeen seurausta, niitä ei ole siinä mielessä kuin olemme tottuneet ne ymmärtämään.
Mutta auttaako kirjan tai tietokoneohjelman ymmärtämisessä sen pilkkominen yhä pienempiin osiinsa? Auttaako kirjan ymmärtämisessä sen atomien yhä syvempi ymmärtäminen? Ymmärrämmekö tietokoneohjelman toiminnan paremmin tarkastelemalla tietokoneen yksittäisiä transistoreja? Ymmärrämmekö elokuvan paremmin tutkimalla yksittäisiä pikseitä ruudulla? Ei, ohjelma, kirja, elokuva, ja suunnittelun tulokset yleensä, voidaan ymmärtää vain kokonaisuudesta käsin, ylhäältä alaspäin (top-down). Tässä on siis vaihtoehto reduktionismille: suunnittelu.
Suunnittelija on vapaa lisäämään informaatiota eri materian tasoille. Suunnittelun tulos ei määräydy alemman tason proseseista, informaatio ratsastaa materialla, ei määräydy siitä. Suunnittelija käyttää materiaa, eikä toisinpäin. Atomitaso ei määrää elokuvan, kirjan tai kovalevyn sisältöä, vaan suunnittelija. Asioilla voi olla merkitystä, kauneutta ja tarkoitus.
Tästä aiheesta voi lukea lisää erinomaisesta Wikerin ja Wittin kirjasta A Meaningful World: How the Arts and Sciences Reveal the Genius of Nature.
Jo vuosikymmeniä materialistisen tieteenfilosofian kannattajat ovat syrjineet ammatillisesti toisinajattelijoita, jotka ovat uskaltaneet kyseenalaistaa kehitysopin. Taannoin Helsingin yliopiston johto, jonka oma motto oli ironisesti ’uskalla ajatella’, käski järjestäjiä peruuttamaan väittelyn evoluutioteorian ja ID-teorian välillä.
Yksi peruutetun väittelyn osanottajista (kahden kehitysopin puolustajan ja yhden ID teoreetikon lisäksi) olisi ollut kahden aineen tohtori Richard von Sternberg, joka ei ole sitoutunut kehitysoppiin eikä ID-teoriaan. Jopa asiaan neutraalisti suhtautuva Sternberg on työpaikassaan USA:n Smithsonian instituutissa joutunut vainon kohteeksi kun museon johdolle selvisi että Sternberg ei usko kehitysoppiin. USA:n kongressin raportti museon johdon työntekijäänsä vastaan kohdistamista toimista löytyy täältä.
Miksi kehitysopin haastajia vainotaan ammatillisesti? Kritiikistä haluaa yleensä eroon vain, jos ei kestä sitä.
Tieteen määritelmä on olennainen osa ID-teorian ympärillä käytävää keskustelua. Itse asiassa tieteen määritelmällä pelaaminen on materialistien parhaimpia bluffeja. Bluffi toimii seuraavasti:
Lue loppuun
Tiedekulttuurissamme on mielestäni liiallista auktoriteetteihin luottamista. Me tutkijat olemme usein kapea-alaisia ja otamme yleensä aikaa tutkia lähinnä alan auktoriteettien mielipiteitä. Etenemisen pitäisi olla nopeaa joten harva jaksaa tutkia alansa perusteiden luotettavuutta. Nopeinta ja helpointa on rakentaa muiden työn päälle sitä juuri kyseenalaistamatta ja vaihtoehtoisia teorioita tutkimatta. Ja toden totta, julkaisujen määrä näyttää suosivan kapeaa ja nopeaa. Nopeasti pitkälle edenneet eivät siis useinkaan ole tutkineet alansa perusteita ja vaihtoehtoisia teorioita, mutta ovat usein saavuttaneet auktoriteetin aseman. Samat nopeasti edenneet eivät useinkaan ole tutkineet omia filosofisia lähtökohtiaan joten he saattavat olla sokeita omien uskomustensa uskonvaraiselle luonteelle ja siten saattavat pitää toisten poikkeavia käsityksiä yllättävän varmasti väärinä.
Ikävä seuraus auktoriteettien päälle rakentamisesta ja viralliseen selitykseen keskittymisestä on että toisinajattelu ei juuri saa ääntään kuuluville. Toisinajattelija ei juuri saa rahoitusta ja julkaisutoiminta on huomattavasti hankalampaa, koska sitä valvoo ala itse, eli vallalla oleva käsitys asioista. Kun vielä kulttuurissammekin tuijotetaan liikaakin arvonimiin, ei toisinajattelija saa ääntään kuuluviin juuri missään.
Pieni esimerkki:
Tutkija A haluaa kehittää vaihtoehtoista ja hänen mielestään lupaavaa teoriaa. Tutkijoista vain 1/100 -osa pitää uutta teoriaa järkevänä. Tutkija A kohtaa nyt useita ongelmia:
1. Saadakseen rahoitusta, hänen on löydettävä rahoittajataho, joka pitää uuden teorian kehittämistä järkevänä. Rahoitustahot uskovat tiedeyhteisöä, joten todennäköisyys löytää rahoitusta on noin 0.01.
2. Mikäli rahoitus järjestyy, pitäisi löytää jostain tilat tehdä tutkimusta ja mielellään suvaitsevainen pomo eli professori, taas todennäköisyys tälle on noin 0.01.
3. Mikäli tutkija A on saanut tutkia vaihtoehtoista teoriaa, se pitäisi vielä voida julkaista jossain alan lehdessä. Lehdet ovat vertaisarvoituja, eli muut alan tutkijat päättävät onko julkaisu julkaisemisen arvoinen, eli vertaisarvioijiksi ja lehden editoriksi pitäisi tulla sellaisia tutkijoita, jotka pitävät tutkijan A teoriaa järkevänä, todennäköisyys lähtökohtaisesti 0.01*0.01*0.01, eli yksi miljoonasta. Todennäköisyyttä saada julkaisu läpi kasvaa mikäli tutkijalla A on esittää vakuuttavia mittauksia tai muuta dataa mikäli kyseessä ei ole perimmmäisiin kysymyksiin pureutuva ongelma. Perimmäisissä kysymyksissä valtavirta saattaa olla niin vakuuttunut kannastaan ja tieteen olemuksesta että datan määrällä ei ole väliä.
Vaihtoehtoisen teorian kehittäminen vaatii siis monen tahon yhteistyötä, joka harvoin tapahtuu uuden teorian kohdalla. Nykyisellä big science-aikakaudella projektit ovat suuria ja siksi vähemmistöt kärsivät tieteenteossa. Tieteen tekeminen vaatiin monen samanmielisen tahon yhteistyötä – näiden kohtaaminen on epätodennäköistä vähemmistössä olevalle teorialle.